Ristiinnaulitusta puhuminen.

Iltapäivälehden uutinen kertoi nyky vanhemmista mielestäni juuri sellaista tietoa jonka olen nähnyt ja ihmetellyt.
Miksi lapset suljetaan ulkopuoliseksi silloin, kun on kyse kuolemasta? Miksi kuolemasta ei voi kertoa lapsille, miksi he eivät saa nähdä vainajaa?

Yhden syyn kyllä sisäistänkin, lapset pidetään erossa isovanhemmistakin.
Avioerot, puolisoiden riidat, kumman vanhemmat ne ovatkaan parempia, kenen pidetään yhteyttä, kuka suljetaan perheen ulkopuolelle.
Lasten ja iäkkäiden ihmisten yhteyttä ei pidetä tärkeänä. On päivänselvää, että se ikääntynyt sukupolvi kuolee pois. Elleivät lapset ole saaneet tuntea sitä vanhaa sukuslaista elävänä, kuinka hänet voi näyttää lapsille kuolleena, tai puhua kuolemasta?
Kuolleena suku hyväksytään, silloinhan heihin ei enää tarvitse pitää yhteyttä.

Jos Pääsisäisen sanomaa ei uskalleta kertoa lapsille, ei näyttää kuvia ristiinnaulitsemisesta, monien kirkkojen alttaritaulussahan se kuva on isona lastenkin nähtävän, mikä on kasvatuksessa mennyt pieleen?
Eikö lapsia enää viedä kirkkoon? Joko kodeissakin on lopetettu kaikki puhe uskonnon perusteista, kertomalla sen mitä haluaa, sen mihin itse luottaa, mutta kertomalla asioista ilman kiihkoa ja pakottamatta lapsia minkään kaavan alle, annetaan elämälle eväitä ja lapselle vapaus kysellä ja selvittää asioita oman ikänsä antamalla taidolla.

Erilaisuus ihmisissä on rikkautta, mutta tuntuu ettei sukupolvien perinne enää ole niin vahvasti kasvatuksessa mukana kuin se oli aiemmin.
Lastakaan ei pidä pakottaa, eikä pelotella millään kauhealla tuomiolla, mutta jos kotona on avoin suhtautuminen myös kuolemaan, lapsikaan ei koe sitä pelolla.
Enemmän perheiden yhteisiä asioita, enemmän aikaa lapsille koko elämän mittaisen koulun alkutaipaleelle myös vaikeiden asioiden oppimiseen eläen, ei vain opettaen.

Mökki myyntiin..

Mökki meni myyntiin... meni jo aikaa päiviä sitten.

Kirkas paiste tekee tämänkin päivän miellyttäväksi olla ulkona tai sisätiloissa.
Olisin jo mennyt pitkälle, ellei noita juttuja olisi hoidettavana, jokaiselle päivälle jotain sellaista tekemisrä ja menemistä, ettei aikatauluista vain pääse eroon. Jokohan seuraavalle viikolle osuu jotain valmista?

Windows  lopettaa vanhojen ohjelmien päivitykset, se on maailmankin laajuisesti aika iso asia.
Toivottavasti ihmiset eivät osta Windowsin ohjelmia, kun saatavilla on muitakin, jopa ilmaisia selain ohjelmia. Boikotti, mikä boikotti, jos kaiken aikaa tehdään uusia ohjelmia ja kokemuksesta voi sanoa, hankalia käyttäjlle, liian monimutkaisia sovelluksia tavallisen käyttäjän koneille, haluhan on vain saada myytyä paljon. Kun paljon tekee, tulee roskaa mukaan. Eli, windowsin ohjeölmassa ihan turhaa,  puhelimen käytössä se on ihan vihon viimeinen homma. Meni uusi puhelin ihan vikavalinnaksi, sillä ei voi soittaa, kaikkea muuta sillä kai voisikin tehdä.
Onhan siihen <nokiakin syyllinen. Kansallinen ylpeys, kumisaappaista alkaen, on pelkkää lumekuvaa.

Eihän minun ole niitä pakko käyttää, ei. Vanhalle Windows koneelle Linux.

Kevään korvalla

Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu.
Niin se etelän talvi on ohi, pohjoisessa saa vielä nauttia hiihtokeleistä ja talven riemuista.

On jotenkin tyhjä olo, ihan kuin ei olisi mitään sanottavaa, ei mitään puhuttavaa, vaikka moni asia odottaa hoitamista. On vain muutamien asioiden vuoksi ollut kuin hidastettua filmiä tämä kevät talvi.
Kaksiolla oli kaksi ostajaa, no, toinen muuttaakin Kotkaan, toinen sitten päättikin katsella jotain muuta ja siinä oli sitten taas se taru, ne muut ostajat ennättivät sitten etsiä muuta. Pitäisköhän siirtyä varausmaksun perintään.

Kyllä mökin myynti on seuraava toimenpide.
Kun sinne en muutoinkaan voi mennä, mitä varten pidän muiden käytöä varten rahani kiinni jossain mökissä?
Kuka ostaa mökin Parikkalasta, kenelle kelpaa rantamökki jota en käytä? Ilmoittelu vain käyntiin siitäkin.
On tullut harjoiteltua ja kokeiltua eri automerkkejäkin tässä parin kuukauden ajan. Tämä onkin helppoa, vaihtaa auton kun kuraantuu!  Kunhan tässä viikko menee alkaa elämä olla hiukan kohillaan, jos kaikki mene suunnitelmien mukaan. Katsotaan, ainahan noita uusia juttuja jotenkin kehittyy, kaikilla rintamilla.

Kevät tulee

Kevät tulee tuulien myötä, perinnetietojen mukaan maaliskuussa maa näkyy ainakin kivien vieressä.
Kyllä lumi täällä etelässä on mennyttä muistoa, eipä sitä näy edes varjopaikoissa.

Liikkeelle vaan, sanoo mieli, mutta polvi pakana asettaa rajoituksen.
Paikoilleen asettuminen, nukkumaan meno varsinkin, pistää polven pakottamaan. Kummallista kun päivällä sen kanssa tulee hyvin toimeen. Turhaa valittaa, jos polvikipu on ainoa vaiva tääsä iässä.
Onnellinen saa olla kun ei lääkkeitä tarvitse kouraan annostella.

Kaikke sitä on harmia ollut tässäkin kevätkaudessa, mutta ehkä valoisat päivät tuovat kaikille rintamille uutta ja innostavaa, peittävät harmit orastavan uuden nurmen alle.

Kohti kesää se on  kun huomenna on jo huhtikuu. Aamulla oli nelisen astetta pakkasta, nyt asteen verran jo lämpimän puolella, mutta onhan kellokin jo 15.14.

Yksin, mutta ei yksin.

Aurinkoisia päiviä tälle viikolle on saatu, valoisaa ja hiukan plussaa päivälämpötilaan.
Muuten sitä valoa elämään aina kaipaa, jossain se piileksii tulevaisuus kirkkainen päivineen.

Luovalla ihmisellä ei aika tule pitkäksi, eikä ole tarvetta hankkia ajantappokaveria, kuten eräs tuttava niin osuvasti sanoi.
Kaikki eivät vain viihdy yksin. Pitää mennä ja tulla, etsiä seuraa vaikka torikojusta.
Taas tulee mieleen isäni. Hän teki niin sanottuja tupahommia; vuoli puu kauhoja koulun keittolaankin, teki suksia, vuoli vasaran ja kirveen varsia keskellä tupaa. Siinä sitä pyörittiin puulastujen keskellä, työnnettiin niitä takkaan sytykkeiksi ja laitettiin laatikkoon possun pehmikkeiksi. Siihen aikan pieni porsas tuotiin tupaan puu laatikkoon, koska navettassa se olis palellut ilman emoa, ja usein sellaiosta oli syötettäväkin monta kertaa päivässä.
Että sellaisessa "sikalassa" sitä minäkin olen elänyt. Ilmankos olen eri piireistä!

Minulle ei tuota  mitään kiusaa olla yksin. Ei haittaisi vaikka asuisin jossain korvessa, kunhan ei ihan tietön taipale aukaisi ovelta. Toki kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on tärkeää. Aivotoiminta lamaantuu ellei ole mitään ajateltavaa, suoranaista pohdittavaa minä kaipaan.
On tämä elämä näitä ongelmia minun tielleni kerännytkin, mutta kaikesta on selvittävä, ellei omin voimin, niin muiden auttamana.

Tällekin päivälle on aikataulu, asiat pitää hoitaa ajallaan, mennä kun kutsutaan.
Olisi niin monta kivaa juttua jonka haluaisi tehdä, mutta ei liikaa keskeneräisiä juttuja.
Kunhan nämä "solmuiset jutut" on taas avattu, vyyhti keritty, on taas aika katsoa uuteen suuntaan.

Olen sytyttänyt valot.

  Musiikin taivaallinen voima.
  Aamuisin minulla on tapana venytellä ja tuo keppijumppa on taas palannut kuvioihin. Rauhallinen musiikki on hyvä tahdittaja rauhallisiin, pitkiin venytyksiin joihin keppijumpan teho perustuu.
Kun käyttää sitten kyykkyjen tehosteena käsipaininoja tasapainottamaan liikettä, saa monipuolisemmat tehot, koska ikä tekee kropassa omaa työtänsä. Mikään muu ei auta säilyttämään lihasvoimia kuin liikkuminen ja eri tavoilla tehty lihasvoiman rasitus, joka ylläpitää niitä.
   Selkä, joka on ollut aina heikko kohta, ei ole nyt yhtään oireillut, nivuskipu on hävinnyt ja taivutuksia voi tehdä ihan nivelten liikkuvuuden rajoissa ilman kipuja. Ainoa ongelma tuo polvi. Kun sen on kerran kaatunut betoni lattialle, se vika on siellä ja vaiva tuntuu aika ajoin.
  Olisi kai kokeiltava jotain poppalääkkeitä, vihersimpukkaa, kukonhelttaa, onhan niitä markkinoilla monia tuotteita, mutta yksi lääke, lääkärin määräämä, vihersimpukkaa ja mitähän kaikkea se sisälsikään, teki lihakseni niin kipeiksi etten enää päässyt toiseen kerrokseen portaissa pysähtymättä välillä.
Kun lopetin pillereiden syönnin, loppuivat lihaskivut, polviniveleen se ei vaikuttanut sitä ei tätä, samat kivut.
  Ikää karttuu ja on pakko ajatella omaa kehoa enemmän, kun on oppinut tietämään ettei mikän kyky säily ellei tee jotain ylläpidon vuoksi.
Kehon hyvin vointiin kuuluu kyllä henkinenkin vahvuus ja jaksaminen.
Kyllä tässä vuosien aikana on henkistenkin voimien rajallisuus ollut koetuksella. Jättämällä kaiken muun syrjään ja keskittymällä omaan hyvinvointiinsa ei sittenkään ole niin suurta merkitystä kuin sillä, että tekee jotain vain itsensä hyväksi, alkaa vaatimaan muiltakin, ei aina itse antamaan.
  Kun osasin irtautua sellaisesta mikä ei tuntunut hyvälle, löysin taas omat vahvuuteni, omien kykyjeni hyväksi käyttö omaksi iloksi on tuonut ikään kuin uuden ulottuvuuden elämään. En kaipaa mitään siteitä ja lupauksia, elän tässä hetkessä ja katson mitä ne huomiset kantavat eteeni, vai nostavatko painavan repun harteilleni, uusia huolia eväikseni. Kukaan ei tiedä pimeään huoneeseen astuessaan ja valot sytyttäessään mitä siellä on. Kun kulkee valot päällä ja avoimin silmin, voi nähdä enemmän.
  Olen sytyttänyt valot.

Uuden alku on keväässä.

Ihmeesti tämä talvi on mennyt, kulunut kuin sukan kantapää, pikkuhiljaa, reikävaiheeseen.

Jäät puroista sulaneet, järvissä ja lammissa tummia jäättömä aukkoja ohuen jääpeitteen keskellä. Moni on sulaan sukeltanut, vajonnut ttulla kulkureitillä tai eksynyt harhailemaan oudoille vesille. Turhia hukkumisia ihan jokainen, liikaa rohkeutta, johon sellaiseen minusta ei olisi, liikkumaan oudoille jäille.

Outoihin jäihin liikkumiseen tätä koko elämää voisi verrata. Liikkuminen missä tahansa tuo eteen uusia tilanteita ja ihmisiä. Olen pyrkinyt pitämään oman yksityisyyteni, en halua elää roikkumalla jonkun  ihmisen elämässä, vaatimalla huomiota, tai odottamalla sitä. En halua myöskään kenenkään uuden ihmisen liian likeistä suhdetta, olen kyllästetty sellaisten suhteen. Vaikka olen yksin, en kärsi yksinäisyydestä, minulla on ihan hyvä elämä, ystäviä ja kavereita, yksinäinen en ole, vaikka haluan oleilla mieluummin yksin. Ihmisen kaipuu on sisäsyntyistä, joskus n ihan pakottava tarve lähteä tapaamaan ihmisiä, tuttuja tai vieraita, mutta ei sitoutumaan tai sitomaan mitään säännöllistä tapaamisaikaa noudattaen. Sokkotreffit, ok nekin, mutta ei joka päivä, ei kaikkien kanssa viihdy edes niitä yksiä treffejä jos palaan ajassa taaksepäin. Ei jää muuta kuin täysi vatsa lounastapaamisesta!
Kaikkia lounaita ei sentään ole tarvinnut minun maksaa, vaikka niitäkin elämään mahtuu.

Uusia tuulia on sittenkin kevään mukana puhaltamassa.
Ei koskaan voi sanoa millekään asialle jyrkästi ei, aina on tilaa järkeilyille ja muutoksille. Katsellaan ja koetaan, se on elämän ehto.

Ei tämä elämä ole helppoa, vastamäkiä ilmestyy elämässä mitä yllättävimmissä paikoissa ja asioissa. Ehkä tämä kevät joitain asioita kääntää uuteen suuntaan, yli vuosi on kulunut siitä kun päätin ottaa uuden suunnan, kääntää purteni kokan uutta merta kohti ja sinne se kääntyi, monien vaiheiden kautta, mutta kääntyi ja jotenkin tuntuu kuin köli olisi ihan oikeassa tasapainossa kulkusuuntani ja haluni suhteen.
Kun edessä tuntuu olevan vain sietämisen kipua, ei elämä ole helppoa.
Parempi otaa kerralla sellainen annos "lääkettä" ettei kipu palaa. Toivon annokseni olleen oikein mitoitettu ja oikeaan aikaan otettu. Tuntuu hyvälle.

Pari projektia on kesken. Muutama kiva asia odottaa toteutumista, eikä haaveille ole ylärajaa, niitä elämään pitää kuulua, muuten harmaa arki astuu ovesta sisään.
En halua asua siellä hämärässä perä huoneessa, haluan elää etu ovi auki, ja kuulevin korvin.
Mustarastas laulaa taas pian.