Piiloon

Jostain syystä tämä bloggeri on alkanut jakamaan tekstejä ihan tietämättäni, sitä en taas halua, se on kuin tyrkyttämistä.
Laitoin sivut yksityisiksi ja yhä enemmän siirryn tuntemattomuuteen.

Paljon olis kerrottavaa, paljon mielen päällä mietittyä, mutta toistaiseksi näin.

Leirielämää

Leirielämää.
Yksi aamu taas ohi. Helppoa kuin heinän teko, niin voisi sanoa, koska ei tuollaisessa suuressa ruokatehtaassa työskentely muuta voi olla. Kaikki on koneellista ja kaikki on isoa. Kun paikalla valmistetaan joka päivä liki 7000 annosta ruokaa, siellä on kaikkea paljon. Olemme hyvissä olosuhteissa, kaikki toimii ja työvuoroissa on ollut ihan sopivasti meitä talkoolaisia.

Ensimmäinen sade ja vierailu päivä. En toki tiedä kuinka paljon alueella on leiriläisillä vieraita, mutta eilen oli itse Presidentti puolisoineen. Me emme päässeet edes ohimennen näkemään, kun työpisteemme on monen kilometrin päässä kaupungilla.

Kunhan tässä taas viikon lopulla kotiudutaan, laitan kuviakin sivuille.
Nyt päi välepo, jalat koholle ja lehti käteen. Uutisia täällä ei ole paljon kuultu, ei nähty.

Uutta kohti.

Elämä ei ole helppoa, mutta mukavaa tämä on.
Vaikka kurkussa kaihertaa kalanruoto ei se elämää haittaa. Tehdä voi mitä tahansa, tänään on kädessä ollut saha ja porakone, vasara ja ruuvimeisseli. Vanha rahareppu järjestetty, se kun palvelee työkalupakkina. Mukava on kanniskella, painaakin kuin synti kaikkine ruuvareineen ja jakoavaimineen.
Taitaa siellä olla parit hohtimet ja muutama sivuleikkurikin, oksasahan juuri taitoin turvalliseen muotoon ja laitoin puukon tuppeen.
Eiköhän noilla työkaluilla hetken yksi akka selviä.

Joku kärsii kynsisienestä, joku ihottumasta, jonkun suupielessä kukkii herpes ja vyöruusuakin on liikkeellä. Onneksi nyt on vain tuo kurkkukipu, hiukan hellittänyt, kai jo huomenna voi näkkäriäkin pureskella ja nielaista.

Ihanaa tämä huolettomuus. Ei kukaan kysele mitä teet ja mihin meeet. Nyt huomaan kuinka paljon voimavaroja kuluu kun elää epätyydyttävästi. Sääliäkö se on kun ei ole rohkeutta sanoa aikanaan, että kiitti, nyt minulle riitti. No, onneksi sentään asia on ohi. Antaa kaikkien kukkien kukkia siellä missä viihtyvät parhaiten ja kuka osaa hoitaa oikein. Sellaista se on, oman hyvän huomaamista.

Mielenkiintoinen viikko alussa.

Luku 100.

 Tänään on äidin syntymästä tasan 100 vuotta.
Lähetän hänelle lämpimiä ajatuksia ja halaukseeni suljen hänet liki itseäni.
Rakkautemme on ikuinen, muistoissa hän aina elää.

Kurkkukipu lukitsi minut kotiin.
Ei ole mitään kurkkutulehdusta, ei, vaan jokin vieras "esine" kurkussa. Voipa olla kalanruoto, kun söin lämminsavulohta, tai siemen, viikunoita, mustaherukoita ja puolukoita kun maistelin ja mutustelin.
Kipeä on ja nielaistessa tuntuu kipu korvassakin.
Kunhan se siellä nyt aikansa siellä muhii jossain poimussa tuo "pahantekijä" niin kyllä kipukin lakkaa, mutta monta päivää on jo vaivannut.

Eipä haittaa, leivoin pullaa vieraille, ja leivoin, vaikka eivät tulisikaan. Sisällä on näillä säillä ihan hyvä, saunaankin tässä pääsen ja ihan liottelen vanhan vihtani vielä kerran. Sitten onkin jo uusien vihtojen aika, nyt en viitsi tuonne metsään kävellä, enkä ajella, on koivikot hiukan kauempana.

Kyllä on märkää.
Puolen päivän aikaan salamoi ja jyrisi, vettäkin satoi hetken aikaa oikein reippaasti. Ikkunalaudan pellit kolisi isoista pisaroista, mutta rakeita ne eivät sentään olleet.
Ystäväni kertoi jääneensä illalla kotiin hänkin, vaikka aikoi tanssimaan ja kokolle.
Liian kylmää ja koleaa juhlimiseen, kun juhlia tulee vielä ja toivottavasti lämmintäkin.

Tässä on ollut kaiken maailman murheita ja vastamäkiä. Joinain päivinä ei huvittaisi pukeutua lainkaan. Nukkua ja nukkua kaikkien murheiden yli, vaikka tiedän toki etteivät ne asiat nukumalla muutu. Mökin asiat pitäis ottaa kerralla viranomaiskäsittelyyn kun käyttö ei lopu nähtävästi muilla kielloilla ja ohjeilla. Asianajat sanovat, että nosta kamat pihalle ja pane lukot oviin... kielto on ollut voimassa enemmän kuin vuoden, itse asiassa jo kaksikin. Nyt on vain ajeltava poliisin kanssa sinne paikalle ja ehkä se on ainoa keino lopettaa pelleily asian tiimoilta. Ei tiedä mitä tapahtuu kun kaikenlaisia hörhöjä on liikkeellä.

Heinäkuu on suunniteltuja juttuja tulvillaan.
Mielenkiintoisia tapahtumia, runojen ja laulujen tiimoilta, mikä mennessä ja ollessa mukana.
Kutsujakin satelee, mutta nyt en kaikkeen ennätä mukaan. Hyvien ystävien seurassa aion aikaani kuluttaa ja nauttia elämästä jossa kaikki on mahdollista. Rakkaudesta ei huudella, herkkä asia joka ei kaipaa sivullisten mielipiteitä, eikä julkijulistuksia. Onni on sydämessä.

Kunhan tämä kurkkukipu tästä hellittää. Nyt kun ei oikein voi edes nielaista. Konjakkia olis tuossa pullon pohjalla, mutta en muista edes unilääkkeeksi illalla, kyllä kurkku edes yhden ryypyn kestäis.
Ehkä saunan jälkeen, pieni pikarillinen Renault;ia.

Ollaan vaan.

Mittari näytti + 3,2 tälle aamulle. Jossain se on voinut  miinus lukemaakin näyttää, niin on viileä säärintama menossa maamme yli, vai jääkö päälle, kuka tietää.
Tuli leikattua kesätukka. Oli jo kuin rotan häntä, pitkä ja malliton. Roikkuu kuin hevosen häntäjouhet, sanoi eräs poninhäntäänsä, mutta minun haituviani ei voi mitenkään verrata vahvoihin häntäjouhiin.
Nyt lippis päähän ja baanalle, ei tarvii paljon kiharrella, kiharaa riittää.

Suunnittelin Juhannusreissua, mutta ei, suunnittelemallakaan en vielä tiedä mitä teen.
Eilen laitoin mielestäni lämmintä ylle, mutta heti tuli tuulessa ja sateessa vilu kun autosta lähdin. Kesällä voi olla vilu ja hiki, mutta ei kumpikaan ole liiallisena hyvä.
Lomasuunnitelmia ihmisillä on juuri tälle ja seuraavalle viikolle melkoisesti. Koulujen päättyminen on lapsiperheellä aina järjestelyä ja suunnitelmia. Harvalla lapsella on paikkaa  minne mennä arkipäivinä kesäloman aikana.
Pitäiskö tas alkaa puistotädiksi. Se oli ihan kivaa puuhaa, puistossa lasten kanssa, leikkiä ja puuhaa josta lapset olivat innoissaan. Aikaa sekin, katukin maalattiin.

Suunnittelematonta lomailua, sitä se on elämä parhaimmillaan. Tekee mitä haluaa ihan suunnittelematta.
Aurinko juuri suunnittelee nousevansa korkeammalle, viereisen talon seinään lähettää valoa ja taivas on pilvetön. Joko tänään on poutaa?

Kymmenen plussaa.

Riittäähän se kymmenen plus astetta näin aamu varhaisella.
Edellisen yön valvominen valvotti vieläkin, mutta ei Jukolaa uusittu, ei. Ilman telkkariohjelmiakin oli uni hukassa.
Onhan nyt tullut jo tunti opiskeltua. Aina on aikaa jos haluaa uutta oppia, varhainen aamu ehkä ei niitä parhaita, valvomisen jälkeen kun haukottaa...

Mitäkö sitä tekisi Juhannuksena, kahden vaiheilla, viitsinkö lähteä edes lähilavalle tanssimaan, hyppäänkö junaan, vai kävelenkö tuonne metsään kuuntelemaan luonnon ääniä. Kuitenkin sitten on heti reissuun lähtö edessä, siihenkin on hyvä valmistautua, kamat kuntoon, hyvät kengät jalkaan ja reipas mieli.

Tänään aion hakea sen ritilän jota olen miettinyt jo monta päivää. Piti ottaa mökiltä kanaverkkoa, mutta enpäs muistanut vesisateessa, kiireesti vain juoksin autoon ja sinne piti jättää tuolin pehmustetkin. Tuolla se säkki takapenkillä edelleenkin kyytiä ottaa.
Ei paljon huvita topatuissakaan tuoleissa ulkona istuskella jos säät ovat näitä kevään lämpöisiä. Mieluummin lenkkarit jalkaan ja metsään, hyttysmyrkyt levitettyinä, ettei kutise puremat. Onneksi kotiin niitä ei vielä ole ilmestynyt vaikka luonto lähellä.

Elämä on suuri seikkailu. Millaisia vuoria ja karikoita tänään ylitetään, sen jokainen tuntee illalla, jos ei jaloissaan, niin ainakin mielessään. Hyvä päivähän tämä, ei kun menoksi.

Onpa aika tosiaan.

" Onpa aika tosiaan, kaikki kallistuupi vaan,
jauhot, ryynit, ryyterit ja maalit pyyterit.
Pulla kuihtuu pienenee, leivän reikä levenee
ja päivä päivält' ihminenkin aina kevenee.
Kallis on aika ja kalliimmaksi käy.
Ihmisellä koht' ei enää yhtään pyöreet' näy.
Puts-plank kuin markan setelissä toinen puol'.
On oltava kohta  päällänsä elämän huol'."

Noin lauloi J. Alfr. Tanner vuonna 1917.

ja jatkaa...
" Naisten pitsit kapenee, vyötäröt taas laajenee,
tulee muoti aivan uus' kai jo ensi kuuss*.
Kallis aika kuiskailee; - > Vielä päivä valkenee,
että varmaan näette naisemme täysin decolte'. "
  Kallis on aika jne.

Vaikka tuhatluku on vaihtunut, samoja ajatuksia herää kun katselee elintarvikkeiden hintoja. Muoti on muuttunut yhä paljastavammaksi, avokaulan alaraja putoaa yhä alemmaksi.

Sanovat ettei halpa ruoka laihduta, sehän on vain täytettä, mutta hintojen nousu on jo syönyt eläkekorotukset ja vie ison osan palkkatulojen lisästäkin.
Jotain on syötävä ja kiva olisi matkustellakin, nythän kehotetaan kuluttamaan.
Ihmetyttää vain perunakilonkin hinta, 1,29 paikallisessa marketissa. Ulkomailta tuotuja hedelmiä saa halvemmalla, mutta niistä ei aina ole vatsantäytteeksi.
Milloin meillä on hinnat karanneet, ja viljanviljelykin tullut kannattamattomaksi, kaikista tukiaisista huolimatta, jauhotkin jo tulevat rajan takaa, esipaistetut sämpylätkin matkaavat tuhansia kilometrejä pitkin Eurooppaa ennen kuin ovat  uuneissamme, vaikka itse en niitä kyllä osta.

Markkaa ei ole, mutta se muuttui melkein kuin fifti fifti euroksi, ainakin kahvikupin hinnassa huoltoaseman kahviossa.

Vanhoja laulujen sanoja on kiva selailla, niissä on sattuvia kuvauksia tähänkin päivään.
Mikään kun ei muutu ensimmäistä kertaa, paitsi jos maapallo alkaa pyörimään vastapäivään. Siitä ei ole Tannerkaan laulanut..