Analyysi.

Perusluonne on jokaisella omansa.
Joku voi suhtautua elämään ihan kevyesti, ottaa repun selkään ja kävellä tietä hamaan tuntemattomuuteen.
Toiselle kaikkien päätösten tekeminen on vaikeaa ja monen harkinnan tuloksena voi silti syntyä väärä päätös.
Olen tehnyt monta väärää valintaa, vaikka pyrinkin miettimään asioita ja hyvin harvoin syntyy jotain ihan tuosta vain valitsemalla.
Paras kai oliskin aina luottaa intuitioonsa, päättää tässä ja nyt eikä turhaan pureskella asioita joilla ei maailmaa kuitenkaan kaadeta.

Lapsuus, aika jolloin vanhempien opetukset ja isovanhempien viisauksien ja kasvatuksellisten ohjeiden merkitystä ei tajunnut, eikä kai lapsi koskaan voi sisäistää kaikkea. Kun vuodet kuluvat ja päässä on jo omaakin järkeä, hiljalleen mieleen muistuu sieltä kaukaa ihan kuin kaikuna niitä opetuksia ja ohjeita joita silloin ei tiennyt tallettavansa elämänohjeena. Jos yksittäistä hetkeä pitäisi sieltä ajalta muistaa, ei kovin tarkkoja muistikuvia ole, mutta sieltä, täältä, muistilokeroista nousee esiin kallista tietoa.

Olen usein istunut aloilleni, muistellut aikaa jolloin isovanhempieni luona vietin muutamia aikoja, pikkupiikana, vaikka lypsyjakkaralla istuen ei paljon maitoa utareista ämpäriin kertynyt. Liian pienet sormet ja heikot voimat, mutta sain olla mummon piikana. Nyt tuntuu, että useimmiten olin vain tiellä, mutta niistä ajoista on paljon muistoja. Kun pienenä lettipäänä pääsi mukaan kaikkeen työhön oppi jo näkemällä, myöhemmin tekemällä itse ohjeiden mukaan.

Mitälö olen oppinut, sitäpä sitä omassa mielessäni yhä kyselen. Mikä on opittua, mikä koettua?
Samapa se, kun työt tulevat tehtyä ja teen aina vain parhaani, uskon, että vanhemmat ja isoovanhemmatkin olisivat tyytyväisiä tuloksiin.
Oppihan se likka jotain, sanoisi pappani..