Mielenterveys.

  Tuntuu uskomattomalta, että talvikeli on niin vieras meille pohjoisen ihmisille, että kuolonkolareita ajetaan ihan omaa järkeä noudattamatta. Ohitetaan kaarteessa, ohitetaan ylämäessä, ajetaan risteykset piittaamatta muusta liikenteestä. Jokainen uhri liikenteessä on turhaan menetetty ihminen. Toinen asia tässä ajassa ovat mielenterveys asiat joista ei koskaan puhuta liikaa.
  Millä tavalla tämä aika, johon kuuluu ja yhteiskunnankin taholta enemmän siihen ajetaan: Tietokoneyhteiskunta.  Kaikkien pitää osata käyttää nettiä, kaikkien pitää siirtyä koska kaikki palvelut joita meille tarjotaan, tarjotaan nykyisin ja tulevaisuudessa tietokoneen kautta. Meistä ihmisistä tehdään pakolla koneiden ja tunteettoman palvelun orjia.
  Nyt jo ilmenee viitteitä siitä, että hankilökohtaisten kontakstien sijaan me tapaamme ihmiset koneen kautta. Olkoon se puhelin tai läppäri, ihmistä ei nähdä kuin kuvana ja kuullaan kaiuttimista.
Kun nyt viimeksi tämä 17 vuotiaan neitosen katoaminen ja ruumiin löytyminen, sekä asiaan liittyvä nuorimies, tuttava Facebookista tuli julkisuuteen, mietin kuinka meillä on tähän menty. Miksi meillä tapahtuu näitä häiriintynyttä mielentilaa osoittavia tapauksia yhä enemmän ja enemmän.
  Tietokonepelit joissa taistellaan ja tapetaan antavat aivan väärän kuvan pelkän nyrkillä lyönnin voimasta. Se tappaa! Kun ihmisellä on herkkä mieli varsinkin nuorella iällä, rakastuminen ja ihastuminen ovat elämää suurempia tunteita joita kaikki eivät osaa hallita, jos niihin liittyy pettymyksiä ja katkeruutta. Onko meidän aikamme tunteetonta, emmekö osaa enää osoittaa tervettä vihaa ja tervettä rakkautta?
Rakkauteen asetetaan niin suunnattomasti vaatimuksia ettei sitten lopulta olla mihinkään tyytyväisiä. Ollaan parisuhteessa löysässä hirressä, kuten erään Tv. ohjelman pariskunnan osiossa kuulimme. Itsestäkin pitää silloin vikoja etsiä jos aina epäonnistuu suhteissansa.
Se vanhaan hyvään aikaa todettu totuus, että 7 ensimmäistä vuotta opetellaan yhteiselämää, sitten voi jo nauttia ja luottaa etteä karikot on ylitetty. Vielä vanhempi viisaus totesi, ettei ihmistä opi tuntemaan ennen kuin on syönyt yhdessä tynnyrin suolaa. Tynnyri on aika iso kasa suolaa ja vertaus osoittaa kuinka vaikeaa on oppia tuntemaan toisen ihmisen sisin ja tunteeko häntä koskaan täydellisesti. Tuskin kukaan on niin avoin, että kaikki hänestä paljastuisi toiselle, koska tuntuu kaiken aikaa löytyvät itsestäkin ihan uusia puolia.
  Mielenterveys on vakava asia. Lääkärit kirjoittavat rauhoittavaa, kirjoittavat silloinkin kun ei pitäisi.
Miksi tunteita ei osata käsitellä, miksi kaikkeen pitää hakea diagnoosi ja olettaa kaikkia uusia tunteita sairaudeksi? Useimmiten riittäisi kun ihminen oppisi tuntemaan itsensä, siihen ei mitään oppitunteja ole, kokemalla ja hallitsemalla tunteensa silloin kun siihen kykenee ja kun eu kykene, silloin puhuu niistä. Olen yhä sitä mieltä, että nuorille joilla on elämä edessä, ei pitäisi ensimmäisenä hoitona lykätä pilleripurkkia käteen! Lääkkeet poistavat tunteen, mutta eivät korjaa mitään.
Sama kun syö särkylääkettä murtumaan, ei se paranna mutta vie kipua.
Henkinen ilmapiiri, se missä me elämme, on kiirettä ja silloin me ohitamme toinen toisemme näkemättä toisen hätää. Lehdet pursuavat vain huonoja uutisia, tappoja, murhia ja kuinka ne tehtiin. Annetaan julkisuuteen tietoja joilla on herkälle ihmiselle joka ehkä painiskelee vihansa keskellä, aseet käteen, valmiit ohjeet, noin on tehty, noin voi tehdä.

Paljon enemmän meillä pitäisi julkisella sektorilla miettiä ihmisten henkistä hyvinvointia.
Monen ihmisen, varsinkin nuoren, liika energia ohjautuisi oikein, mikäli olisi enemmän ilmaisia paikkoja harrastamiseen ja tekemiseen. Jos minulla olisi rahaa, perustaisin työpajoja, harjoitustiloja soittajille ja laulajille, ohjausta ja opastusta kädentyön tekijöille. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus tehdä jotain ilman rahaa!
Kodit eivät ole kaikille samalla tavalla virikkeellisisä ja innostavia esimerkkejä tarjoamassa. Monessa kodissa ei edes syödä saman pöydän ääressä. Mistä se perheyhteys muodostuisi paremmin kuin niistä perheen yhteisistä hetkistä. Olisi mahdollisuus puhua ja kuunneella toinen toisiaan.
Kotiin ei voi tuoda kavereita, kavereita ei tunneta, harrastuksistakaan ei aina kotona tiedetä.
Olisi kirveellä töitä!
Ei tappamiseen, vaan elämään herättämiseen,
 

Talvi ja elämä.

Vaihtelevissa tuulissa kulkee elämä.
Talvella on monet kasvot ja kesällä aurinko paistaa sateellakin. Niin se tämä elämän päivienkin kulku käy, tummasta alhosta ylös harjanteelle, näkemään suurten avointen näkymien yli, mutta huomisiin ei voi kurkistaa.

Kun luulee olevansa elämänsä kunnossa, jaksavansa vaikka mitä, tuleekin eteen tilanne jossa on vain myönnyttävä todelliseen tilanteeseen. Niin kävi eilen. Tein kaikki kotitreenit ohjeiden mukaan, punnerrukset ja painoharjoitukset kaikki ok. Päänsärky vain, monta päivää vaivannut, yltyi yltymistään ja verenpainekin joka on pitkään ollut ihan normaali, kohosi kuin höyrymoottorin voima. Lopulta piti jättää kaikki suunnitelmat, ottaa lääkkeitä ja asettua paikoilleen kuulostelemaan ja tunnustelemaan kuinka tässä käy. Kaikkihan on sittenkin tuurissa ja onnella täällä monen asian kohdalla selvitään. Mikä tapahtuu, se tapahtuu.

Tässä ollaan, osin valvottu yö ja korvasärky kaiken kruununa, mutta uusi päivä on alkanut.
Viime päivien säät vaihdelleet sateesta pakkaseen, nyt jo neljän miinus asteen verran kylmään kallellaan. Saahan nähdä helistääkö helmikuu, näyttääkö maaliskuu maan.
Omissa suunnitelmissa ja ns. harrastetöissä joita tässä on harrastettu, tuntuu olevan kuin seinä edessä. Aina ei kaikki suju, se pitäisi jo uskoa minunkin. Kieli ei käänny ja kaulakin kankea, siinä se helpoin taudinmääritys.

Tunteista tuumailtua.

Omia tunteitansa ei voi lopultakaan paeta, vaikka niitä yrittää piilotella ja jopa näytellä muuta kuin tuntee.

Kun on elämässään ollut kerran oikeasti rakastunut ja tuntenut saavansa suhteesta ehkä enemmänkin kuin itse kykenee antamaan, ja kun suhde on kasvattanut kokemaan ja näkemään asioita kahden ihmisen yhteisinä asioina, ei moista suhdetta voi unohtaa, eikä sellaista voi kokea uutta.

Rakastunut en ole vieläkään, ihastunut sielunveljeen jonka elämässä tapahtui kuitenkin sellainen käänne että en halunnut säilyä hänen mielessään pilaamassa sitä vanhaa liittoa jonka toivoin korjaantuvat heidän kohdallaan. En mitenkään ollut vaikuttanut aiottuun eroon, en ollut viemässä ketään keneltäkään, mutta tunsin toki ikävän tunteen katkaistessani yhteyden ihmiseen jonka kanssa tuntui niin helpolta puhua asioista ja tuntea olevansa samanarvoinen kaikessa.
Emme seurustelleet kuin kirjeitse ja puhelimessa. Kirjeet on hävinneet, puhelin numerokin, mutta tiedän toki missä Jammuvaari asustelee, mitä hänelle kuuluu, mitä tekee.. mutta joskus haluaisi kuulla jotain merkityksellisen ihmisen elämästä.

En tiennyt silloin, enkä tiedä nyt kuinka tunteet olisivat käyneet yksiin jos olisi vietetty yhteistä aikaa, tavattu seurustelun merkeissä. Sen tiedän, etten olisi silloin, enkä nyt, muuttanut yhteen noin vain katsoakseni kuinka se arki sujuu.
En ole tehnyt aviorikosta, eikä kukaan ole siihen syyllistynyt minun kauttani. En ole rakastunut, enkä ihastunut tuon tapahtuman jälkeen. Ystävät ja kaverit ovat erikseen, heihin ei rakastuta, vaikka rakkaudesta puhuttaisiinkin. Voihan sekin toki olla mahdollista, aina ei rakkaus kuitenkaan ole tärkein, tärkein on toisensa kunnioittaminen ja hyväksyminen sellaisenaan, ketään kun ei voi muuttaa, eikä kenenkään mnneisyyttä pois pyyhkiä. Itsensä korottaminen ei osoita muiden arvostamista.
Joitakin ystäviä muistaa vuosienkin takaa kun yhteys on katkennut syystä tai toisesta. Monen ystävän kuolinilmoituksen on saanut lukea ja surussa olla mukana, mutta moneen olen vain jättänyt ottamatta yhteyttä, syytä en itsekään tiedä.
Kun suku on pahin, sanotaan, eikä se lause ole tuulesta temmattu. Kun mikään ei tavallaan riitä, tulee laiminlyötyä sellaisiakin asioita joiden olisi hyvä säilyä ja jatkua. Ehkä minullakin on vielä aikaa korjata moni asia joka on jäänyt näinä vuosina huolien jalkoihin.

Eilenkö se oli, keskustelin vanhan tuttavan kanssa. Hän kertoi, että jo vuosia sitten hän yritti ja yritti saada minusta naisystävän, mutta en kuulemma ottanut onkeen. Kumman vahinko, en tiedä sitäkään.
Jossain vaiheessa olen ollut kaikkeen niin pettynyt ettei sanoja ole riittänyt, mutta itsehillintä on pitänyt ja sanat olen jättänyt sanomatta. Parempi laiha sopu, kuin lihava epäsopu.
Lihavuus nyt ei ole muutenkaan ihanteeni, vaikka kilot pyrkivät valtaamaan ihosoluja rasvasoluina itselläkin. Tunteistaan nyt ei kuitenkaan pääse eroon ja omat mieltymykset ajavat järkevyydenkin ohi, niin lihassa kuin leivässäkin. Kaikesta kun ei voi tykätä.

Jostain syystä vain viikonloppuna, kun pieni lamaannus iski oikeastaan kolmen päivän ylenmääräisen liikkumisen jälkeen mieleen ja jäseniin, tulin ottaneeksi nuo tunnekysymykset esiin muutamien ihmisten kanssa. Vielä on muutamia henkilöitä joita haluaisin tavata, tuttuja perheitä, yksinäisiä naisia, siellä kaukana vuosien takana on viimeksi yhdessä maailmaa parannettu monenkin kanssa.  Olen minä löytänyt vanhojakin tuttuja tämän netin armeliaalla avulla. Vuosina -65 ja 66 lapsia hoiti eräs rouva joka on jo manalle mennyt, mutta perheen isän tavoitin. Kiva kuulla mitä elämä oli heille tarjonnut ja näitä saman kaltaisia ystävyyksiä tässä metsästelen ja tunteitani tuulettelen.

Lieneekö se elämä kenenkään kohdalla tunteetonta ja rakkaudetonta, vaikka ei silmittömästi rakastuisikaan!

Havaintoja.

Alennusmyynnit eivät tuottaneet vaatekaappiini, puhumattakaan muista kaapeista, mitään lisäyksiä, tai muutoksia.
Tukholmassa kävin katsastamassa kuinka suuret vaateketjujen myymälät olivat alentaneet hintoja 30 - 70 % ja tavaraa oli. Huomioin sen, että Helsingissä, esim. Stokmanilla ja Sokoksella oli moninkertainen asiakasmäärä valkoimassa ja katsomassa vaaterekeillä, kuin naapurimaan kaupoissa. Toinen seikka minkä havaitsin, oli laatu. Parempaa tavaraa enemmän oli naapurimaan kaupoissa.
Pientenkin liikkeiden tarjontaan oli aikaa tutustua, mutta aikomuksenani olikin ostaa määrätty tuote, jos silmiin osuu, joten ostaminen tällä kierroksella jäi yhteen 99.99 kruunua maksaneeseen tuotteeseen.  Helsíngin kaupoista en ostanut mitään, harmitti kyllä, kun Laura Ashleyllä olisi ollut juuri sellainen asu jota etsin, mutta pidin kalliina, mutta kun sitten vertasin Stokmannin hintaan ja laatuun, Ashley on selvä voittaja molemmissa juuri tuollaisen asun kohdalla.
Kysyn vaan, kenelle muoti on luotu ? Harvoin näkee kenekään päällä sellaisia joita roikkuu kauppojen vaaterekeillä. Ostaako joku alennuksellakaan?

En ole muodin asiantuntija, mutta istuvan ja roikkuvan vaatteen tunnistan, toista en vaihda, toista en ylleni pue.
Kyllä se panee matkustamaan Helsinkiin ihan uuden ostosmatkan, jos haluan saada sellaista mitä etsin. Ei täällä muu auta. Sitten menenkin vain pieniin erikoisliikkeisiin, en tavarataloihin, ostoshelvettiin jossa alannetuilla hinnoilla houkutellaan ostamaan tarpeetontakin. Onneksi on vahva luonne kaikille houkutuksille. En syö makeaa!

Vietin pienen hetken kirkossa keskellä Tukholmaa. Sinne ihmisiä tuli kahvimuki kädessä, sytyttivät kynttilän poisnukkuneille ja istuivat penkkiin, joku polvistui lattialle, teki ristinmerkin ja rukoili.
Kirkkojen ovet auki.

Kesämielellä.

Pankkitunnukset

Kun julkisiin palveluihin vaaditaan jo kirjautumaan omilla pankkitunnuksilla, liittyykö tähän vaatimukseen jo suurempi vaara kuin muilla kirjautumistavoilla?

Poistin Postin nettipostipalvelun, koska haluan lukea postini kirjeestä, en hakea jostain nettisivulta tärkeää tietoa joka voi olla missä hemmetin mainosten joukossa ja jäädä minulta kokonaan lukematta.

Kiitos, ei nettipostipalvelua muutoin kuin omaan sähköpostilaatikkooni johon en kirjaudu pankkitunnuksilla.

Veikkaus vaatii pankkitunnuksilla kirjautumista!
Miksi, eikö omalta koneelta kirjautuminen voi olla omilla tunnuksilla, ja sieltä eivät ainakaan voitot valu vääriin taskuihin ellen itse tee virheitä ja luovuta tietojani.

Terveystiedot netissä! Kirjaudu.

Voi tätä tietoyhteiskuntaa. Minne olemme menossa ja missä tietomme ovat turvassa?

Milloin kaatuu tämä koko digimaailma ja kuinka silloin tietoja ja varoja pautetaan oikeisiin paikkoihin?
Missä tietojamme säilytetään, monessakomkohteessa olen titämättäni personoitunut niin, että joku voi seurata tekemiseni kuin piilokamerasta?

Huolestuttavaa kehitystä jota lopultakaan kukaan ei täysin hallitse!







http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288788752169.html

Läpi tulee, kuin entisellä hevosella.

Talvella autossa on monta huomioitavaa seikkaa, ei vain nesteiden pakkaskestävyys, vaan kosteus auton sisällä muodostuu usein sekin hankaluudeksi kun pitäisi nähdä autosta ulos.

Pesin kesällä ikkunat sisäpuolelta sellaisella pesuaaineella joka on tarkoitettu pintojen desifioimiseen. Havaintoni mukaan, ei ole huurtunut lasit, mutta voi olla etten ole muutoinkaan kostetutta auton sisätiloihin kerännyt.
Peite jonka levitin auton päälle aiemmin, keräsi lunta ja kosteutta, kun sen sitten heitti auton tavaratilaan sai olla varma, että lasit huurussa heti kun autoon alkoi vähän lämpöä kerääntymään. Onneksi on niin hyvät tehot valittavissa puhalluksiin ettei pitkään ikkuna tukossa ole, jos ei mahdottomia vesiä auton lattialla ole.

Nytpä olen ommellut sydämiä tuulilasille. Tehosta en tiedä, kun en ole vielä autoon vienyt. Teinpä lahjaksikin, saa nähdä tuloksia.
Ei näin talvella paljon autoilua harrasteta. Joku jo jossain kaupan parkkipaikalla on tehnyt jäljen takapuskuriin, tai voihan se olla taskuparkissakin taopahtunut, joku joka ei halunnut siitä tietoa minulle jättää. Ei ne halpoja naarmuja ole, mutta onneksi ei mikään ole rikki.  Pihalla ei kukaan toivottavasti kolhi!

Personaltrainerin ohjeita tässä olen yrittänyt noudattaa. Kun muistaa venytellä ja lämmittää lihakset, ei tule niin lihaskipuiseksi kuin liikesarjojen jälkeen ennen tuli. Punnerruksia miesten tyylillä ja mukaillen, omaksi ilokseni kaikki, ei esitettäväksi, koska itsellensä sitä voimaa kerää. Kun vielä muistais mitä suuhunsa laittaa, kun on tuo todettu imeytymishäiriö vitamiinien kohdalla, samaan syssyyn hivenaineetkin, voi sanoa kuin entinen isäntä hevosesta, sama mitä syäöttää, läpi se ne laskee.
Isä sanoi sellaista hevosta läpipaskoksi.