Kosteaa ja viileää on aamulla.
Syksyä kohti olemme menossa, juuri kun meillä on kesä parhaimmillaan säiden osalta. Ei sada joka päivä ja aurinko porottaa iholle kuumasti kuin keski kesällä. En kyllä auringossa makaile, en paljon istuenkaan palvo aurinkoa, mutta kuljen ulkona sentään pelkäämättä säteitä ja melanoomaa.
Lapsuudessa ja nuoruudessa kun olimme heinäpellolla, ei paljon auringolta suojauduttu, olimme syksyllä kuin kahvin papuja. Äidin ihoon aurinko tarttui vielä vanhuudessakin. Kyllä hän sitä sitten nautinnolla ihollensa antoi, veti helmat polviin ja istui paahteeseen. Jos nyt joku melanooman auringosta saa, olisi se kyllä äidillekin iskenyt, mutta taitaa olla monta muuta syytä siihenkin kuka sen taudin saa. Malinin Sirkka sen sai, tehtiin isot leikkaukset ja ihonsiirrot, imusolmukkeita poistettiin ja näin kuinka hankalaa niiden arpien kanssa sitten oli, auringon palvonta loppui ainakin hetkeksi.
Niin, tästä syksyyn siirtymisestähän minun pitikin puhua, kun marja ja sieniretket ovat juuri nyt monilla suunnitelmissa. Ruskan ihailijat matkaavat ihan näillä viikoilla Lappiin, vaikka ruskaa se on etelänkin syksy monine väreineen ja kuulaine öineen. Aamuisin usva laskeutuu järville ja pelloille tehden maisemasta sadunomaisen, haamuja ja varjoja rakennusten ja kasvien ääriviivoista. Ihanaa aikaa aamun viileys ja illan hiljalleen laskeutuva hämärä.
Syksy on tulossa.
Korpifilosofi, sellainen olen ja ajattelen elämän olevan suuri seikkailu johon sisältyy arkea ja juhlaa. Mielikuvin, kynällä, hiilellä syntyy kuvia, sanoilla maalaan kuvia ja maisemia. Tunteet, niistä on elämä tehty. Rakkaudesta olen syntynyt ja surusta itkenyt, mutta rakkaus on jokaisessa elämän hetkessä mukana. Mikään ei voi viedä minulta unelmiani. Kommentit tervetulleita
