Harmituksia ja omia lakeja.

Yksi väittää, että hänellä on lupa maksaa vuokra myöhässä, ettäkö lupa, kuka sen on antanut?
Toinen väittää, että heillä on ainainen käyttöoikeus tilaan, vaikka sitä ei ole mihinkään paperiin kirjoitettu, ettäkö ainainen lupa, kuka senkin on antanut?

Tuntuu ettei enää ole omistajalla mitään sanomista mihinkään. Joku tietää asiat ihan taatusti oikein, vaikka tiedoillaan ei ole mitään perustetta. On tässä maassa ongelmia, isoja ja pieniä. Isoista päätetään EU;ssa, pienistä eri oikeusistuimissa.

Kyllä on pankkienkin palvelu käynyt olemattomaksi. Pankkisalissa on kopperoita joissa pitöäisi olla virkailija palvelemassa eri asioista pankin puoleen kääntyviä asiakkaita. Poikkesin tänään erään pankin pääkonttorissa ja siellä oli tasan yksi ( 1 ) virkailija palvelemassa asiakasta, sekä neuvonnassa yksi ( 1 ) ja heillä oli molemmilla asiakas, yksi jonotti neuvontaan, muutoin koko iso pankkisali oli ihan tyhjä.
Yläkerrasta laskeutui portaita minulle tuttuja virkailijoita, moikkailimme ja hetken seisoin ihmetellen mihin täälläkin on menty. Saapui siihen sitten taas tuttu virkailija, moikkasimme ja kysyin kuinka menetellä erään asian suhteen, kun soittopyyntöihini ei vastata, sähköpostiin ei vastata, ja täällä ei ole ketään joka voisi selventää asiaani. Olin jo soittanut neuvontaan ja kysellyt, --- tilaa aika---- oli vastaus, mutta kun aikoja ei ollut tilattavissa.  Tämä tuttu virkailija neuvoi, mene kotiin, avaa nettitunnuksilla pankkipalvelu, hae se ja se kohta ja asia hoituu siellä kaikkein helpoimmin ja nopeimmin, kun meillä ei ole täällä tänään ketään joka voisi asiasi tänään hoitaa. Kiitos! On se kiva kun on hyviä tuttuja ja ystäviä. Eikä kyse ole velkahakemuksista, niiden käsittelyn hitauden ymmärrän, kun ihmisillä on tarve saada rahaa, ja kaikki tiedot ja rekisterit on tutkittava ennen lainan myöntämistä.
Vakuuksia pankki vaatii, luotolla myyvät yritykset eivät vakuuksia kysele, velaksi saa ostaa, kunnes luottotiedot on menneet. Pankissa ovat tarkempia, mutta eri summistakin tietysti on kyse.

Mistä vielä saa palvelua? Pian on kaikki asiat hoidettava netin kautta.
Postin kanssa minulla on hankauksia ollut tuon Nettipostin vuoksi. Sain onneksi eilen kaikki sähköiset tietoni pois Postin rekistereistä. Ei minua kiinnosta saada sähköpostiin tietoa lopetetuista palveluista, tai uusista postimerkeistä, tms. Nyt ei tule, sanoi neitonen sieltä eilen. Lopultakin. Minä haluan lukea itse kirjeeni, ettei niitä joku kone lue ja monista jonnekin postin Nettipostiin josta minun pitää ne joidenkin tunnuksien avulla kaivaa luettavakseni.
Pidettäköön edes yksi postinjakaja vielä töissä, minulle pitää tulla paperiversio kirjeistä omaan postilaatikkooni, ei Nettipostiin.

Olis monta asiaa taas sormenpäissä, mutta ehkä tämä tälle päivälle riittää. Huomenna on omat harmituksensa.

Sietokyvyllä on määränsä.

Makuasiosta ei ole tarpeen kiistellä.
Kyllä nyt ainakin kahvi maistuu suussani hyvälle.
Makuja on monia. Santos ei maistu Juhlamokalle. Samoin se kaikkien makujen suhteen menee mielipiteet ristiin. Yksi rouva  kertoi rakastavansa voikukkapeltoa. Ihailee kukkien keltaisuutta ja nauttii kun siemenhaituvat sitten leijailevat pellon yllä kuin pienet laskuvarjot tuulessa. Kerää lehtiä syödäkseen ja kukkien terälehdetkin, syö tai keittää simaa ja viiniä.

Lehtiä olen itsekin kerännyt salaatiksi ja maistanut kukkien keltaisia terälehtiäkin, mutta ihastunut en ole. Terveellisiä, mutta pitää kerätä kaukaa liikenne saasteista.
Ennen kasvoi nokkosta joka kiven juurella ja seinän vierustalla, luonnosta sitä löytääkin enää harvoin, ellei ihan kasvupaikkamieltymyksen perusteella lähde etsimään. Sekin vaatii voimakkaan kasvualustan, hyvää multaa juurillensa, mutta onkin sitten hyvä ravintona ja tuholaisten torjuntaan, ravinteenakin kasveille.

Sain eilen puhelinsoiton joka pani liikettä toimintaani. Ei tässä elämässä sentään ole joillakin erilaisia oikeuksia ja toisilla velvollisuuksia enempää kuin laki vaatii. Pakko taas ottaa ohjat käteen ja hoitaa asian tilanne kuntoon niin, että lakiakin noudatetaan. Joustot joustoina, mutta joskus kuminauhakin kuoleentuu tai katkeaa.

Tälle päivälle monta suunnitelmaa joilla on vaikutusta enemmän kuin nyt arvaankaan.
Seuraava viikko sitten onkin arvoitus asioineen. Elämässä riittää jännitystä.

Pullukat

En kai koskaan pääse eroon siitä, että katson miehiä sillä silmällä, eli millainen vartalo, lihaksikas, hieman tukeva, vai pallopaitamainos jonka maha on kuin puhkeamassa oleva ilmapallo.

Kaupungilla, tässä päivänä eräänä käydessäni katselin pariskuntaa jossa mies oli enemmän kuin viimeisillään. Ei pieni ollut nainenkaan, mutta se miehen vatsa. Onneksi olen miehetön, eikä olisi mitään tarvetta kantaa huolta mahojen koosta muutenkaan, mutta, mutta. Pois nukkunut mieheni oli lihaksikas, ei lihava. Hyvät lihakset, urheilijan vartalo, ja sellaisia miehiä sukuni miehet ja mieheni suvunkin miehet ovat. Ei yhtäkään liian lihavaa, eli mahankasvattajaa. On kai kiinni geeneistäkin.
Minun makuuni vain vaikuttaa se, millaisen miehen kanssa elin nuoruudestani asti. Koskaan ei maha ollut tiellä, eikä roikkunut maatessa vieressä kuin säkki. En voi mitään miesmaulleni, en vain voi.

Tahtoo vain olla, että useamman miehen vatsa pömpöttää kuin odottavan äidin.
Ei voi olla aina kaljankaan syy, ruokailu ja geenitkin kai mukana kasvutekijöinä.
Nainen saakin olla pyöreä, vaikka ei naisellakaan ole koristeena se väljän jakun ja mekon alle piilotettu rasvakertymä jota sitä on itsellänikin. Naisen on vain helpompi verhota itsensä isoilla vaatteilla, kun kauniimpaa olis paljastaa uhkeat muodot sopivilla vaatteilla.

Terveydellinenkin asia tuo lihavuus on.
Sydän ei tykkää rasvasta joka kertyy kehoon.
Kun verenpaineeni silloin 2000 luvun alku puolella nousi liina korkeisiin lukemiin ja puhkesi astma joka vaivaa varsinkin rasituksessa, lääkäri kertoi osan syystä johtuvan puolison menetyksen järkytyksestä ja masennuksestani joka meinasi viedä mennessään. Lukemat olivat silloin korkeita, vaikka painoin reilusti alle 60 kiloa. Nyt mittailen silloin tällöin ja usein paineet ovatkin ihanteelliset, mutta eipä ole ylipainoakaan. Viimeisin mittaus 127 / 72 ja pulssi 62 joka on kyllä ihan huippu. Yleensä kun yläpaine on siinä 140 kahta puolta, alapainen 90 korvilla.
Lääkityskin on, mutta olen huono lääkkeiden ottaja.
Onneksi ei ole suuria paino ongelmia, pikkuisen saisi laskea, mutta tämäkin on hyvä.

En silti voi sanoa, että ei minulla ole hätää, kyllä se mitä suuhunsa laittaa on aina harkittava. Pian niitä kiloja saa, pois ottaminen onkin sitten eri juttu. Turkin matkalla lihoin 2 kiloa ja ottihan se aikaa pois ne saada, kun en ole mikään dieetti ihminen, enkä niin kovasti edes yrittänyt laihtua.

Ihmettelen vain kun jo lapsetkin kärsivät ylipainosta.
Onko meillä todella niin muuttuneet ruokailutottumukset entisiin verraten, koska omalta kouluajaltani en muista yhtään lihavaa lasta!
Jossain on mätää, sanotaan. Taitaa olla oikeassa tuokin sanonta.
Ainakin jossain on liikaa jotain.

Ohjelmasta VIimeiset sanat.

Herkistyin kyllä, enkä usko, että momikaan voi ihan  kylmin ajatuksin katsoa noita kuvattuja videopätkiä, joissa kuoleva ihminen jättää omaisille / läheisille viimeisen tervehdyksensä. Ohjelmasarja esitetään nomellä Viimeiset sanani.

Tänään uusintana lähetetty, vuoden 2010 maaliskuussa tehty jakso osoitti, että rakkautta on perheiden keskuudessa, äiti oli tärkeä ja hän jätti kauniit sanat tytöillensä, poika ei ollut kuuntelemassa sitä viimeistä sanaa.

Oma äiti on jokaiselle lapselle elämän antaja.
Oman äidin elämästä lapsi on imenyt napanuoran kautta ensimmäiset elämänvoimansa.
Veriperimä, geenit ja kaikki tekijät mitä elämä tarjoaa, siirtyvät äidistä lapseen, sen lisäksi mitä munasolu on isän perintönä kehittyvään sikiöön siirtänyt.
Tärkeintä ei ole se mitä oli, vaan se mitä jää.

En halua olla lasteni vaivana kun voimani uupuvat. Ei kaukana ole sekään aika kun on pakko miettiä mihin tästä, minne ja kenen hoidettavaksi?  Ellei kuolema saavu salaa hakemaan, tuosta vain, ilman mitään varauksia ja varautumisia. Saappaat jalassa, sanoi Arvo aina, ja niin kävi.

Tunteita ei voi hallita, vihansa voi silti kätkeä, sanoivat vanhat ihmiset ennen aikaan ja se kyllä pätee yhä. Vihaansa ei ole pakko julistaa, mutta rakkaudesta pitäisi saada kertoa.
Eipä ole siihenkään mahdollisuutta nykyisin. On melkein pakko tappaa tunteensa, peittää kyyneleet ja olla kuin mikään ei satuttaisi, siten suojelaa itseöään ja muita
 Ei tule kenellekään omantunnon tuskia.

Varjoista valoon.

Kun on aikaa ajatella voi mielikuvin matkustaa menneisiin ja tuleviin tapahtumiin.
Muistoihin me tallennamme hyvää ja huonoa. Puolison kuolema oli järkytys josta selviäminen kesti ja kesti, koska asiaa ei ollut helppo tunnustaa todeksi.  Tuntuu ettei koskaan saa muistoista kyllikseen. Paljon kivoja asioita palaa mieleen, mutta on siellä muistojen kätköissä sellaistakin minkä haluaa ohittaa, ei ole kiva elää uudelleen ikäviä asioita.

Puolison kuoleman jälkeen alkoi sitten uudet surut.
Olen tuntenut olevani kuin pieni siivetön lintu haukan kynsissä. Uhkailuja, vaatimuksia, väittämiä, oletuksia, mitä kaikkea tämä aika onkaan eteeni kantanut. Yritän pysyä ehjänä henkisesti, mutta ei ole helppoa jäädyttää tunteensa, kieltää rakkaus ja olla välittämättä sellaisesta mikä ennen oli kovin tärkeää. Ihmisiä on tippunut toiselle raiteelle, olen osittain yksin omassa junassani. Joskus nukkumaan mennessäni mietin millaisia ajatuksia muut ajattelevat. Onko iltarukous kirous, vai onko se arka pyyntö lähimmäisen rakkaudesta, ymmärtämisestä ja hyväksymisestä ihminen ihmisenä, ei taloudellisena tukena tai tuettavana. Olen paljon menettänyt, mutta tunnen olevani ehjä kaikesta huolimatta, elän itsenäistä elämää, en ole mistään kipeä, jaksan huolehtia itsestäni ja siitä kiitän joka päivä. Saan elää tämänkin päivän tietoisena kaikesta. Sitten kun en enää muista ja tiedä, eipä ole väliä kuka minusta huolehtii. Voi olla vieras ihminen parempi kuin tuttu. Siitä en kanna murheita ennakkoon. Aika aikaa kutakin.

Korjasin koneella joitain ratkenneita saumoja, mietin kuinka moni sauma onkaan ratkennut elämässäni. Kaikkea ei kannata korjata. Rikki revitty on aina rikki.
Mietiskelin nuoruuttani. Kovin olin lapsi maailman poluille astuessani, tuskin tissit kasvaneet, sanoisin nyt. Olin nuori, mutta kasvatettu tekemään työtä, tekemään aina sen minkä osaan ja voin, enempää ei kukaan voi vaatia. Kun parhaansa yrittää se riittää.
Kokeilujen ja pettymysten kautta löytää itsestänsä vahvuudet joilla joko pärjää tai uupuu vastoinkäymisiin. Vastamäkiä elämä kyllä tarjoaa, ne ovat sitä koettelemusta joka kypsyttää ja opettaa, ettei ensimmäinen taka isku kaada, vaikka saa horjumaan. Horjuvin askelin, pyrkien itseänsä ymmärtämään ja toista horjuvaa tukemaan on elämä kuljettanut kokemuksesta toiseen, opettanut jopa polvistumaan.

Tämä kesä taas, saa nähdä kuinka monta syytettä ja syytöstä jostain taas ilmaantuu. En ole yksin, vaikka elän yksin. Kaikista nousevista tummista pilvistä huolimatta päivä paistaa ikkunastani ja valaisee askeliani kaikilla teillä. Varjoista valoon, niin on tie kuljettava. Muistoissa on aina rakkautta.

Ilmat ja ilma

Sää on vaihtelevaa, Ilma pysyy samana.

Ilmat ne on sade ilmatkin, sanoi anoppini. Hänen nimensä oli Ilma.

Hän oli minulle toinen äiti.

Puhutaan pahoista anopeista ja huonoista miniöistä. Minulla oli hyvä anoppi, hyvyydestäni en ole kysellyt, mutta meillä oli aina lämpimät ja avoimet välit Ilma äidin kanssa.

Hän oli erittäin herkkä ihminen, paljon joutui myöntymään ja kestämään alkoholia rakastavan miehensä rinnalla, suuren, seitsenlapsisen perheen äitinä. Uskallan sen sanoa, koska juuri niin asia oli. Tahtoi vaarin tienaama tili siirtyä "UNIMOKIN" kassaan kaljapullojen vaihduttua tyhjistä täysiin.

Kyllä se oli niihin aikoihin tiukassa leipä työläisperheessä. Ei siinä paljon matkusteltu ja ulkomaita ihailtu, ei, hyvä jos Lahteen linja-autolla matkasi, ja Harmoisista kirkolle. Ilma mummo oli onnellinen kun pohjoisen otimme heidät mukaamme kesämatkalle. Hänelle se oli enemmän kuin nyky ihmisen matka maapallon ympäri! Niin ennen, paljoa ei vaadittu, vähäkin oli paljon.

Helteitä kesti hetken. Viikonloppuna oli kaunista ja lämmintä. Joupiska Soi tapahtuma keräsi lauantaina suuret joukot kansaa musiikin pariin. Soi hanurit ja huuliharput. Entisistä pikkupojista oli kasvanut isoja, komeita poikia joiden sylissä haitarit soivat ja hymyilivat ujosti kun ihmiset parveilivat ympärillä. Soitto soi ja kansa nautti.

Eipä ole väliksi noiden helteiden, en kyllä ole auringon palvoja, rannoilla en makaile, mutta ihoani paljastan sopivuuden rajoissa oleskellessani auringossa, vaikka en ottaisikaan aurinkoa varta vasten ihoani polttaen.

Floridaan ensimmäisen kerran koneesta laskeutuessani tunsin kasvoillani kostean ilmavirran nuolaisun. Se oli hiostavan kosteaa, mutta helppoa hengittää. Meren ranta ja lämmin sää, astmaisen taivas.

Kai se tästä lämminkin taas saapuu. Elämme toukokuuta, Helluntai edessä ja heilat olkoot piilossa.

Kesä tulee ja tuo omat onnen hetkensä, niitä ootellen ja hetkessä eläen olen omaan olooni ihan tyytyväinen. Itse teen elämästäni näköiseni, olkoon sää mikä tahansa, aurinko paistaa taas.

Siellä jossain...

Siitepölyä ihan mattoina rannoilla.