Tavaraa on paljon, mutta kaikki hukassa.
Yksin asuvana ei voi ketään syyttää auton avaimen, rahakukkaron, tms. hävittämisestä, vaikka olisi niin helppo sanoa jonkun ne vieneen, itse kun laitan aina ne tuohon samaan paikkaan. Vaan, kun en laita ja sitten etsin.
Muuttaessani muutama vuosi sitten jouduin siirtämään monia tavaroita "uuteen talteen", eli se tuttu olohuoneen hylly sai täällä uuden järjestyksen. Passi ei ollut entisellä paikallaan, tärkeä kansio löytyi ruoka-ohje kansion paikalta kirjahyllystä ja jotain on hukassa edelleenkin. Onneksi kaikki tärkeä on tallessa, mutta missä, sitäpä pitää useinkin itseltänsä kysyä kun totutut rutiinit ja paikat ovat muuttuneet.
Vanhenevan ihmisen ei pitäisi vaihtaa sitä tärkeää paikkaa, " tänne jonnekin minä sen laitoin " on osoittautunut usein ihan vääräksi luuloksi. Etsitty tavara onkin tallessa " kuinka se nyt täällä on, vaikka laitoin sen varmasti tuohon omalle paikalleen. "
Tallessa sana on hyvä, mutta missä tallessa.
Jossain se on, mutta mikä paikka on jossain.
Joku sen on vienyt, mutta kuka on joku.
Ihmisellä on kiva tapa löytää sopiva selitys - sana omalle muistamattomuudelleen, kun tavarat nyt varmasti olen laittanut juuri tähän.
Kun suuremmasta unohtelemisesta ei ole vielä haittaa, ajetaan pitkiä matkoja hakemassa vara-avainta, kun varmasti otin avaimet käteeni ja kuitenkin ne ovat sisällä ja ovi lukossa.
Kuinka sitten kun pitää kirjoittaa oma osoite muistilapulle kun lähtee ulos ja kun ei muista missä se lappu on ja missä on koti. Sellaista tilannetta ei toivottavasti tarvitse kokea, vaikka sellaisiakin tilanteita tiedän tapahtuneen.
Ihminen unohtaa kesken kaiken oman nimensäkin. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu muistikeskukselle, kun oma kovalevymme tekee lakon.
Kaikki toiminta joka aktivoi muistia auttaa sen säilymiseen. Siksi tällaiset keskustelut ovatkin osa aivotyötä josta on paitsi iloa, myös hyötyä.
Päiväkirjamerkintänä 21.10. 2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti