Taulu jonka taustoja en tunne.
Kuvasin sen, oli jätetty roskiin, joten löytäjähän saa pitää roskat omalta tontiltaan. Kärsinyt kosteudesta, omalla herkällä tavallaan koskettava kuva takkatulen sytyttäjästä.
Sytyttäisin takkatulen, mutta eipä ole takkaa, ei edes avogrilliä johon tulia sytytellä.
Elävä tuli, kynttilän lepattava liekki ja hiipuva nuotio, niiden lähellä on jotain taikaa, pysäyttää ajattelemaan elämää jota usein verrataankin liekkiin.
Hetkistä elämä on koottu. Niistää joita ei muista ja niistää jotka ovat piirtäneet lähtemättömän kuvan sieluun, mitä se sielu meissä sitten onkin, kosketeltavaa, vai koskettamatonta, olevaa, vai kuviteltua. Sieluni syvyyksiin minä sinut talletat, sanoi joku minulle, joten on se sielu olemassa.
Filosofisia ajatuksia heinäkuun aamussa johon auringon sääteet ohuen pilviverhon takaa antavat valoa ja toivoa hyvän päivän alkamiseen.
Makasin aamulla laiskotellen ja venytellen kuin kissa noustessaan.
Ajatukset kulkivat omaa rataansa kuin vuorovesi. Joskus niitä ei saa pysähtymään. Tuntuu kuin olisi kosken pyörteessä jossa veden virtaus vain kiihtyy ja kuohut lyövät kaikkialta, kolhivat ja hivelevät vuoroin.
Yritin saada tuon kuohuvan kosken pysähtymään, suljin silmäni ja yritin kuvitella itseni jonnekin erämään rauhaan jossa mikään ajatua ei häiritse. Ei. Samat ajatukset, menneet ajat ja asiat pyörivät mielessä päästämättä irti.
Istuin täähän koneeni ääreen.
Avasin valokuvakansion. Selailin kuvia ja muistoja kuin päiväkirjaa jossa ei ole kirjoituksia, ei muistiinpanoja, ei mitäään mieleen palautettavaa, mutta niinhän ei voi tehdä. Kuva kertoo asiat joita ei aina haluaisi edes muistaa, mutta kuva tuo myös sellaisia nuistoja joita ei missään päiväkirjassa ole kirjoitettuina.
Sain ajatusteni radan kääntymään, sain muistoihin elämän ja päivääni ilon siemenet.
Ilta näyttää osasinko kasvattaa siemenistä sellaisen puun joka haaroo iloisia ajatuksia huomiseenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti