Kevät tulee

Kevät tulee tuulien myötä, perinnetietojen mukaan maaliskuussa maa näkyy ainakin kivien vieressä.
Kyllä lumi täällä etelässä on mennyttä muistoa, eipä sitä näy edes varjopaikoissa.

Liikkeelle vaan, sanoo mieli, mutta polvi pakana asettaa rajoituksen.
Paikoilleen asettuminen, nukkumaan meno varsinkin, pistää polven pakottamaan. Kummallista kun päivällä sen kanssa tulee hyvin toimeen. Turhaa valittaa, jos polvikipu on ainoa vaiva tääsä iässä.
Onnellinen saa olla kun ei lääkkeitä tarvitse kouraan annostella.

Kaikke sitä on harmia ollut tässäkin kevätkaudessa, mutta ehkä valoisat päivät tuovat kaikille rintamille uutta ja innostavaa, peittävät harmit orastavan uuden nurmen alle.

Kohti kesää se on  kun huomenna on jo huhtikuu. Aamulla oli nelisen astetta pakkasta, nyt asteen verran jo lämpimän puolella, mutta onhan kellokin jo 15.14.

Yksin, mutta ei yksin.

Aurinkoisia päiviä tälle viikolle on saatu, valoisaa ja hiukan plussaa päivälämpötilaan.
Muuten sitä valoa elämään aina kaipaa, jossain se piileksii tulevaisuus kirkkainen päivineen.

Luovalla ihmisellä ei aika tule pitkäksi, eikä ole tarvetta hankkia ajantappokaveria, kuten eräs tuttava niin osuvasti sanoi.
Kaikki eivät vain viihdy yksin. Pitää mennä ja tulla, etsiä seuraa vaikka torikojusta.
Taas tulee mieleen isäni. Hän teki niin sanottuja tupahommia; vuoli puu kauhoja koulun keittolaankin, teki suksia, vuoli vasaran ja kirveen varsia keskellä tupaa. Siinä sitä pyörittiin puulastujen keskellä, työnnettiin niitä takkaan sytykkeiksi ja laitettiin laatikkoon possun pehmikkeiksi. Siihen aikan pieni porsas tuotiin tupaan puu laatikkoon, koska navettassa se olis palellut ilman emoa, ja usein sellaiosta oli syötettäväkin monta kertaa päivässä.
Että sellaisessa "sikalassa" sitä minäkin olen elänyt. Ilmankos olen eri piireistä!

Minulle ei tuota  mitään kiusaa olla yksin. Ei haittaisi vaikka asuisin jossain korvessa, kunhan ei ihan tietön taipale aukaisi ovelta. Toki kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on tärkeää. Aivotoiminta lamaantuu ellei ole mitään ajateltavaa, suoranaista pohdittavaa minä kaipaan.
On tämä elämä näitä ongelmia minun tielleni kerännytkin, mutta kaikesta on selvittävä, ellei omin voimin, niin muiden auttamana.

Tällekin päivälle on aikataulu, asiat pitää hoitaa ajallaan, mennä kun kutsutaan.
Olisi niin monta kivaa juttua jonka haluaisi tehdä, mutta ei liikaa keskeneräisiä juttuja.
Kunhan nämä "solmuiset jutut" on taas avattu, vyyhti keritty, on taas aika katsoa uuteen suuntaan.

Olen sytyttänyt valot.

  Musiikin taivaallinen voima.
  Aamuisin minulla on tapana venytellä ja tuo keppijumppa on taas palannut kuvioihin. Rauhallinen musiikki on hyvä tahdittaja rauhallisiin, pitkiin venytyksiin joihin keppijumpan teho perustuu.
Kun käyttää sitten kyykkyjen tehosteena käsipaininoja tasapainottamaan liikettä, saa monipuolisemmat tehot, koska ikä tekee kropassa omaa työtänsä. Mikään muu ei auta säilyttämään lihasvoimia kuin liikkuminen ja eri tavoilla tehty lihasvoiman rasitus, joka ylläpitää niitä.
   Selkä, joka on ollut aina heikko kohta, ei ole nyt yhtään oireillut, nivuskipu on hävinnyt ja taivutuksia voi tehdä ihan nivelten liikkuvuuden rajoissa ilman kipuja. Ainoa ongelma tuo polvi. Kun sen on kerran kaatunut betoni lattialle, se vika on siellä ja vaiva tuntuu aika ajoin.
  Olisi kai kokeiltava jotain poppalääkkeitä, vihersimpukkaa, kukonhelttaa, onhan niitä markkinoilla monia tuotteita, mutta yksi lääke, lääkärin määräämä, vihersimpukkaa ja mitähän kaikkea se sisälsikään, teki lihakseni niin kipeiksi etten enää päässyt toiseen kerrokseen portaissa pysähtymättä välillä.
Kun lopetin pillereiden syönnin, loppuivat lihaskivut, polviniveleen se ei vaikuttanut sitä ei tätä, samat kivut.
  Ikää karttuu ja on pakko ajatella omaa kehoa enemmän, kun on oppinut tietämään ettei mikän kyky säily ellei tee jotain ylläpidon vuoksi.
Kehon hyvin vointiin kuuluu kyllä henkinenkin vahvuus ja jaksaminen.
Kyllä tässä vuosien aikana on henkistenkin voimien rajallisuus ollut koetuksella. Jättämällä kaiken muun syrjään ja keskittymällä omaan hyvinvointiinsa ei sittenkään ole niin suurta merkitystä kuin sillä, että tekee jotain vain itsensä hyväksi, alkaa vaatimaan muiltakin, ei aina itse antamaan.
  Kun osasin irtautua sellaisesta mikä ei tuntunut hyvälle, löysin taas omat vahvuuteni, omien kykyjeni hyväksi käyttö omaksi iloksi on tuonut ikään kuin uuden ulottuvuuden elämään. En kaipaa mitään siteitä ja lupauksia, elän tässä hetkessä ja katson mitä ne huomiset kantavat eteeni, vai nostavatko painavan repun harteilleni, uusia huolia eväikseni. Kukaan ei tiedä pimeään huoneeseen astuessaan ja valot sytyttäessään mitä siellä on. Kun kulkee valot päällä ja avoimin silmin, voi nähdä enemmän.
  Olen sytyttänyt valot.

Uuden alku on keväässä.

Ihmeesti tämä talvi on mennyt, kulunut kuin sukan kantapää, pikkuhiljaa, reikävaiheeseen.

Jäät puroista sulaneet, järvissä ja lammissa tummia jäättömä aukkoja ohuen jääpeitteen keskellä. Moni on sulaan sukeltanut, vajonnut ttulla kulkureitillä tai eksynyt harhailemaan oudoille vesille. Turhia hukkumisia ihan jokainen, liikaa rohkeutta, johon sellaiseen minusta ei olisi, liikkumaan oudoille jäille.

Outoihin jäihin liikkumiseen tätä koko elämää voisi verrata. Liikkuminen missä tahansa tuo eteen uusia tilanteita ja ihmisiä. Olen pyrkinyt pitämään oman yksityisyyteni, en halua elää roikkumalla jonkun  ihmisen elämässä, vaatimalla huomiota, tai odottamalla sitä. En halua myöskään kenenkään uuden ihmisen liian likeistä suhdetta, olen kyllästetty sellaisten suhteen. Vaikka olen yksin, en kärsi yksinäisyydestä, minulla on ihan hyvä elämä, ystäviä ja kavereita, yksinäinen en ole, vaikka haluan oleilla mieluummin yksin. Ihmisen kaipuu on sisäsyntyistä, joskus n ihan pakottava tarve lähteä tapaamaan ihmisiä, tuttuja tai vieraita, mutta ei sitoutumaan tai sitomaan mitään säännöllistä tapaamisaikaa noudattaen. Sokkotreffit, ok nekin, mutta ei joka päivä, ei kaikkien kanssa viihdy edes niitä yksiä treffejä jos palaan ajassa taaksepäin. Ei jää muuta kuin täysi vatsa lounastapaamisesta!
Kaikkia lounaita ei sentään ole tarvinnut minun maksaa, vaikka niitäkin elämään mahtuu.

Uusia tuulia on sittenkin kevään mukana puhaltamassa.
Ei koskaan voi sanoa millekään asialle jyrkästi ei, aina on tilaa järkeilyille ja muutoksille. Katsellaan ja koetaan, se on elämän ehto.

Ei tämä elämä ole helppoa, vastamäkiä ilmestyy elämässä mitä yllättävimmissä paikoissa ja asioissa. Ehkä tämä kevät joitain asioita kääntää uuteen suuntaan, yli vuosi on kulunut siitä kun päätin ottaa uuden suunnan, kääntää purteni kokan uutta merta kohti ja sinne se kääntyi, monien vaiheiden kautta, mutta kääntyi ja jotenkin tuntuu kuin köli olisi ihan oikeassa tasapainossa kulkusuuntani ja haluni suhteen.
Kun edessä tuntuu olevan vain sietämisen kipua, ei elämä ole helppoa.
Parempi otaa kerralla sellainen annos "lääkettä" ettei kipu palaa. Toivon annokseni olleen oikein mitoitettu ja oikeaan aikaan otettu. Tuntuu hyvälle.

Pari projektia on kesken. Muutama kiva asia odottaa toteutumista, eikä haaveille ole ylärajaa, niitä elämään pitää kuulua, muuten harmaa arki astuu ovesta sisään.
En halua asua siellä hämärässä perä huoneessa, haluan elää etu ovi auki, ja kuulevin korvin.
Mustarastas laulaa taas pian.

Päivän pilat ja palat

Juoksentelin tuolla raitilla asioilla, kunhan olin aamulla soittanut sen seitsemän puhelua.
Taloyhtiön isännöitsijäkin alkoi, kun pyysin isännöitsijätodistusta, puhumaan, että kaksiollani on velkaa talolle, puhui jopa yli tonnin velasta jonka kuulemma olen taloyhtiölle maksamassa.
Kyllä alkoi mylly pyorimään toisin päin kun vaadin, että tilit käydään uudelleen läpi, oli kuulemma jo tilinpäätöskin tehty.

Löytyihan sieltä totuus! En tiedä kenen hyöty on, kun tilit eivät ole oikein hoidetut.
Kaikki vastikkeet ja rahoituskulut olen aina ajallaan maksanut, löytyipä sieltä yksi liikaa maksamani yhtiövastikekin. Kas kummaa, kun se on aina mennyt joka kuukausi tilitäni samana päivänä !
Parempi noin päin kuin minulle velkaa sinne merkittynä. joku kuukausi tiliäni on sitten veloitettu kaksi kertaa, tai, en tiedä, selvittäkööt nyt jos siellä minulta liikaa on.

Muita asioita postin kanssa, se on sitten hankala virasto!

Nyt alkaa olla tämän viikon velvollisuudet allakassa, viikonloppukin, reissuun.

Tuolla palstoilla on ilmennyt eräänlaista vapauden kaipuuta monella.
Minulla on ihana vapaus !
On sitä ihminen tyhmä kun sitoo itsensä turhan takia epätyydyttävästi, minä ainakin menetin paljon henkisesti, olin kuin paitsioon määrätty, vaikka ei ollut määrätty, tilanne vain ajautui sellaiseksi.

Helvettiin moiset siteet!
Saan tulla ja mennä, tai olla kotona kun huvittaa. Tätä en kyllä mitättömistä syistä vaihda, näin olen omillani, itseni herra, jalat oman pöydän alla.

Lentoturvallisuus

Harmaa aamu, mutta ei haittaa sää.
Päivä alkaa aikataulutetun suunnitelman mukaan.
Vaikka asia on kaukainen tapahtuma, huolestuttaa tuo Malesialaisen lentokoneen katoaminen.
Kun itsekin suunnittelee matkoja, lentomatkoja pitkälle päiväntasaajan taakse, tulee mieleen kuinka uskaltaa ottaa riskejä lentomatkojen suhteen?
Mikä lentoyhtiö on varmin, kenen koneisiin uskaltaa istua rauhallisin mielin, miettimättä, onko rinnalla ehkä terroristi joka saa aikaan paniikkia, vai istuuko siinä elämää rakastava kanssamatkustaja. Toivottavasti tuon koneen mysteeri selviää nopeasti.

Kiitokset ja moitteet.

Ryhmässä syntyy.
Ei  kaikki ole helppoa kaikille.
Huomasin tuolla ryhmätyöskentelyssä kuinka toiselle ihan selkeä asia tuntuu toisesta ylivoimaiselta käsittää ja oppia.
Motoriikkaan perustuvat liikkeet, voimistelussa, tanssiessa, tai joogassa, joissa pitäisi oppia tekemään jokin liike esimerkin avulla, sekin vaatii harjoittelua ja oman kehon hallintaa. Ei opi seisomaan yhdellä jalalla, jos ei tasapainokyky ole hyvä.  Jalkalihasten kunto on kyllä tärkeää yhdellä jalalla seisomisessa, ei siinä auta tasapinokyky jos lihakset eivät kanna oman kehon painoa.

Toisen seikan huomioin useinkin kun iso joukko on koolla saman asian tiimoilta. Syntyy niin sanottuja kolmen koplia samanmielisten kanssa. Nettipalstoilla näkyy kateus, siellä, lehtien yleisönosastoissa ja keskusteluryhmissä on havaittavissa ihmismielen kaikki koukerot. Vihaa ja vainoa, valitusta ja ojennusta, mutta harvoin kenenkään osaksi kiitosta.
Miksi meidän on niin vaikea kiittää?
Mitä se meiltä vie, jos joskus huomioi jonkun onnistumisen ja antaa tunnustusta?

Hyvän elokuvan tehnyt ohjaaja saa kriitikoilta arvostelun,  yksi kehuu ja kiittää, kolme muuta löytää paljon moitittavaa ja arvioi elokuvan olevan taas tusinatavaraa joka ei vedä katsojia.
Elokuva voi kaikesta huolimatta olla menestys, mutta voihan se olla pelkkää roskaakin, mutta arvostelujen lukijat usein uskovat enemmistön mielipiteeseen, harhaanjohtajiinkin, ja jättävät lipun ostamatta.
Toista on joku lehtiartikkeli. Lukijat voivat lukea sen julkaisusta ja muodostaa ilman arvostelijan mielipidettä oman mielipiteensä. Hyvä vai huono, sehän on vain artikkeli, mutta monet sellaiset ovat nousseet julkisuuteen vilkkaiden keskustelujen aiheina.

Pitäisi oppia kiittämään silloin kun siihen on aihetta. Usein ei ole edes kohteliasta antaa sellaista arvostelua jonka kohde tuntee vain itsensä aliarvioinniksi. Sellaisen ei kannata syyllistyä, helppo jättää sanomatta, vaikea ottaa sanoja takaisin ja alkaa sovittelemaan, selittelemään ja sotkemaan itsensä verkkoon josta ei enää löydy tarpeeksi isoa reikää pakoa varten.