Joutuessaan liikkumaan erilaisissa tehtävissä, työn tai harrastusten kautta, pääsee tutustumaan moniin ihmisiin. Sosiaalisesta tilanteesta, varakkuudesta tai asemasta riippumatta me voimme kohdata tasavertaisina, jos osaamme suhtautua ihmisiin ennakkoluulottomasti ja rehellisesti.
Joku voi olla aina tip top pukeutunut, kaikin puolin huoliteltu ja esiintyä silti kuin sivuosaa näytellen kaikissa kohtaamisissa. Hän on arka. Hänellä ei ole rohkeutta nousta huomion keskipisteeseen ja silloin on usein kyse juuri siitä itsetunnosta jonka perään aina huudellaan ja yritetään rohkaista arintakin persoonallisuutta uskaltautumaan esiin, vaikka ei eturiviin pyrkisikään.
Seura jossa itse liikku, myös sillä on vaikutusta siihen, kuinka ihmiset juuri minuun suhtautuvat. Mitä he minusta ajattelevat seuralaiseni huomioiden, koska juuri sillä on melkoinen vaikutus katsojan silmässä.
Harrastukset, joiden kannatus ja näkyväisyys on laajempaa kuin esim. kotileipurilla joka harrastaa jotain, mutta toimii yksin, tuovat mukanaan laajan tuttavapiirin, koska harrastetaan ryhmissä, isoissa joukoissa ja julkisuuttakin hakien.
Tanssiharrastus on yksi sellainen. Kansantanssit, tanhut ja senioritanssit ovat laajoja joukkoja kiinnostavia, usein isoina ryhminä paikkakunnilla toimivia esiitymisryhmiäkin. Riippuu ohjaajien innostuksesta ja taidoista kuinka paljon ryhmä osaa, koska niin se on aikuistenkin kohdalla, oppia saa itseään kouluttamalla, opettelemalla askel askeleelta.
Itse olen saanut paljon tältä harrastukselta. Liikumme ryhmänä, meistä puhutaan senioritanssijoina, ryhmänä jossa on erilaisia yksilöitä, mutta jota katsotaan joukkona iloisia ihmisiä joille harrastus antaa liikunnan ilon ja sitähän me pyrimme jakamaan. Yksilönä emme ole niin tärkeitä, mutta joukossa olemme yksi joka on tarpeen. Minä en ole mitään, mutta ryhmästä puuttuu osa, jos olen poissa. Pariltani puuttuu pari, koska senioritanssit usein perustuvat paritanssiin ryhmässä.
Kuin salaa saan siis kunniaa ja huomiota kun me tanssimme joukkona. Komeaa katseltavaa oli satojen tanssijoiden yhteisesiintyminen Tampereella. Se kokemus kannustaa jatkamaan harrastusta, vaikka selkää joskus kolottaa ja polveen sattuu. Tanssi antaa ystäviä ja elämänvoimaa. Se kohottaa itsetuntoa, koska tiedän, tämän minä opin, tämän me opimme ja tässä me olemme sitten hyviä. Se on juuri sitä mitä jokaisen ihmisen pitäisi päästä kokemaan, olla ylpeä siitä mihin kykenee ja siitä mitä oppii.
Ehkä tulee aikoja jolloin ei jaksa, eikä riitä innostumisen kipinää enää mihinkään uuteen, silloin on kiva istua keinutuoliin ja kiikutella itsensä kivoihin muistoihin. Niissä sitä oli elämää!
Harrastukset, joiden kannatus ja näkyväisyys on laajempaa kuin esim. kotileipurilla joka harrastaa jotain, mutta toimii yksin, tuovat mukanaan laajan tuttavapiirin, koska harrastetaan ryhmissä, isoissa joukoissa ja julkisuuttakin hakien.
Tanssiharrastus on yksi sellainen. Kansantanssit, tanhut ja senioritanssit ovat laajoja joukkoja kiinnostavia, usein isoina ryhminä paikkakunnilla toimivia esiitymisryhmiäkin. Riippuu ohjaajien innostuksesta ja taidoista kuinka paljon ryhmä osaa, koska niin se on aikuistenkin kohdalla, oppia saa itseään kouluttamalla, opettelemalla askel askeleelta.
Itse olen saanut paljon tältä harrastukselta. Liikumme ryhmänä, meistä puhutaan senioritanssijoina, ryhmänä jossa on erilaisia yksilöitä, mutta jota katsotaan joukkona iloisia ihmisiä joille harrastus antaa liikunnan ilon ja sitähän me pyrimme jakamaan. Yksilönä emme ole niin tärkeitä, mutta joukossa olemme yksi joka on tarpeen. Minä en ole mitään, mutta ryhmästä puuttuu osa, jos olen poissa. Pariltani puuttuu pari, koska senioritanssit usein perustuvat paritanssiin ryhmässä.
Kuin salaa saan siis kunniaa ja huomiota kun me tanssimme joukkona. Komeaa katseltavaa oli satojen tanssijoiden yhteisesiintyminen Tampereella. Se kokemus kannustaa jatkamaan harrastusta, vaikka selkää joskus kolottaa ja polveen sattuu. Tanssi antaa ystäviä ja elämänvoimaa. Se kohottaa itsetuntoa, koska tiedän, tämän minä opin, tämän me opimme ja tässä me olemme sitten hyviä. Se on juuri sitä mitä jokaisen ihmisen pitäisi päästä kokemaan, olla ylpeä siitä mihin kykenee ja siitä mitä oppii.
Ehkä tulee aikoja jolloin ei jaksa, eikä riitä innostumisen kipinää enää mihinkään uuteen, silloin on kiva istua keinutuoliin ja kiikutella itsensä kivoihin muistoihin. Niissä sitä oli elämää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti