Rottiset.

Poissa hyvä, kotona paras!
Matkalta on kuitenkin aina kiva palata kotiin,vaikka kuinka hyvin kylässä pidettäisiin ja hyvin on pidetty.
Nyt luonto alkaa olla vihreimmillään. Ihan silmissä alkoivat puiden silmut kasvaa lehdiksi, tuomien kukkivia puita on peltojen reunoilla, metsiköissä, pihoilla ja pientareilla. Niiden kukkien tuoksu ihan huumaa. Kukassa olevia hedelmäpuita on todella paljon, komeita, pihapiirin kukkakruunuja.

Ajelin hiljakseen ja nautin maisemien katselusta. Keskiviikkona satoi vettä eikä tullut pysähdyttyä kiinnostavia kohteita katsomaan, mutta torstaina kuvattiin, kiviä ja puita, maita ja vesiä, ihmisiä kun en yleensä kuvaile, vain jos pyydetään, en muutoin.
Ulkomaillakaan en halua tulla kuvatuksi jonkun kivipatsaan vieressä tai sylissä, koska olen katsomassa ja kokemassa, en muistoksi kuvattavana. Veistokset on erikseen ja sellaiseksi en halua!
Kuvaan mieluummin merkittäviä kohteita paikkakunnilta ja paikoista, kuin ihmisiä kohteessa! Tahtoo vain olla niin, että seuralainen tunkee joka kuvaan, ellei muuten, niin selkä näkyy kun kävelee juuri siihen kohteeseen jota olen näkyvällä tavalla kuvaamassa. Niin on käynyt, mutta olen oppinut pitämään varani.

Nyt kyllä Joupiska soi tapahtumassa tulin kuvaan, pieni osa minusta, rasoineni, jotka sain kiinnittää paitaani merkkinä FB yhteisöön kuulumisesta.
Tuo musiikillinen tapahtuma kerää suuret kuulijajoukot Joupiskan rinteelle. Tanssia siellä oli yllättävän vähän verrattuna joskus aiemmin kokemaani. Olihan iltatansseja, mutta niistä olimme pois, päivän siellä kyllä viihdyimme, paikasta toiseen kulkien, vaikutteita imien ja kävinpä moikkaamassa ja jututtamassa muisteluiden merkeissä Pienimäen Eilaakin, koska viimeksi olin hänet tavannut 1980 luvulla ihan muissa merkeissä. Aina nuorekas, hyvä artisti jota kuulee harvoin livenä.

Kaunis luonto hurmaa aina.
Pysähdyin eilen eräälle levähdyspaikalle jaloittelemaan. Voi sitä lintujen konserttia niiden pensaiden ja lehtipuiden oksien lomassa. Liikennettä ei juuri ollut joten mikään ei häirinnyt nautintoani.
Siinä lepäsi keho ja sielu.
Maassa kukkivat luonnonkukat ovat kauneimpia omalla paikallaan, vaikka toin mukana yhden kasvin luonnosta, saa nähdä vieläkö lähtee juurakko kasvamaan kun monta päivää on autossa kuljetettu.

Taivas on pilvessä, mittarilukema liki kahtakymmentä ja varpuset äänessä. Lapsuudessani opin nimeämään ne "rottinen" nimisinä lintuina. Olin äidin kanssa Agadir; issa ja hän siellä, pienessä rantakahvilassa loihe lausumaan; " Nuo rottiset laulaa suomeksi."