Pelastusrengas.

  Pelastusrengas Puulan rannalla.

  Kovin on tummaa jo vesi torin rannassa, ei tuonne jäälle ole kyllä mitään asiaa kuin siivelkkäillä, mutta ei ollut torilla edes lokkeja.

  Ihmisen elämä on usein pelasturenkaan varassa. Ei siitäkään aina ole apua, kun heitetään rengas kaikkine naruineen veteen, mistäs sitten vedät uhria kuiville.

Me olemme niin monen asian ja tapahtuman  uhreja, ettei mikään palastava keino auta kuiville, ellei ihmisellä itsellä ole tahtoa pelastua. Muutoksen kautta, oman halun siivittämänä, mutta muidenkin apuun ja tukeen luottaen.

Television erään ohjelman kuuntelijana tavallaan pääsee kuulemaan ihmisten salaisia toiveita ja ajatuksia, moni etsii apua ahdinkoon, moni uusien tulevaisuuteen tähtäävien ajatustensa tueksi jonkun "asiantuntijan" vahvistusta, eli lisää toivoa toivottomille.

  Lieneekö noista näkijöistä paljonkaan apua, mutta jokaisen toivon kipinän toivoton ihminen imee itseensä kun mehiläinen meden kukasta.

  Ei elämä saisi olla niin vaikeaa etteikö jotain uutta pelastavaa keinoa olisi tarjolla.

  On kuitenkin asioita joita ei halua muuttaa, vanhoihin tapoihinsa juuttunut vuolee puukolla syttynsä, vaikka tuohiakin olisi tarjolla. Ei ketään saa pakottaa johonkin kaavaan, ei voi auttaa ihmistä ellei ihminen sitä halua. Tänään eräs sisko oli veljensä juopottelusta kovin huolissaan, "Juo itsensä hengiltä", sanonta on kyllä liiankin tuttu, koska jokaisen lähellä on joskus tuokin asia huolestuttanut joko oman perheen, tai tuttavien kohdalla.

 Jokainen ihminen joka tietää edes yhden ihmisen olevan hänestä huolissaan, pitäisi tuntea suurta kiitollisuutta. On olemassa joku joka hänesä välittää.

 Aina se ei ole itsestään selvyys, mutta osoittaa ettet ole elänyt jättämättä jotain jälkiä muihin ihmisiin.

  Pyritään olemaan pelastusrenkaita läheisillemme. Kaikki ahdistus ei näy ulos, eivätkä kaikki osaa huutaa apua.

Sheivaa vai ei.

Suihkuttele 15 minuuttia ja sheivaa sitten!
Minä en koskaan suihkuttele 15 minuuttia, koska veden säästämiseksi voi käyttää suihkuakin järkevämmin.  Taas lista virheistämme, nyt suihkussa!
Sheivaa!, mitä pitäis sheivata? Minä heivaan tälläiset mielipiteet "käy oikein suihkussa" mitättöminä roskamielipiteisiin, turhaa palstatilan käyttämistä. Joku on niin viisas, että käyttää kaiken aikansa aikuisten ihmisten uusille tavoille opettamisen halussaan kirjoittamalla ohjeita kaikesta mitä ihminen voi tehdä. Laitetaan oikein lehden sivuille kuva siitäkin, kuinka ihmisen tulee "paskantaa oikein".  On aikoihin eletty, kun pitää olla polvet suussa siinäkin touhussa.  Ikinä en ole karvojani ajellut, ellei minua eroteta apinasta karvojeni vuoksi, pidettäköön sitten apinana.
Ottaa pattiin, sanoi vaari kun  kompastui saunassa ja pesuvati kaatui. Meni vesi hukkaan! Suihkuohjeilla joita tänäänkin jaetaan, menee vettä hukkaan monta pesuvadillista ja karvatkin pitää sheivata!

Ylenmääräinen ohjeistus ärsyttää.
Jos työntekijää kaiken aikaa pomo neuvoo, lakkaa koko työ kiinnostamasta, mutta perusteet on hyvä tietää. Mikä kumma nykyisin jaaa ohjeistamaan kaikkea mitä elämässämme teemme. Meillä maalaislapsilla ei koskaan ollut saunassa suihkua, vettä vatiin ja siinä pestiin, ei vettä tuhlattu, meillä sitä vettä olikin rajoitetusti, koska ruokavesi oli "kannettava" kaukaa, saunaan kelpasi kyllä pihakaivonkin vesi.  Siinä oppi veden käyttöä ja oppi ei ole mennyt hukkaan. Aina perivät ennakkomaksuina  liikaa minun vedenkulutuksestani, palautuksena rahaa takaisin kun mittari näyttikin näin vähän kulutuksenani.

Kyllä meillä vielä toistaiseksi on puhdasta vettä, mutta me tuhlaamme sitä suruttomasti. Koko WC järjestelmä pitäisi uusia niin, että puhtaan veden kulutus jäisi vähemmäksi. Nyt pelkkien ulosteiden huuhtomiseksi (mereen) käytetään päivittäin kymmeniä litroja arvokasta pohjavettä. Kyllä se tulee pää vetävän käteen tässäkin asiassa.

Luontolenkki.

                                                                             

  Voittiko oikea tyttö missin tittelin?
  Vastaan omalla mielipteelläni, minkä nyt sen viimeisen iltapukukierroksen perusteella muodostin, ei voittanut. Tämä tyttö ei mitä ilmeisemmin selviydy loppukilpailuun maailman kauneinta valitessa.
  Sama minulle, muutoin en noista ulkonäköpaineista ymmärrä.
  Alastomina treffeille, oikein telkkarissa näytettäväksi, nätti nakuna, kuka tahansa on nätti nakuna kun oikea katsoja sen näyn kohtaa. Kaikilla ei ole missin mitat vartalossa, sen on nähty noissa nätti nakuna ohjelmissa, mutta kaikki he ovat olleet omalla tavallaan kauniita, eikä se ihmisen vartalo nyt niin erikoinen veistosmuoto ole, etteikö ihmisen vartaloksi tunnistaisi. On vain se kauneuden ihannointi jo mennyt isojen tissien tasolle ja ihan pielessä.
  Eilinen oli niin kaunis ja lämmin keväinen päivä, että intouduin oikein pitkälle lenkille, hikiselle ja hienolle.  Itapäivällä  mittari näytti varjossa + 14,9  lämpötila ja aurinko paistoi sinisellä taivaalla. Nyt oli muitakin ulkoilijoita, vanhempia pariskuntia, nuoria koiran kanssa, äiti lapsensa kanssa ja isä työnsi kaksosia rattaissa. Olipa eräs hoikka nuori neiti juoksulenkilläkin, hänellä oli sellainen pitkäaikaiseen rasitukseen tarkoitettu vauhti, intervalleja hän ei ottanut. Pyöräilijöitäkin ihmeen paljon, mutta olihan sunnuntai ja aikaa etsiä voimaa keväisestä luonnosta. Hetken aikaa oli komeaa lintukonserttiakin kuultavissa. Etsin silmilläni syytä konsertin yht'äkkisen loppumisen, mutta ei katseeni tavoittanut edes pientä haukkaa. Olisiko vain ollut se hiljaisuuden hetki joka linnuillakin näyttää olevan. Aikoinaan seurasin tarkoin lintulaudan tapahtumia ja puolen päivän jälkeen tuli hetki jollin laudalla ei käynyt yhtä ainoaa lintua. Tikkakin nukkui männyn rungolla. Luonnolla on omat aikansa ja tapansa.
  Kyllä jaloissa tuntui ylämäet, mutta kotiin tultuani ennen saunaa, menin tuonne pihalle haravan kanssa. Talon varastossa haravia vara valita, mutta ei muita käyttäjiä ilmaantunutkaan.
  Liikunta on ainoa harrastus josta voi valita ilmaistuotteet oman mieltymyksen mukaan.
  Myös liikuntaan soveltuvan ympäristön ja mikä olisi parempi kuin luonto, metsät ja rannat. Alkavat olla järvien rannat niin rakennettuja, että pitää oikein harkiten etsiä vapaaseen liikkumiseen soveltuvia rantoja seuduilla joilla on paljon kesämökkejä ja ranta rakentamista. Onneksi löytyy vielä lintujen laulupuita ja pehmeitä polkuja.
  Löytyy, mutta sittenkin, kaipaan rauhaa, korpikuusien huminaa ja kirkkaita puroja.
  Kunhan säät sallii makuupussissa yöpymisen ilman teltan kantamista, katoan yksinäni jonnekin.         Seurasta ei aina ole muuta kuin haittaa, ellei seuralaisella ole samat ihanteet.

  Perämeren kuohuja eräällä laivaristeilyllä.

  Kun pienen moottoriveneen potkuri jättää kuohuvan kulkuväylän jälkeensä, sitä jää katsomaan lumoutuneena, valkoisen vaahdon ja vesipisaroiden tanssina.

  Ihmisen elämässä on hetkiä jotka ovat kuin vaahtoava meri joka hetken kuluttua laantuu ja kuohut katoavat, pienet aallot hetken heijastavat mennyttä myrskyä kunnes aurinko tekee sillan tyyneen veteen.

  En ole koskaan elänyt meren rannalla, vaikka usein olen aikaani merellä ja sen rannoilla viettänytkin. Vesi ei ole elementti jota ensiksi ympäristössäni kaipaan, mutta nautin suunnattomasti merestäkin, vaikka viihdyn kuivalla maalla, metsän keskellä ja viljavainioiden äärellä.  Järven rannat, silloin kun ne ovat kaukana asutuksesta, ovat niitä keitaita joissa mieli rauhoittuu. Ei tarvitse kuin katsoa sinistä vettä, hiljalleen rantaa kohti lipuja laineita ja valon tanssimista niiden harteilla, se on hetki joka poistaa mielestä kaikki muut ajatukset. Mieli lepää aivan kuin pienen puron solinaa kunnellessa.

  Haaveissa on tänä kesänä ajaa tuonne Jäämeren rantaan, kallioluodoille kuuntelemaan merta ja lintujen liitelyä kaiken yllä, tuulen kantaessa niiden kaarteluja korkealla veden yllä ja kallioiden kielekkeillä. Jospa se tässä kesän mittaan toteutuisikin, mikä tietää  mitä päähäni saan.

  Nyt muistikuvina ja kuvina albumeissa monen monet vaahtopäät, tyyni meri ja auringon sillat. Hienoja hetkiä ja täynnä onnea siitä, että kaiken saa nähdä ja kokea aidosti omin silmin.

  

Ettäkö Kekkosen haamu?

  Voi hyvä isä ja äidin navettasaappaat!
  Tänään, vuonna 2015 TV:n vaalikeskustelussa joku äkkiviisas ottaa keskustelussa esiin uhkan Kekkosen haamusta. Voi hyvä Sylvi. Tuo mies kaipaa kyllä jotain muuta kuin vastuuta politikkona.
  Aika aikaa kutakin, mutta kuukisi tänä päivänä osaavan puhua ajankohtaisten vertausten kautta, tai sanoa suoraan mitä tarkoittaa. Ihan hetken katsoin vaalikeskustelua ja sain tarpeekseni. Mokomaa hiostamista, pyrkimystä saada toinen hämilleen ja sekoamaan, sekoittaa puurot ja vellit sekaisin. Ei vain ole kovin miellyttävää pureskeltavaa kuulijalle jolla on oma periaate ja siihen ei mokomat lausunnot vaikuta. Lupauksilla ei asioita muuteta, eikä haamuista ole ollut aiemminkaan mitään apua.
  Muutoinkin tuo kuvatarjonta on supistunut ruokaa ja rakkautta sektoreille, alastonta ja paljastettua pintaa, ruokaa sieltä ja täältä, mausteilla ja ilman. Kiinnostus lopahtaa heti kun sama ohjelmanumero ilmaantuu ruutuun kolmannen kerran samana päivänä eri kanavalla, tai samalla,
  Keitin karstapottuja, paistoin pannulla kokonaisen sipulin ja hyvää oli!
  Ei tarvinnut sitä oliiviöljyä jota joka ruokaan nykyisin ängetään, niin että salaattikin kelluu öljyjärvessä.
  Ruoka taitaa nykyisin olla jo muuta kuin ravintoa sitä pitää olla monta lajia ja paljon. Läskisoosikin on muuttanut muotoansa, kastike ei enää ole sellaista syötävän halunherättävää ruskeaa, vaan jotain vaaleaa tai juoksevaa tummaa valmislientä lihojen joukossa. Kotiruokaa sen olla pitää ja se on minun ruokaohjelmani, eilen kaurapuuroa, tänään karstapottuja. Kaikille ei tuokaan perunanimike, karstapottu, sano mitään, mutta se on vahvassa suolassa keitetyt perunat, minulla lapinpuikulaa.
  Mielessä on monta ihmeellistä asiaa, tutkimusmatkalle tässä on suunnistettava, polkupyörän saan huoltoon tulevalla viikolla, mutta kulkeehan tuo auto, ja jalatkin kantavat melkoisia matkoja, joten matkaan...
  Toivottavasti ei haamuja ilmaannu pilaamaan hyvää mieltä, ja toivottavasti ilta tuo jotain myönteisiä tietoja ja tuloja.

Kuolema ja masennus, niillä on yhteisiä tekijöitä.

  

Istuin tuolla metsälenkkini varrella kivelle katselemaan ja kuuntelemaan kuinka metsä puhui tuulen kielellä.
  Kova tuuli riepoi puita, taivutti puolelta toiselle, soitti naulasten läpi omaa säveltänsä joka ajoittain oli ihan uhkaavaa. Myrsky tulossa, ei täydellä voimalla vielä puhalla, mutta odotettavissa on puiden kaatumisia, sähkökatkojakin ehkä.
  Maa on alkanut sulamaan ja puiden juuret nousevat helposti kovan tuulen taivuttaessa suuria havupuita, jolloin juuret nousevat irti maasta ja puu kaatuu juurinensa. Niin ihmisekin elämä kaatuu, juurinensa. Kun taas on ollut noita suru uutisia, jopa tuttavia on kuolema korjannut omaan tarhaansa, tulee ihmisen kuolevaisuus mieleen luonnon voimia kuunnellessa.
  Metsä on kirkkoni. Oikein painavien ajatusten kanssa olen matkannut metsään, paennut jatuksia sinne, missä voi olla yhtä sen suuren luonnon kanssa josta me kaikki olemme alkumme saaneet. Tomua ja tuhkaa. Niin ihmisen syntyhistoriaa kuvataan, olkoonkin nyt vain kuvannollinen alkuihmisen syntymätarina, mutta kelpaa minulle. Pyhä aamun rauha. Rauha ja koskemattomuus on metsässä  koettavissa jokaisen ahetkenä, mikäli ei kulje suoraan jonkin hakkuun keskelle, moottorisahan ja monitoimikoneen meluun. Keskustaajamien ja kaupunkien liepeillä pääsee usein pienen matkan kulkemalla ihan oikeaan luontoon, metsiin ja rannoille seuraamaan kevään tapahtumia. Kuuntelemalla oppii tuntemaan linnutkin, mutta siellä lintujenkin joukossa on niitä vekkuleita jotka matkivat muita lintuja. Satakieli, mustarastas, tai mikä lintu siellä nyt laulaakaan, kun liikkeellä on matkiva lintu. Onneksi ulkonäkö paljastaa, jos onnistuu linnun näkemään.
  Kun painiskelin oman masennukseni keskellä, toivo huomisista oli eilisen muistoissa ja ketään ei ollut jolle olisi voinut suoraan puhua, purkaa mielen ahdistusta keskustellen. Silloin pakenin lähimetsiin, tai yritin purkaa tekemällä kaikkea työtä, mitä vain, kunhan sai ajatukset suunnaatua pois siitä minästä joka ei päästänyt irti, ei halunnut päästää totuutta totuudeksi.  Masennus ei ole vain sitä, että viillellään ranteita, tai istutaan puhumattomana, kätketään kasvot ja kadotaan näkyvistä.
  Masennus on paljon muutakin kuin ihmis pelkoa.
  Kirjoitin tässä aamusella pitkän artikkelin masennuksesta, mutta jätin luonnoksiin, julkaisematta, koska käsittelin siinä lapseni lausuntoja joita kyllä oli julkisesti esilläkin, mutta pyysin palvelimen ylläpitoa poistamaan ne julkisilta sivuilta.
  Asiat eivät ole muuttuneet, masennukseni oli olemassa, mutta järkeäni en menettänyt ja itsemääräämisoikeus kaikkeen mitä teen, haluan ja omistan, on vain minulla ja jos se jollekulle joskus siirtyykin, se on sitten joku muu. Elämä vain on tässä ja nyt, jälkikäteen ei mitään voi elää uudelleen.
  Kun kuolema kouraisee läheltä se koskettaa joskus niin kovalla kouralla, että jättää uhrinsa henkihieveriin, eli apua ja auttamista tarvitsevaksi, heikkoutensa kätkeväksi, tai apua huutavaksi ihmisraunioksi joka ei aina jaksa olla se sama iloinen ja elämänmyönteinen ihminen joksi hänet on mielletty. Monella tavalla suruja ja pettymksiä käsitellään, mutta yhtä monella tavalla ne jäävät kokonaan käsittelemättä. Niistä kasvaa vuori joka erottaa masentuneen muusta yhteisöstä. Muurin harjalle ei jaksa kiivetä, tai ei halua nähdä mitään muuta kuin oman surkeutensa, elämään pettyneen ihmisraunion joka mieluummin pakenee varjoon, kuin tulee aurinkoon.

Aamupalat.

  Aamiainen on päivän tärkein ateria, sanovat ravitsemusalan asiantuntijat.

 Sellainen aamupala mitä kaapista löytyy ja tietenkin oman nälkäisyydenkin mukaan, mitä tekee mieli, mikä ei maistu. Useimmiten se on minulla ensiksi lasi vettä, sitten kuppi kahvia ja vasta hetken kuluttua maistuu puuro, useimmiten kyllä voileipä siihen oheen, juustoa paksu viipale päälle.

Nyt kaurapuuro voisilmällä ja lasi maitoa, jälkäriksi mangoa. Noilla eväillä jaksaa lenkin tehdä.

  Aamupalani ei ole pelkkää syömistä.

  Usein istun koneelle ennen kukon laulua, kirjoitan runonpätkän tai päivitän blogia, fb;nkin etusivu pitää kiinnostavien päivitysten osalta usein kahlata eilisten viestien osalta, koska kukaan ei yleensä ole vielä aamuansa avannut kun minulla jo on "päivä pitkällä", eli muutaman tunnin jo valvonut.

Aamupalaan kuuluvat yleensä lintujen äänetkin. Nyt on ihmeen hiljaista. Linnut ovat aloittaneet pesinnän ja turhat huutelut ovat hiljentyneet, sopivat parit löytäneet toisensa ja moni muuttolintu ei ole vielä ennättänyt näihin maisemiin. Kyllä ne äänet taas palaavat, tintitkin huutelemaan aidan päälle ja pensaisiin.

  Radio on yksinäisen seuralainen numero 1. koira ja kissa kun puuttuvat, mukavuussyistä sanoisin, koska niistä on huoli ja kun se eron aika tulee, on vaikea hyväksyä lemmikin kuolemaa. En enää halua kokea sellaisia suruja, silitän vierasta koiraa ja kissaa. Eläinhoitola on hyvä paikka silitellä kun hellyys iskee. Niitä eläimiä tietenkin oppii rakastamaan joita eniten hoitaa ja hoivaa, kuten ihmistenkin kohdalla on.

  Vuosia sitten kirjoitin joka aamu ajatelmia, silloin oli sivusto joka vain loppui ja muuttui niin, että minun teksteistäni iso katosi muuttomatkalla, sivustolta toiselle asetukset pettivät ohjelmassa ja sinne hävisivät, joskin osa on löytynyt jostain arkistojen kätköistä.

  Hulluutta on monta lajia, tämä minun hulluuteni sopii minulle, sanokoot muut mitä tahansa. Kun ei ole kenelle puhuu, puhu paperille! Tuon ohjeen haluan antaa kaiklle joilla on surua, murheita, pettymyksiä, iloja ja onnea jota ei kaikkea voi puhuen purkaa. Kun omat ajatuksensa lukee uudelleen ja uudelleen, palaa menneisiin ajatuksiinsa ja valintoihinsa, tutustuu ihan kuin huomaamattaan siihen salatuimpaan itseensä jonka kehona elää, voi jopa sanoa jonka kehossa elää.

  Itkemättömät itkuni itkin sanoina ruutuvihkoihin ja oman surun muutokset voin selkeästi todeta niiltä riveiltä. Kun suru muuttuu hyväksymiseksi, alkaa näkymään aurinkokin synkältä taivaalta, vaikka ajoittain sen olemassaolonkin kielsi. Paistaa se päivä risukasaankin, sanotaan ja kyllä, synkimmänkin pilven takana se aurinko luuraa. Kun jaksaa odottaa sen ilmaantumisen pilvisellekin taivaalle elämä hymyilee koko auringon naamalla.

 Aamupalat, sellaisia on paljon, mutta osuipa aamulla eräästä arkistostani muistiinmerkittyä 2009 vuoden keväältä. Sopivat tähän aamupalaksi, kevät on unelmille ja uudelle huomiselle mahlaa valuva, virtaavien vesien toivorikas aika, haaveet ja muistot.... niissä on elämän maku.

  .............

Vahvista vaikka raudoin rakennus

paaluta maaperä vahvaksi

kaikilta järistyksiltä varjele tämä maja.

Suojele minua, majassani,

olen rakennuspalikkasi.

..............

Kuule

kuinka vesi kuohuu

 kevätpurossa,

syöksyy kohti putousta

solisee pienenä norona,

kuin veri suonissani.

..............

Nojaan vasten rintaa

tunnen tuoksusi ja ihosi lämmön,

mutta en voi sanoa mitään

etten rikkoisi hiljaisuutta.

Halusin huutaa,

pidä minua lujemmin

elämän ote ympärilläni

ettei yksikään hetki jää elämättä.