Että riita karjalanpiirakasta.

  Torstai toivoa täynnä, mutta niin kaikissa muissakin päivissä on toivo mukana.
  Auton huoltopäivä. Ilmastointilaitteessa oli pieni nestevajaus, joten oli hyvä kun tuli sekin huollettua. Kyllä nuo öljyt on kalliita. Ison öastin sais hyvää konjakkia sillä rahalla mikä menee kerralla öljynvaihdossa pelkkään öljyyn. Onko se sen parenpaa kuin halvempikaan, vaikka pellavaöljyä laittais, kotimaista tuotetta. Nyt on vaihdettu ja nesteissäkin oli - 40 pakkasenkestävyys, joten ei ihan heti jäädy.
  Karjalanpiirakka nimestä ihan sota syttymässä, mokomastakin pitää riidellä, ettäkö vain valmistuspaikkakunnalla saa sitä nimeä käyttää. Kuinka ne siirtokarjalaiset, karjalan- ja sulhaspiirakat ovat vanhalla reseptillä leivottuja piirakoita, kuka määrää missä mitäkin nimeä käyttää. On aikoihin eletty. Herroilla ei ole muuta tekemistä kuin miettiä mitä saatehdä missäkin ja millä nimellä vaikkapa paskaa kutsutaan. Olis varmaan aika tuollaiset virat lakkauttaa.
  Viimeksi LIdlissä käydessäni ostin neljä karjalanpiirakkaa, sen määrän saa eurolla ja taatusti ovat paremman makuisia kuin yhdenkään leipomon vastaavat tuotteet. Saako kotileipurikaan leipomistaan parempia, epäilen. Lidlin piirakoissa maistuu riisikin ihan eri tavalla kuin leipomoiden vesiriisipuuro.
  Tekis mieli purnata muustakin julkisuudessa olleesta uutisesta, mutta olkoon nyt seuraavaan kertaan. On pari kotityötä kesken, ja jos tästä loppuviikolla hiukan reissuun...

Uneton yö.

  On se hyvä ettei ole sähkökatkoja.
  Mitä minä olisin tehnyt tänäkin yönä, ellei olisi telkkaria ja radiota. Kun uni ei vain tule eikä jaksa tietokoneen näyttöä tuijottaa, on edes ajankulua noista vanhoista television ruokaohjelmista, filmeistä ja radiosta.
  Musiikki on taustalla muutoinkin, kaiken päivää soi ikkunalla Ylen paikallisen aseman kautta, musiikki ja ajankohtaiset asiat säästä uutisiin. Näin yöllä kuuntelen usein telkkarin 2 kanavan kautta vanhoja puheohjelmia.
  Taustapeilissä on haastattelussa koomikko Janne Kataja monine mielipiteineen eri ohjelmaformaateista ja viihteen eri lajeista. Aina en ymmärrä noita koomikkoja, yli ampuu minun sietokykyjeni useissakin ohjelmissa. Putous on silmissäni pelkkää roskaa!
  Ei tässä oikeastaan enää naurata tämä valvominen. Ihmisen fysiikka ei ole rakennettu kahden, kolmen tunnin unille. Usein olen ihan uupunut, mutta kun yritän saada unta päivällä se ei onnistu. Mieleen tulee tuhat ja sata ajatusta, miksi tuo ja tämä on näin, miksi sekin taas ja liikkeelle on lähdettävä. Melatoniinia en ole kokeillut, siihen on pakko turvautua kokeilumielessä edes, koska se, että kerran kuukaudessa nukkuu kunnon yö unet, tai nukahtaa illalla telkkarin ääreen, ei riitä elintoimintojen vireänä pysymiseen.
  Nyt on tulossa taas talkootyö päiviä, aamulla on lähdettävä liikkeelle pimeässä ja pimeässä taas kotiin, joten unen tarve on  normaalia, kun se onnistuis.
  Palokunnan pikkujoulun taidan jättää väliin. Yksi varaus pikkujouluun on, sinne menen, vaikka innostus puuttuu sinnekin menosta. Juhliminen ei ole minun lajini, mutta muiden juhlimiseen olen taas menossa töihin, että juhla onnistuisi tarjoamistenkin osalta. Järjestöjen puitteissa on kiva olla mukana monissa toiminnoissa, koska niiden kautta tutustuu uusiin ihmisiin ja saa vaihtelua arkeen.
  Nyt pitäis vain olla pirteästi aloittamassa uutta päivää ja kuinka se muutoin alkais kuin varhaisella aamulenkillä.

 

Iän vaikutus.

Tavallista turinaa
Vaikuttaakohan  ikä siihen missä ajatukset liikkuvat, vaikuttaako siihen mielentila, nähty ja kuultu, vai tuoko ajatus sattuman´varaisesti uusia ajatuksia?
Olen alkanut pohtimaan elämää yhä syvemmin ja perusteellisemmin. Tuntuu kuin en tietäisi mistään mitään perinpohjin, kuin tietoni olisivat hajanaisia sirpeleita sieltä täältä, eikä mikään kattaisi jonkin asian koko olemusta. Niin se kyllä onkin hyvä ja oletan, että kukaan ei olisi koskaan tutkinut mitään ellei  kiinnostus asiaan heräisi ja laittaisi liikkeelle, herättäisi meissä jokaisessa piilevää löytöretkeilijää.  Omia mietteitänsä tässä tulee miettineeksi entistä enemmän kun ikä lisääntyy. Onneksi ei ole tullut mieleen alkaa pohtimaan mennyttä elämää katuen kuinka päiväni olen elänyt, mitä valinnut väärin, sillä tiedän että olen aina toiminut senhetkisen ymmärrykseni mukaan, valinnut aina mielestäni juuri oikean vaihtoehdon, vaikka se  ei aina olisi paras ollutkaan. Kaikki menneet ovat menneet ja eletty, kiitos muistoista, kiitos kokemuksista jotka ovat minusta tällaisen kasvattaneet.  Sanotaan, että; "Kylä kiittää jos on kiitettävää ja moittii jos on moitittavaa."
Itsellensä pitää olla armelias ja hyväksyä tehdyt valinnat koska jälkiviisaus ei auta  laivaakaan ohittamaan karia, se ei kohota leipää jos hiiva on unohtunut taikinasta.

Ihmeesti ajatukset vaeltavat eilisissä ja huomisissa. Niitä kun ei saa pysähtymään, ei voi lukita laatikkoon, tai pakottaa ajttelemaan vain yhtää asiaa. Tuhattaitoinen on ihmisen mieli. voi tehdä toista ja ajatuksissa kuitenkin lukemattomia asioita samaan aikaan.

Tulevaisuudessa, elämän huomisissa on ajatus useinkin. Vaikka kuinka teen suunnitelmia, laadin itselleni aikatauluja ja päätän tuota tai tätä, huominen voi kääntää kaiken toisin. Huomaa olevansa vain statisti elämän näyttämöllä.

Elämässä ei aina voi asioihin suhtautua vain omalta kannalta hyväksi katsoen, on hyvä ottaa muutkin huomioon. Tai tarkastella asioita ihan toisen näkökulmasta ajatellen, asettaa itsensä ulkopuoliseksi. Sellaisia hetkiä olen tänä keväänä kokenut useinkin. Olen voinut kuunnella. Kuunnella pettymysten ja pahan mielen täyttämiä ajatuksia, kuunnella kuinka sydän itkee, kuinka mieli on maassa ja itsetunto hukassa. Ihmellistä on kun puhuen monet asiat valenevat puhujallekin, hän ikäänkuinn tarkastelee asiaa samalla kun puhuu. Hänen omat ajatuksensa tekevät taustalla työtä kuin puimakone viljapellolla, Tärkein jää jäljelle, tärkeintä asiaa kääntäen ja eri puolilta tarkastellen se valkenee kuin päivä yön jälkeen. " Eihän se nyt niin suuri juttu ollutkaan... Kuinka minä masennuin mokomasta.... Miksi minulle aina käy noin...." Ja lopulta puhumalla on painolastia purettu ja hetken on ajatuksissa kevyempää, iloisempaa asiaa.

Lapsenlapsen lapsi ja äidinäidin äiti.

"Mummi. Mummi onko meillä vielä ovet lukossa, laitoitko ne lukkoon illalla?"
"On lukossa, miksi sitä kysyt"
"Silloin meillä on täällä turvallista. Ei mikään pelota kun olen täällä mummin kodissa."
"Mitä ajattelit kun kysyit ovatko ovet lukossa?"
"En tiedä"

"Mummi. Haluan muuttaa asumaan tänne sinun luo. Sinä olet kiva ja rakas mummi."
"Äidin tulee sinua ikävä jos muutat mummille. Sinähän voit tulla tänne aina kun haluat."
"Eeeii.... äitikin on asunut sinulla mummi, sanoit itekin niin, minä haluan..."
"Mummi on jo vanha ja sinulla on päiväkodissa kavereita joiden kanssa voit leikkiä. Kun kasvat vähän niin sitten voit muuttaa jos silloin vielä haluat tulla mummin luo."
"Haluan.... mummi minä olen jo kasvanut kun söin puuron loppuun. Minulla on näääiiin isot kädet."
"Kevin. Mummi piirtää kuvan sinun käsistäsi. Laitetaan se kuva skanneriin ja tallennetaan tietokoneelle. Laitetaan se kuva albumiin ja sitten isona voit katsoa millaiset kädet sinulla oli 20.05.2007."
"Jooooo......"


"Mummi. Minne talteen laitoit ne käden kuvat. Sinä olet ihana mummi."
"Älä rakas lapsi noin kovasti hali. Mummi tukehtuu.... ja sinä painat jo niin paljon että..."
"Minä rakastan sinua.....(niin minäkin sinua Kevin kulta) ... haluan istua sinun sylissä"

 Aamulauseita ja käsien kuvat muistiinmerkittiin ja tallennettiin  20.05.2007. mummin kodissa.

Valvoessa mietittyä.

  Nukkuu eli valvoo, samoin ne vuorokaudet vaihtuu.
  Jostain syystä digimittari jonka pitäisi vain näyttää lämpötilat sisällä ja ulkona, on alkanut herättämään minut kello 01.01, nukuin tai valvoin ja nyt valvoin, mutta olin kyllä asettunut odottamaan nukkumista. Parempi nyt avata telkkari ja tuijottaa katsomattomia ohjelmia. että mitäkö ne ovat, kaikkimitä sieltä näin yöllä näkyy, on katsomatonta.
  Kuppi kahvia vaihtaa ainakin tunnelman.
  Eikä tässä tarvitse kuin neljä tuntia ja taas on valmiina lenkille. Olispa koira! Olisin, tai jos minulla olisi, voisi mennä lenkille tähänkin aikaan, mutta taitavat kylällä ottaa kiinni hulluuden vuoksi, jos tässä näillä tunneilla ihan yksikseni tuonne raitille pakkaan.
  Parempi antaa olemattoman unen mennä menojaan ja herätä mittaamaan omia ajatuksia. Joskus niillä on pakottava tarve tulla ulos, mutta jos asettuu koneelle aikeena kirjoittaa, ei tule mieleen kunnollista lausettakaan.
  Äitien hätää on ollut pakko miettiä. Tuntuu kuin yhteiskunta olisi sulkenut korvansa uupuneilta, tai toinen mahdollisuus joka näissä kotien tragedioissa voi olla taustalla, on ihmisten lyhytjänteisyys. Mitään ei jakseta, mitään ei yritetä kahta kertaa enempää.
Kun lapsesta saakka kaikki tulee valmiina, kuin kaupan hyllyltä, melkein kaiken saa kun osaa ruinata ja pyytää. Kun lapsi ei saa kaupassa karkkia, se menee ja varastaa sen, valvontaahan ei juurikaan ole ja monet lapset ovat oppineet näpistämään, työntämään purkan taskuun eikä äitikään moiti, no sehän oli vain purkka.  Kotona ei vaadita siivoamaan, ei laittamaan ruokaa, ei huoltamaan omia vaatteitansa, kaikki tulee jonkun muun tekemänä. Sitten kun on oma perhe ja pitäsi osat jotain tehdä ja kaikesta vastata, loppuu kärsivällisyys, loppuu rakkaus ja mikä tärkeintä loppuu elämisen taito.
  Avioerojen ja avoerojen määrä on suuri, koska ei osata ratkoa ongelmia. Usein ongelmat ratkotaan nyrkein, kun sanat puuttuvat.
  Kodissa voi vallita kaaos, mitään ei laiteta paikoilleen, mistään ei ole väliä. Käytetyt astiat homehtuvat pöydällä tiskaamattomina, likaiset vaatteet lojuvat pitkin lattiaa puhtaiden kanssa sekaisin, kaapit pursuavat käyttämättömiä vaatteita ja lisää hankitaan, kun muoti vaatii. Voi olla ettei se perheen toinen osapuoli, kumpi tahansa, ole tilanteeseen tyytyväinen, vaan alkaa vaatia muutosta. Silloin on piru merrassa. Ei ole hyvä niin, ei hyvä näin ja sotaan on syy. Koti on paikka kaikille, mutta siitä huolehtiminenkin kuuluu kaikille.
  Lapset pitää opettaa ottamaan vastuuta.
  Mistä se oppi ja elämän taidot ammennetaan ellei kodista. Nyt suojellaan lapsia perheeltä. Mitään kuria ei saa olla, aina on jollain viranomaisella sanansa sanottavana, mutta kun kuritta ei mikään kasva. Kuri ei saa olla ruumiillista, mutta sanallinenkin kuri on nykyisin pannassa.
En voi ymmärtää että siihen aikaan kun itse olin nuori, olisin voinut vaatia apua yhteiskunnalta, jättää kotini hoitamatta ja odottaa rahaa tai tavaraa jostain sosiaalitoimistosta. Ei sitä siihen aikaan käytetty ulkopuolisia apuja ja avioliittoja ei puerttu ensimmäisen riidan jälkeen.
  Säälittää tämä nyky meno.
  Onneksi omat vanhempani saivat kurittaa ja opettaa meistä lapsista työtä tekeviä, itsestämme ja teoistamme vastaavia aikuisia.

Siirrellään.

   "Huonekalujenvaihtoviikko."  Yhtä hirviömäistä touhua kuin tuo sanahirviökin yhteen kirjoitettuna.
Kirjahylly, joka on enemmänkin palkintokaappi ja lasikaappi, kaappi pikareille ja laseille joita ei koskaan käytetä, mutta jotka vain odottavat käyttöä, kun aikanaan mieheni 50 vuotisjuhliin ne hankin ja sarjoja on sitten saatuina lahjoina täydennetty, eli ovat täydentyneet.
  Nyt laitan ne myyntiin, lasia, posliinia, taidelasia, taidetta muutoinkin, huonekaluja, kankaita, vaatteita... yms... yms. Koti on kuin vähittäiskauppa jossa on paljon myytävää, paljon myös annan pois, olen kantanut vuosien aikaan kirpputoreille omia ja saatuja tavaroita ja niitä on vielä.
  Kunhan löydän mieleiseni uuden sohvan, annan vanhan pois.
  Hiljainen aamuhetki on käytetty eilisen siirto operaation jälkien siivoamiseen ja järjestelyyn. Tässä pitää olla kuin apinahäkissä, hiljaa ja uusia pahantekotapoja suunnitellen. Eräs henkilö joka oli ollut tekemisissä apinoiden kanssa, hoitajana, sanoi, että miettiessään apina on kuin pieni villi lapsi, miettii mitä pahaa tekis kun liikkeelle lähtee. Sieppaisko kaverin banaanin, vai hoitajan työkalun.
  Mitä seuraavaksi siirtää, mitä heittää pois, jos tässä jotain muutoksia muutoinkin on ajatuksissa, niistäpä ei enempää. Rakkaus ohjaa ihmistä, mutta omat suunnitelmat ilman rakkauttakin. "Ota tuostakin nyt selvää" sanoi ystäväni. Sepä se, kun ei ole selvää minullakaan, kunhan siirtelen huonekaluja ja ajatuksia tämänkin päivän. Keskiviikkona lääkäri, joten ei voi edes reissuun lähteä.

Kuopion perhesurma pani ajattelemaan.

  Mielen masennus, masennus, masentavaa pimeyttä ja masennusta joka johtaa mielen sairastumiseen ja vastuuttomiin tekoihin.
  Aviomiehen menettämisen jälkeen tunsin olevani pimeässä kuilussa jonka päässä ei ollut valoja. Olin hukannut huomiset, hain lääkäriltäkin apua,mutta kun käteen työnnettiin vain uusi masennuslääkeresepti tunsin olevani kuin pelinappula hoidon ja lääkeyritysten välillä. Jätin ostamatta ne lääkkeet, etsin jotain mikä oli hukassa, saamatta ulkopuolista apua muutoin, kun naapurien huolenpidosta. Oma lapsikaan ei ymmärtänyt, syytti läheisriippuvuudesta, kun joskus oli niin paha tilanne, että soitin hänet tuekseni. Kaikki rakkaus väliltämme on kuollut. En jaksa vieläkään kuulla pelkkiä syytöksiä. Syyt ja seuraukset on mielestäni pois pyyhitty, vaikka sydän on välillä pakahtua tämänkin tilanteen tuomasta hädästä, mutta pakolla ei ihmistä voi muuttaa. Kun olen niin huono äiti ja ihminen kuin sanoo,  sitten olen hänelle liikaa ja voin todella jättäytyä syrjään. Jos perhesuhteet menevät solmuun, en minä ole taikuri niitä solmuja avaamaan.
Parempi sulkea tunteet kuin haavoittua ja haavoittaa.
  Lähiaikoina jo toinen perhesurma.
  Sosiaaliset verkostot puuttuvat ja kunnan kautta saatava sosiaalinen apu ja tuki tuntuu olevan osaamattomissa käsissä kun, vaikka paikalla käydään, ei osata tunnistaa hätää.
  Koulutuksen kautta pitää jokaiseen kaupunkiin ja kuntaan saada ihmisten todellisen hädän tunnistamiseen osaavia ihmisiä, osaavia lääkäreitä ja tukihenkilöitä joille aika ei ole rahaa. On olemassa paljon ihmisiä joille muiden tukeminen ja auttaminen olisi kuin pelastusrengas yksinäisyyteen vajonneille. Yksin eläviä ja elämää kokeneita ihmisiä olisi valmiina auttamaan, kun joku taho ohjaisi auttajan ja autettavan yhteen.
  Minäkin voisin mennä masentuneen äidin avuksi, hoitaa lapsia, auttaa rästiin jääneissä kotitöissä, tarjota keskustelu apua, huolien jakamista, vaikka en osaa hoitaa, osaan kuunnella.
Voin järjestää masentuneelle omaa aikaa, vapaate hetkeä ihan hänelle itsellensä, lomaa tai teatterissa käynti. Aikka jättää kaikki muut murheet sivuubnja ajatella ihan muuta.
  Milloin meillä päästään siihen tilanteesee, että sosiaalitädit osaavat pyytää lääkäriä käymään siellä kodissa jossa masennus ja huolet ovat käsin kosketeltavissa.
  Haloo. Tämä Kuopion perhesuram on taas yksi liikaa. Nähkää ja näkykää auttamisessanne, koska tuntuu ettei sitä todellista hätää sielläkään tunnettu, ei otettu vakavasti.
 Moni kuiskaa hätänsä kun ei ole rohkeutta huutaa.