Vanha kirkko.

Vanhan kirkon alttari.

Kun matkan varrelle osuu vanhoja kirkkoja, sisään astun, mikäli ovi on avoin. Vanhojen hirsiseinien veistöjälkien kuvioima pinta, ajan patina ja tietoisuus siitä, että tämäkin pieni kirkko on ollut aikansa tärkeimpiä rakennuksia jonne kansa on rientänyt askareensa lopettaen kuulemaan saarnaa jossa on aina tuomio ja siunaus. 

Ei minulle oikeastaan merkitse näissä vanhoissa kirkoissa niinkään se, kuka oli pappina kulloinkin, kuinka paljon kirkkoon mahtuu ihmisiä, tai muuta kirjatietoa rakennuksesta, minulle tärkeintä on se kuinka rakennus henkii oman aikansa kieltä, puhuu vanhojen seinien, kuluneiden penkkien ja lattialankkujen kautta käytöstä. Ihmisille nämä ovat olleet ja kirkot ovat yhä tärkeitä rakennuksia.

Matkojen takaa on kansa vaeltanut kirkkoon kuulemaan ja rukoilemaan.

Minä nautin katsoessani vanhoja figuureja ja maalauksia. Tässäkin kirkossa kauniita puuleikkauksia, aikansa taitajien veistämiä. Kirkolliset maalaukset jotka useimmiten pohjautuvat raamatun kertomuksiin, henkivät taiteilijan kuvaamaa tunnelmaa. Jokaiseen pensselin vetoon, jokaiseen värin valintaa paletilla on liittynyt taiteilijan oma mielikuva tilanteesta jota hän maalaamalla kuvaa.

Kuinka vahvasti tätä maalausta valmistaessaan taiteilija on itse illallista ajatellut. Onko hän kenties maalannut oman kuvansa jonkun opetuslapsen hahmoon? Opetuslasten kasvoista voi lukea paljon. 

Joku on läsnä, joku ajattelee muita asioita kuin tämän tapahtuman tärkeyttä, aavistamattakaan tulevaa.

Kaikissa elämän tilanteissa me joko olemme läsnä, tai olemme vain paikalla. Siinä on iso ero.

Me joko olemme olemassa, tai elämme täysin tietoisina olemassa olostamme täynnä voimaa ja huomisten odotusta.

Olin kirkossa muiden ihmisten joukossa. Kuulin kuinka joku sanoi, kannattaako näihin vielä panna rahaa, kaataisivat koko mökit. Minuun sattui.

Evira ja munat.

http://www.ruokala.net/ajankohtaista/evira-nain-kananmunia-pitaa-sailyttaa/1426742694184?pos=ok-nln

On aikoihin eletty!
Me emme näköjään osaa tehdä mitään oikein, kun joka asiassa pitää olla Eviran tekemässä ohjeita, kas kun ei oikein lakiin nyt muutoksia!
Kautta aikojen on osattu munat pitää tallessa, säilyttää niitä sitten jääkaapissa tai tiskipöydällä, eihän niitä vuosien tarpeeseen kukaan kotiinsa kanna.

Onko tuossa Eviran toiminnassa mitään sellaista jonka vuoksi sitäkin instanssia pitää ylläpitää?
Aikoihin ei ole sieltä suunnalta tullut kuin päättömiä esityksiä. Ihan kuin maalaisjärki ei enää mihinkään riittäisi, vaan pitää olla valtionhallinnossa palkattu työryhmä joka isolla rahalla tutkii ja antaa ohjeita joissa ei aina ole päätä eikä häntää. Ettäkö pitäis vielä olla laissa, no sekin kai vielä sieltä taholta esitetään, munat piiloon, muutakin kuin omat.

Elintarvikkeista koostuu päivittäinen ravintomme, syö mitä tahansa. On tietysti hyvä tietää kuinka ne on tuotettu, onko geenimuunneltua, onko kasvinsuojelumyrkkyjä käytetty kasvatuksessa, onko tuote muuten ruiskutettu suoja-aineilla ja kiillolla, mutta että jo munillekin ohjeet säilytykseen.
Ulkomaisia tuotteita käyttäessämme emme aina tiedä missä ne on kasvatettu, missä tuotteet on vaikkapa pakattu käyttöpakkauksiinsa, kuten nyt viime aikoina puheenaiheena ollut oliiviöljy.
Tuotetta myydään komeissa pulloissa, laatu tuotteena, mutta aina sisältö ei ole sitä mitä etiketissä sanotaan. En kyllä ole sen tuotteen vakikäyttäjä. Eltaantuu nopeasti ja kun on voi olemassa.
Vanhentutnut öljy maistuu ja haisee samalle kuin -50 luvulla karjalle annettu kalaöljy. Maunkin muistan, joskus sitä itsekin otin ja silloin kai oli vitamiineista puute kun sitä teki mieli, vaikka olikin pahaa.

Jauhoistakaan ei ostaessaan tiedä mistä vilja on lähtöisin ja minkä vuoden sadosta jauhettu. Vehnä sisältää niin paljon rasvaa, että jauhot usein jo pussia avatessa haisevat vanhalle, niiden varastointi ei aina ole onnistunut, koska, jos jauhot seisovat auringon paahteessa, pian ne haisevat vanhalle. En ole asiantuntija, mutta koettu on, lämpimässä kaapissa maku muuttuu nopeasti.

Maalaisjärki ei ole kielletty, sitä saa käyttää ja tavallisen ihmisen tarpeisiin se usein riittääkin, kun pitää arvioida onko tuote turvallinen. Kun epäilee, jättää käyttämättä, kun haju kertoo tuotteen vanhentuneen, kuten kananmunissa, se on pilalla ja heitetään pois.
Ei keitettykään muna kauan säily. Senkin oppii kokemuksesta, ei sen säilyttämiseen tarvita Eviraa ohjeistamisineen.
Voisko nuo Eviraan sijoitettavat ja sijoitetut varat käyttää viisaampiin asioihin kuin munan säilytykseen?

Tuppuraisen Tauno.

Tauno tarinoi tytön torjunnasta.
Kirjoittanut: k.j.  25.10.2004  klo 18.34
       

 Tuppuraisen Tauno tepsutteli tupaani, tuprutteli tupakkaansa, tumppasi tuhkakuuppin tupakan. Tulipahan  tarinoimaan tapahtumasta torilla.
Tajuamatta tapahtuman tärkeyttä Taunolle, tuputin tuoppiin  tilkan tikkuviinaa, - Tottakai, Tauno tokaisi, tämäpä tekeekin terää, tyttöni tulinen, tuuppi tyytymättömänä, tuskin tietäen touhuni tarkoitusta. -

"Tuohan täti tuoppiini teräviä."
Tämä Tauno taitaakin tehdä timpermannin tekoja tytölle.
"Tuskin tyydyn taustalta tirkistelemään tytön tekoja, taputtelen takamuksille, tahtomattaankin."
Taitaapa tänään tyttökin tajuta Taunon tarkoituksen takavuosina. Taloahan tarjosi, tupaansa tulevaksi toivoi, tullessaan takamailta tarvitsi talouteensa tomeraa tyttöä.
Tiskin tiskaajaa, talouden taitajaa tarvitsi Tauno.
Tulisuuteen taipuvainen tyttö torjui Taunon toiveet, tahtoikohan todellakin täysin tyrmätä.
Toiset tuumat tytön tunteita tuuditteli, tummaa tulista tupaansa tyttö toivoi.

Taisivat toiveet tomuttua. Tulivatko tupaansa toiset Toivot, tutustuivatko tomeraan Tiinaan, tarjoilivatko tuliaisia, tunnustivatko tehneensä tuhmuuksia -  tienneekö tuota tuulikaan.

Turhautuneena tyttö tietänsä taivaltaa, tunteet takaisin Taunossa, turhissa toiveissako tiimalasiaan tutkii. Taitaakin toivoa Taunon tulevan takaisin.  

Hapan ei ole makeaa.

" Mistähän se tänään marisee ?" otsikko pisti silmään jonkin lehden sivuilta.
Aina on joukossa joku jolle kaikki on huonosti, heikosti, väärin, pahaa...
Tuskastuttavaa varmasti kuunnella, jos vaikkapa puoliso, vuosikymmenten ajan havannoi tapahtumista ja asioista aina kielteisesti, nähden kaikessa nurjan puolen ja tuoden sen kuin varoituksena muidenkin tietoon.

Vuosia olen seurannut keskustelupalstoilla käytäviä ikääntyneiden keskusteluja. Harva keskustelu sujuu niin, etteikö sinne ilmesty mukaan marisija jonka mielestä keskustelu on tyhjänpäiväistä, keskustelijat ymmärtämättömiä ja kaikki turhaa höpinää. Asiallinenkin keskustelu saa uudet piirteet. Toiset alkavat puolustelemaan, toiset heittävät kärkevän kommentin ja niin marisija on saavuttanut tavoitteensa, äänensä on kuultu ja lopulta mielenrauha katoaa useimmilta.  Sivusta seuraten huvittaa, mutta marisija todella kykenee pilaamaan ilmapiirin kaikkialla missä liikkuu mielipiteineen. Useimmat eivät jaksa kuunnella, tai lukea kommentoimatta omalla mielipiteellään.

Minun suussani voi hapan tyrnimehu maistua hyvälle, toinen moittii sen maun mahdottomaksi, kukaan ei voi sitä juoda, kaikkea sitä markkinoidaankin... jne.
Valkosipuli jakaa mielipiteet, mutta, ja se mutta onkin siinä  miksi ei voisi sanoa vain ettei pidä sen mausta, tai tuoksusta, miksi teilata koko tuote.

Marisija mariseekin vain koska ei halua muuttaa mielipidettään, ei nähdä asioita myönteisenä tai ottaa huomioon mitään seikkoja oman mielipiteensä lisäksi.
Keskustelussa se kaikkein parhaiten ilmeneekin... mitä siitä jos joku seisoo kaupan hyllyrivistön välissä ja marmattaa ettei löydä mitään, ellei hän moiti siitä kauppaa, vaan hyväksyy ettei itse osaa suunnistaa oikealle hyllyriville. Pippuria ei kannata etsiä maitohyllyltä.

Terveyskeskuksen odotustilassa istui eri-ikäisiä ihmisiä. Lääkäri oli myöhässä koska joutui hoitamaan kiireellistä ensiapua vaativan toimenpiteen. Vastaanotossa työskentelevä hoitaja kertoi asiasta, menipä erään vanhemman miehen vierelle oikein istumaan ja kyseli hänen vointiansa; " Jaksatteko istua, vai tuonko tuohon teille sängyn jolle pääsette pitkälleen..."  Mies sanoi jaksavansa.
Hetken kuluttua miehen tuttava saapui vastaanotolle, istui miehen viereen ja silloin me muut vuoroamme odottavat kuulimme todellisen marinasaarnan. " Täällä ei koskaan pääse ajallaan.... täällä ei välitetä kuinka kuumeinen ja heikko on.... hoitajat istuu vain kahvilla.... juoksevat tuossa, tekisivät töitänsä...., loppumaton jono valittamista vain valittamisen vuoksi. Tuttava yritti sanoa jotain väliin, mutta mikään ei ollut hyvin, luulet vain...  Hoitajakin kuunteli ja työnsi seinustalle sairaalavuoteen, yritti auttaa miehen siihen pitkäkseen, mutta sehän nyt ei sopinut. " Minähän sanoin jo että jaksan istua, mene sinä hakemaan se lääkäri..."

Onneksi lääkäri aika pian tulikin ja hoitaja ohjasi marmattajan lääkärin luokse. Paksu ovi peitti äänet, mutta melkein arvaan että kaikki oli nurin ja väärin....

Mikäli näet kaikessa vain pahaa, sulje silmäsi.
Ei ole mitään mieltä lausua ääneen kaikkia ajatuksiansa mikäli ei kykene hyväksymään mitään. Asiat kun eivät todellakaan ole meidän kaikkien mielestä oikein, mutta koko asiaa teilaamalla ei mikään muutu.
Happamasta ei tule makeaa valittamalla, siihen pitää lisätä paljon sokeria ja  myönteistä ajattelua.


Samaan aihepiiriin liittyvä viestini keskustelupalstalle.

Mielipiteet ja ymmärtäminen.

Kirjoittanut: kirjar   10.3.2005  klo 16.54

       

 Elämän rikkautta on se, kun voi keskustella erilaisten ihmisten kanssa.

Mielipiteemme, ja elämänkokemuksemme ovat erilaisia, siksi emme voi koskaan ajatella kaikista asioista samoin kuin joku toinen ajattelee. Monilapsisessa perheessäkään kaikki lapset eivät ole samanlaisia. Jokaisella on oma persoonallisuutensa, oma tapansa suhtautua asioihin.

Ei meidän persoonallisuutemme muutu iän mukana, olemme yksilöitä iästä riippumatta, eikä missään vaiheessa pitäisi edes yrittää pakottaa kaikkia suhtautumaan asioihin ja elämään samalla tavalla.

Ei ole pakko opetella oikeakätiseksi hänen, joka on vasenkätinen. Samoin on omien mielipiteiden, ja siinähän meidän persoonallisuutemme on kaikkein vahvimmin esillä.

Ei Emmakaan suostunut istumaan keinutuolissa koko päivää, vaikka Hannes pyysi ja yritti pakottaakin.

Emma piti oman päänsä, kulki kylillä, keskusteli ihmisten kanssa ja toi kotiin tullessaan Hanneksellekin uusia tietoja ja taitoja.

Molempien elämä oli henkisesti rikkaampaa.

Meissä on Emmaa ja Hannesta, toimitaan omien taitojemme ja halujemme mukaan vielä vanhanakin.

Kirjoitetaan omien mielipiteidemme mukaan, asioista ja ajatuksista keskustellen, vaikka emme aina olisi "kaverin" kanssa samaa mieltäkään.

Erilaisuus on rikkautta myös täällä palstoilla.

Eikä mielipiteistä kannata riidellä, jonkun mielestä maanantai on viikon ikävin päivä, toinen sanoo että se on sunnuntai  ja molemmat ovat oikeassa. 

Leipää halvalla, huutaa mainos.

Ps. Leivät on paistettu ja maistettu. Kyllä kelpaa kun tietää kuka ja mistä on leipä tehty!


Kävelylenkilläni eilen poikkesin lähikaupassa joka kuuluu kauppaketjuun jonka mainostekstiin otsikolla viittaan.
Katselin hintoja. Pieni vehnäpatonki  "suoraan pakasteesta paistettu,  useinkin ulkomaalaista alkuperää, omasta uunista" maksaa noin euron kappale. Kilohinta melkoinen.
Leipähyllyn hintalappuja seuraten  useimmiten leivän kilohinta vähintään 4.euroa kilo. Kapplehintaa tuijottamalla, hapuutettinhan niitä hintoja kai, vai halpuutettiinko. Reissumiehen hinta kaksi kertaa erään toisen kauppaketjun hintaan verraten.

Jätin kaupan tuoreet ja edulliset leivät ostamatta. Kyllä se hintatietoisuus joksus riittää kilohintojenkin tasolle. Halvemmalla kilohinnalla olisin saanut kääretortun kuin kunnon leivän. Onko se sitten tervettä kehitystä, sokeria, sokerikyllästetyjä leivonnaisia karkkeja ja maustettuja maitotuotteita? En sano mitään, mutta ne jäävät minulta ostamatta.

Eräässä hyllyssä oli alennettuja "päiväystuotteita" jossa oli makkaraa, eineksiä, tuorejuustoa ja jotain makeaa jälkiruokaa, taisi olla jotain kerroskiisseliä. Uskomatonta mutta totta, ne kiisselipurkin siitä kelpasivat äitien ostoskoreihin, pieniä lapsia mukana ja lapselle ne kai... makeat palat kun olet kaupassa kiltisti. Eipä ostoskoriini einekset eikä makkarat yleensäkään siirry, joten jätin pelkän havainnoinnin tasolle nekin tuotteet. Jos siinä olisi ollut samalla tavalla ns. huomisen päiväyksen tuotteena esimerkiksi soppalihaa, olisin heti ostanut, mutta kovin harvoin lihaa myydään alennuksella, vaikka sian sivukin maksaa mielestäni liikaa kun hinta kipuaa yli 5 euron kilohinnan.

Pakko on miettiä mitä syö ja silloin on parempi katsoa hintoja kaupassa, ei kotona kassakuitista.

Siispä ostin savusilakoita ja kun aamulla alskin kalan kappalehintaa, se oli 20 senttiä kappaleelta. Maksaa se sekin herkku.

Nyt ovat leivät kohoamassa. Saan tuoretta leipää suoraan uunista. Kilohinnaksi tulee kyllä alle euro, enpä vielä ole laskenut, mutta tiedän voittavani hinnassa ja laadussa ne kaupan uunin tuoreleivät.

Korpin huuto.

Korpin huuto.

Ei äänellään korppi komeile, Varisten heimoon kuuluva lintu, joka ei ole varislintu.

Kuule korpin huuto, korppi huutaa kuolemaa, sanoi äitinikin, kun lähimetsikössä asusti korppi jolla oli juuri sinä kesänä kolme poikasta. Yhden poikasen näimme päätyvän haukan suuhun, kahden kohtalosta ei tietoa. Ei se tottavie ole mikään pidetty pihalintu tuo korppi. Kalkkunankin huutoa kuuntelee, vaikka sekään ei ole mikään laululintu.

Tuli korppi mieleeni kun eilen illalla näin metsikössä ison mustan linnun. Liikkuvan bussin ikkunasta näkee niin lyhyen ajan, ettei lajimääritys onnistu. Varis se ei ollut, joku tumma haukka kyllä, mutta tuo viheliäinen korppi tuli ensiksi mieleen.

Maaseudulla saa naapureiksi yllättäviäkin lajeja, ei aina pelkkien ihmisten kassa yhteiselo, vaan linnut ja muut eläimet ottavat pihan kuin omakseen.

Ne minun  ihanat pienet valkohäntäpeurat aikoinaan, ne jotka toivat lopulta koko ison lauman pihaani vaatimaan ruokaa. Olivat kuin kotonan heti kun lähdin pihasta ja omistajan elein seisoivat tiellä kun käänsin autoni pihalle. Huutelin joskus ikkunasta, että kyllä minäkin haluan pihaan ajaa.

Jäniksen poikaset viihtyivät pihalla siihen asti, kun meille tuli koira. Luontainen varovaisuus ajoi ne metsikköön ja pihalla ei aamuisin ollut ruohonsyöjiä, ja salaattipenkkinikin sai rauhan. Koira oli kyllä kiva, mutta menetin sen luontolasten piipahtelun pihapiirissä, nautinnolliset katseluhetket elävää luontofilmiä seuraamassa olivat ohi.

Minne sitä nyt matkaisi saadakseen istua vaikka kannon nokassa seuraamassa kyyhkysen pesän rakentamista, tai rantakivellä seurata kuinka kuikkaemo rakentaa pesänsä kaislikon suojaan, sukeltaa piiloon katseilta ja suojelee pesää kaikelta sellaiselta joka huomattaisiin. 

Missä kävellä metsään, haistella pihkantuoksuisia puita keväällä kun ne heräävät elämään, tunkevat kasvinesteensä viimeisenkin neulasen kärkeen, kevät on tullut.

Minä vain olen maaseudun ihminen, metsään minä kuulun, vaikka kirves kädessäkin, kun se tapahtuu luonnon parhaaksi. 

Pelkkä oletetu korpin näkemin laittoi minun vereni liikkeelle. 

Minun on vain löydettävä sellainen erämökki jonne pääsen nauttimaan siitä mikä sittenkin on tärkeintä, mielimaisema ja mielenrauha.

Kevät unelma josta puuttuu vain korpin huuto.

Mielessä tänä aamuna.

Kun tätä valokuvaa ottaessani seisoin eräällä näköalatasanteella Lapin maisemaa ihaillen, alla Inarinjärvi, ympärillä hiljainen metsä, halusin vain sulautua siihen maisemaan. 

Tuon Lapin matkani aikana ajelin yksin pitkin ja poikin kaunista maatamme, enemmän kuitenkin siellä pienillä maanteillä joiden varrella ei monta asumusta silmiin osunut. Auton mittarriin kertyi komeat lukemat kilometrejä, askelmittaria ei ollut, mutta uskon ettei sekään olisi ihan pieniin askel määriin kunakin päivänä pysähtynyt.

Yhäkin on mielessä, että vielä joskus minä sinne muutan. Unelma elää ja olla osa luonnon rikkumatonta rauhaa. Toteutuneeko haave? 

On jo tullut mieleeni iskeä joku lappalainen leski, jättää kaikki ja mennä mielihalujen mukaan, eli sinne missä mieli lepää. Ei taida olla ottajia vanhalle akalle, joten missä olen siinä pysyn, tai sekään ei ole vieläkään varmaa.

Jokaisella ihmisellä on jokin asia elämässä josta tulee ihan kuin pakottava halu saada se jokapäiväiseen elämään mukaan. Metsä on minulle koti ja kirkko, mitä ihminen enempää tarvitseekaan. Leipää saa ja vettä onneksi vielä virtaa vapaanakin, suolaa ja läskiä leivälle, siinä ne tärkeimmät. Sienet ja marjat ovat terveellisiä. Johan nyt, voisi sanoa, mutta noin on eletty tuhansia vuosia. Ei ole ollut eineksiä ruokapöytään, ei sokeroituja mehuja lasiin ja niitä ilman voi elää tänäänkin.

Aamuyöllä katsoin telkkarista uskonnon levittämisen tapoja ja vaikutuksia niihin ihmisyhteisöin ja yksilöihin joiden elämän usko Jeesukseen muutti totaalisesti. Mies joka ampui surutta reikiä taloon jossa tiesi jonkun ihmisen olevan, ampui vaikka naapurinsa, tappoi tappamisen ilosta, muuttui uskoon tulonsa ansiosta ja levittää nyt sanomaa muille.

Jotenkin tuli tunne, ettei kaikki voi olla totta, mutta mies, jonka selkäänkin oli poltettu tupakalla kymmenittäin palovammoja, sanoi tunteneensa kidutuksen aikana kuinka <Jeesus kietoi kätensä häne nympärilleen ja lupasi että hän selviää. Kuvat poltettuna ja nyt, todistivat ettei se ole ollut kivutonta kidutusta, mutta hänelläkin oli ilosanomaa jaettavaksi.

Paljon siinä ohjelmassa oli puhetta vainotuista kansoista, uskonnon vaikutuksesta sotiin ja vihaan kansojen välillä. Kehitysmaiden ja kehittyneen maailman kovin erilaiset tavat siitä kuinka kirkko kohtaa ihmisen, totta joka sana. Meillä kirkko on olemassa kirkon, ei ihmisten vuoksi. Uskonnon jätän pois, koska kovin kaavamaista ja kankeaa on se tapa jolla meillä kirkko kohtaa ihmisen ja nimeomaan ihmisen jolla on tarve saada apua.

Jotkut avaavat kotinsa oven sotaa paenneille, poliittisiksi rikollisiksi tuomituille ja kuolemansairaille, meillä heitä kartellaan ja lähetetään ovelta pois. 

Nyt kun on puhe vanhusten hoidon huonosta tasosta, luulisi kirkollakin olevan jotain sanottavaa!

Ei ole auttavaa kättä sieltä suunnalta.

Pappi käy viemässä raamatun ja juomassa kupin kahvia kun ihminen täyttää vuosia. Mitä tekee 80 vuotias raamatulla tai uudella virsikirjalla? Haloo, kirkkokin voisi olla aktiivinen muissakin asiossa kuin mitätöimässä homoja ja lesboja samanarvoisina seurakunnan jäseninä kuin muutkin jäsenensä.

Joskus olis aihetta katsoa peiliin kaikkien päättäjien ja miedän jotka, kuten minäkin, olen valmis arvotelemaan, mutta en saa enempää aikaan.

Yhden ihmisen huuto ei kauaksi kuulu, ei, vaikka kuinka korkealle mäelle nousen huutamaan.