Herääminen.

  Unen ja heräämisen rajamailla.
  Mikä tila se sellainen tila on, kerron tunteen tuosta tilasta, kun sellaisessa tilassa juuri äsken olin.
Heräsin kovin aikaisin. Ei tullut uni, ei millään sadulla, ei lammaslauman tuomana, eikä kylkeä kääntämällä. Otin lasillisen vettä, jäin sohvalle pitkäkseni ja avasin telkkarin. Katsoin hetken aikaa mitään sanomatonta ohjelmaa, plastiikkakirurgit leikkelevät halukkaita, saavat aikaan uutta piirrettä ja outoja muotoja.
  Jossain katsomisen vaiheessa uni oli sitten tullut. Hyvä niin.
Näin unta, olin erittäin toivoton, olin aikeissa soittaa tuttavalle, katsoin kelloa ja mietin soitanko. Läksin ulos, ilman avaimia, ilman kukkaroa, menin suureen tilaisuuteen, kuuluisia ihmisiä parveili siellä, enkä minä kyllä tuntenut ketään, en niiden kuuluisuuksienkaan tunnettavuudesta mitään tajunnut.
  Eräs mies yritti saada puseron vetoketjua kiinni. Astui eteeni ja pyysi auttamaan. Mitä hyötyä vetoketjun kiinni laittamisesta, kun se oli purkautunut kokonaan irti puseron vasemmasta etumuksesta. Olihan siinä ompelukone, kuin äitini vanha Singeri, langat sekaisin ja rullatkin puoliksi purkautuneina.
  Otin puseron, laitoin langan neulansilmään ja aloin ommella... tulos jäi näkemättä.
  Siihen astui mies jonka tunsin, kuuluisuus kuulemma, mutta minulle hän oli kuin naapurin poika. Tervehdin häntä ja sanoin jättäneeni rahakukkaron kotiin, enkä millään selviä ilman rahaa, joten lainaatko minulle. Tottakai, sanoi ja halasi  minua karhumaisessa sylissään, iso mies, komeassa puvussaan.
  Olin vielä unessa, kuulin ääniä ja aistin etten ole yksin, mutta silmät kiinni mietin mikä ja missä olen.
  Untakin näin, joten siihenhän se tietenkin sekoittui tuo äänien sekamelska, epäselvää mutinaa ja falsettina kohoava sävelkulku jossain takana.
  Olin unen ja heräämisen rajamailla. Aukaisin silmäni, telkkarissa kuvaa ääntä, mutta ei naapureita häiritsevästi, ei isolla, koska siihen nukahdin. Nyt unikuvien  kavalkaadi oli päättynyt, heräsin kuin operetin ensi-iltaan, omalla sohvallani.