Mie se alloinki kirjottammaan jo alle alakoulu ikäsenä.
Kaikki Kalevan ja muitten lehtien tyhyjät laijat kirijotin täyteen, aluksi aivan vaan tikkukirijaimilla, sitte piirtelin niitä vanahan raamatun sivvuilla olevien puukstaavien näkösiä korukirijaimia ja opinki ne kirijottamaan taiteellisesti. Oppi on tallella vieläki ja usko tai älä, ne on piirtelin sanomalehtien laitoihin, niitä kai sanotaan jollaki hienolla nimelläki, oliko se nyt markinaali, vai katetraali, olokoompa ny mikä hyvväänsä, semmoseen opettelin kirijottamaan ja lujin lehestä uutisia äitillekki ko se keitti riisipuurua.
Löysin muuten meijän vintiltä semmosenkin Kaleva lehen josa kerrottiin Titanikin uppuamisesta. Kamala onnettomuushan se oli kaiken kaikkiaan, vaikka tuttuja ei mukana ollukkaan. Olihan sielä pelastuneisa joku tutun tuttu ko siittäki Ameriikasta asti tulleet sukulaiset kerto juttuja.
Raamatun lukeminen se oliki tärkiää ko ne kirijaimet oli niitä vanahan aikasia ja kamarisa oli aina hämärää. Sielä minä sitä mummulle lujin ko se sairasti ja oli uskovainen.
Koulusa oppein lissää, kaikkia laatusanoja ja nimisanoja, taivutuksia ja sanaluokkija, mutta eihän ne arkisesa kielesä oo tarpeellisia. Luulevat vielä liikaa oppineeksi ku alan puhhuunki kaupunkilaista, niin ko aikonaan sanovat naapurin Ellalle joka oli ollu aivan Helesingin Yliopistosa oppilaana. Se puhu hienua kirijakieltä ekalla lomallaan, vaan siittä se tokeni omalle murteelle ko oli kesän kotona.
Muuten ku puhuvat kieliopista misä aina sanon etten oppinu mittään ko laskin mäkiä niillä tunneilla, vaikka kyyllähän minäkin kaikki tunnit luokasa olin ja pänttäsin kaikki päähäni mitä opettaja sano ja kirijasa luki.
Vieläki muistan sanasta sannaan Maantiejostaki sen kohan josa puhuttiin Suomen järvistä ja joista. Se alako; Suomea sanotaan tuhansien järvien maaksi... sitä minä pättäsin päähäni kerran ko äiti oli sairaalasa ja minä jouvuin keittämään koko porukalle ruokaa. Sevottelin mannapuurua ja lujin kirijaa samalla.
Sain minä palakinnonki kirijotuskilipailuista. Ne oli niitä koulujenvälisiä, järijestettiin lääneittäin ja voitin yhtenä vuonna. Kirijotus julukastiin lehesäki, oli se makia voitto, tuntu sillon ja tuntuu vieläki, että jotaki minäki osasin ja ossaan.
Tojistus oli kans aika hyvä, paras koko siittä luokasta ja meitä oli palijo ku kuulun siihen suureen ikäluokkaan joka sojan jäläkeen koulua kävi. En siihen josta tänä vuonna suurena puhuttiin, ne on erikseen. Sillon oli tavallista ko peheesä oli seihtemänkitoista lasta (17) niitäki oli vaikka ylleisempiä toki vähä pienemmät lapsilaumat.
Ihtestään on hyvä puhua ko tietää mistä puhhuu, muista en palijo tiiä ja siksi oonki hilijaa muijen tekemisistä. Tuola joku sano, että haukkua voi murteellaki, vaan ei ny tullu mieleen muuta haukuttavaa ko tämä nykkyinen hallitus, enkä sitäkään haukua julukisesti, joten haukkumata jää muukki pahhaa ja rahaa teheneet ja tuhonneet.
