Jouluaamun pohdintoja.

Jouluvalot ovat valaisseet monen kodin ikkunoita, katujen ja teiden ylle on viritetty valoketjuja, tähtiä ja poroja kuvioina pelkkien lamppujen lisänä.
Kaupunkien toreilla kohoavat komeat kuuset latvan kurottaessa kohti taivaita.  Harvoin niissä on muuta koristelua kuin lamput, mutta haluaisin tehdä hyväntekijä järjestöille ensi joulun varalle ehdotuksen noiden torikuusien uudenlaiseenkin koristeluun. Se ei maksa mitään! Jätän tällä kertaa idean hautumaan ja kun pyhät ovat ohi, laitan kiertokirjeen.

Jouluun on liitetty monia perinteitä joita sukupolvesta toiseen pidetään kunniassa ja siirretään nuorempien tietoon. Joulupukki, pakkasukko, mitä niitä lieneekään nuuttipukinkin lisäksi nimiä lahjojen jakajalla, aina lapset lahjoja odottavat, jos lahjojen jakaminen on perinteinen tapa.

Joidenkin uskonto kieltää koko joulun.
Kun eri uskonsuuntiin kuuluvat ihmiset perustavat perheen syntyy ristiriita joulun perinteen noudattamisesta. Juuri tässä päivänä muutamana näin televisiossa ohjelman jossa juuri sellaisesta lapsuuden kokemuksesta puhuttiin. Olin havaitsevinani sen, että omille lapsille annetaan oikea joulu!

En kyllä ole koskaan perehtynyt siihen mistä juontaa juurensa tapa viedä kynttilöitä haudoille juuri aatto yönä.
Vanhaan tapaan kuului lämmittää sauna päivällä, mennä saunaan valoisana aikana, koska vainajat tulivat saunaan pimeän tullen. Sekin perinne jatkuu. Moni lämmittää saunan päivällä, valmistautuen kaikkiin muihin aaton rituaaleihin valoisaan aikaan tuntematta tuota vanhan perinteen pohjalta perinteenä siirtynyttä tapaa.
Jotain taikuutta joulussakin siis on uskonnolisten tapojen lisäksi.
Olisiko tuohon haudoille kynttilöiden vientiin jokin johto ajatus tuosta vainajien vaelluksesta jouluyönä?
Nämä ja monet muut perinteet saivat minut taas kiinnostumaan uudesta asiasta, joulun tarinasta pakana ajasta lähtien, vai oliko silloin koko tarinaa? Pakanoilla ei ole kristikansan Jumalaa?

Joulun ruokiin liittyy omat perinteensä.
Niihin en koskaan ole sen enemmän ajatuksiani tuhlannut, kinkku, laatikot, rosollit ja kaikki ne kalojen valikoimat mitä kukin on pöytäänsä saanut asuinpaikankin mukaan. Lipeäkala tuli tutuksi lapsena, kuivaa turskaa liotettiin lipeävedessä (puun tuhkaa) ja valkaistiin hangella. Hyvää ja edullista ruokaa aikana jolloin proteeinin saanti oli vähäistä, liha kallista ja harvassa mökissä oma lehmä. Nykyisin lohi on vallannut kalapöydässä sijaa silakalta ja turskaa saa kovin harvoin muutoin kun lipeäkalana joulun aikaan. Hintakin on korkeampi kuin lohella! Siitä huolimatta sekin joulukalana asemansa säilyttänyt. Hajusta huolimatta, tai juuri sen tähden.

Muistan ne radion joululahjavalvojaiset, läpi yön ohjelmaa. Nyt jouluyönä oli juonnettua yö ohjelmaa, mutta tuo uutisten tulva ja niiden aikana tuo inhottava äänipläjäys. Ärsyttää, jopa päivällä, saati yöllä. Kukahan senkin keksimisestä suuret rahat taskuunsa kääri? Useimmiten se vielä räjähtää korvissa kun yrittää pitää edes naapureiden vuoksi radionsa äänitason yöllä hiljaisena. Pläjäys, muutama sana seuraavasta uutisesta ja taas pläjähtää! Pitäkää uutisenne ja välisoittonne. Se entis ajan välisoitto oli sentään tähän nykyiseen verrattuna hunajaa korville!

Niin, tuo yö ohjelma voisi olla vaikka vanhojen kuunnelmien uusintoja ilman uutiskatkoja, vuoroin musiikkipitoisten öiden kanssa, jos nyt rohkenen jotain mielipiteenäni näin joulu aamuna lausua.

Yksinäisyyden pohdiskelua.

Tulipa tässä hämärässä aamussa mieleen erään Tv ohjelman mietteet. Yksinäinen ihminen mietti ( pastori ) aikoinaan sitä, kuinka monta päivää hän voisi olla pois yliopiston luennoilta eikä kukaan huomaisi,että hän on pois. Kuinka monta päivää menisi, että joku alkaisi etsimään?
Se on minunkin mielessäni viivähtänyt enemmän kuin yhden kerran.
Joskus menee viikkoja ettei kukaan ihminen ota minuun yhteyttä. Naapurit eivät varmasti edes ajattele olenko kotona vai kylillä. Ei tuo minua ahdista! Olen tottunut tähän yksinäisen suden kohtaloon johon eräät tapahtumat ovat minut tavallaan ajaneet. Hiljaisuus, olemattomuus!

Tulee joskus mieleen, että tunteeko kukaan edes pahaa mieltä jos katoan kartalta, tunteeko syyllisyyttä tms. Se ei ole oleellista, vaan se, että nuori, opiskeleva ja elämässä lujasti kiinni oleva ihminen on tuntenut ja tuntee samoja ajatuksia.
Lehdet uutisoivat siitä kuinka yksinäisen vanhuksen elämää on mahdollisuus piristää, edes jouluna. En tunne olevani vanhus, en pelkää yksin olemista, enkä aio tuntea yksinäisyyttäkään, mutta tiedän monen tuntevan.

Kun seinät alkavat kaatua päälleni astun ovesta ulos, menen sinne missä on ihmisiä ja mistä löytyy ehkä tekemistäkin. Hyppään autoon ja ajan pois yksinäisyydestä! Kaikilla ei vain ole niitäkään mahdollisuuksia, tai puuttuu voimaa repäistä itsensä irti itsesäälistä. Heidän kohdallaan voi olla kyse sairaudestakin joka sitoo paikoilleeen.

Monen ihmisen elämästä ovat kadonneet huomiset!
Kuinka minä tai sinä, tai hän jolla on kaikki mahdollisuudet muutoksiin, voimme olla tukena toisillemme ja heille jotka eivät apua osaa, tai rohkene edes huutaa?

Yksinäinen susi.

Vietin viikon Ylläksellä aikana jolloin siellä oli hyvin hiljaista.

Turistivirrat eivät siihen aikaan Lappia täytä ja sehän sopii minulle joka en rakasta mitään joukkovaellusta kohteesta kohteeseen. Sain kulkea omia polkujani, kiivetä rinnettä ylös, katsella maisemaa ja kuunnella tuulen huminassa luonnon omia ääniä.

Omaan sisimpäänsä on aina aihetta katsoa hiukan tarkemmin. Kannattaa pysähtyä tarkastelemaan omia tunteitansa, tulevia ja menneitä asioita voi ajatella kaikessa rauhassa kun unohtaa kiireet jotka väkisinkin hallitsevat ajoittain kaikkia ajatuksia.

Yksinäinen susikin kaipaa ajoittain lauman joukkoon, mutta lauma ei aina ole valmis varauksetta hyväksymään erakoita nauttimaan lauman suomasta turvasta.

Olen eräänlainen erakko, erinäisistä syistä joiden käsittely tässä yhteydessä on turhaa.

En halua sitovaa parisuhdetta, kaveruus ja ystävyys riittävät minulle. Yhteiset mieliharrastukset ja aatteet, matkailu jne. ovat seikkoja joita kavereiden kesken on kiva harrastaa, mutta, mutta, tuntuu ettei elämä ole aina samaa mieltä kanssani, samoin ajattelevia miehiä ei vain osu samalle polulle. Tuntuu kuin miehillä olisi saalistusvietti aina päällä.

Onhan minulla hyviä kavereita, ei se ole syy näihin mietteisiin. Koska olen se yksinäinen susi en aina kaipaa mitään erikoista seurapiiriä vaan osaan olla yksinkin eri paikoissa ja tilanteissa.

Olen tuijottanut omaa sisintäni liikaakin, tunnen itseni ja tiedän mitä juuri nyt haluan. Kunhan tämä käsien ja olkavarren kivun syy selviää, kunhan se on ohi, on taas uusia haasteita odottamassa. Kipeällä kädellä en nyt voi oikeastaan mitään tehdä, imurointikin on helvetillinen koettelemus. Kättä ei voi nostaa vyötärölinjaa korkeammalle, olkapää ja rintaluiden yläpulen kipu on sietämätöntä.

Joulua valmistellen, herkuitta ja kinkuitta, tulee se sieltä.

Oi kuusipuu...

Eilen ei ollutkaan enää vastaajaa firman puhelimessa, kun yritin saada vahvistettua etten sittenkään muuta siihen asuntoon joka olisi ollut, muutamaa huonoa yksityistä kohtaa vaille hyvä. Sotin ao. henkilölle ja kerroin etten sittenkään löytänyt tarpeeksi niitä hyviä puolia ja jätän asunnon jonkun muun halukkaan käyttöön. Ymmärsivät hyvin perusteluni, siitä kiitos.

Haluan hyvän keittiön.
Se on ehdoton vaatimus, toinen vaatimus on valo ja kolmas viihtyisä ympäristö.
Pitänee vielä kevääseen saakka miettiä kaikkia mahdollisuuksia, Kyllä se pohjoinen sittenkin vetää puoleensa vielä tässä hetkessä, vaikka monen mielestä olen liian vanha muuttamaan.
Milloin on liian vanha?

Joitkin asiat pysyvät muuttumattomani, jotkin muuttuvat ajan mukana. Kaikkea ei halua muuttaa, mutto kun sitten muutos tapahtuu ei itsekään tiedä tuntuuko se oikealta muutokselta, vai kannattaako tehdä niin, että ohittaa koko asian miettimättä kumpaa haluaa, uutta vai vanhaa. Koti nyt on kaikille tärkeä asia ja siellä pitää viihtyä. Muiden asioiden kohdalla asia kerrallaan.

Tämä ilmaston suuri muutos, lumeton talvi, tuntuu kyllä maiseman ankeutena ja pimeytenä.  
Juuri nyt on hiukan lunta maassa meilläkin. Kauppaan olisi vähän asiaa, mutta jääköön menemättä ettei tule heräteostoja tehtyä. Lapsenlapsella on synytmäpäivä huomenna, sitäpä tässä pohdiskelin kuinka muistaisin kun matkaakin on. Jospa ennen Joulua olisi aikaa ajella, vaikkapa toinen risteilykin tehdä kun lippukin on olemassa. Tallinnassa olsi ihan kiva Joulutorilla.... ja muutenkin siellä olis hiukan halvempaa sekin mitä ei välttämättä tarvitse. Eipä sieltä kyllä tullut  suuri ostoksia tehtyä viimeksikään, vaika kauppakeskuksessa kiertelimmekin.

Mielessä pyörii tuo maamme hallituksen toiminta, eikä eduskunnstakaan ole kirvonnut kovin suuria talouden parannukseen tähtääviä aloitteita. Kaikki puhuvat jostain, mutta jotain ei tule valmiiksi!
Porvareilla on porvareiden tavoitteet, niin on ollut aina ja niin on hamaan ikuisuuteen. Politiikassa omistaja ja työntekijä ovat aina ajamassa eri tavoitteita. Nyt olisi molempien aika antaa jossain kohdissa periksi, muuten ei maan asiat parane. Ei kannata pitää niin lujasti kiinni uppoavan veneen perästyä että uppoaa itsekin.

Joulutähtieni tarinaa.

  

Tämän kuvan olen ottanut 30.6.2005.

Joulutähti kukki koko ajan Joulusta alkaen ja sopi mielestäni ihan hyvin muiden kukkieni joukkoon.

1970 sain Leevi Lingolta ison Joulutähden ja se kukki seuraavankin joulun yli. Kukkaa piti nukkumapuuna 1971 keväällä pesästä maahan pudonnut, hoitoon ottamani harmaavarpunen joka kulki mukana huoneesta toisee, ei mennyt avoimesta ikkunasta muiden lintujen joukkoon, mutta sai kohtalonsa maalla, kun äitini kissa saalisti sen. Ei ollut onneton oppinut eläimiä varomaan, kun meillä oli silloin kiinanpalatsikoira Pepe joka ei ollut paha kärpasellekkään.

Kuvastoa selatessa sattui tämä joulukukan kuva silmiini ja toi mieleen ihan oikean tarinan.

Mukavaa viikonloppua kukkien ja joulukiireiden äärelle!

Katsoen tietää enemmän.

Juu, se oli kyllä tilava asunto, valoakin, ainakin osassa asuntoa. Nykyisen asuntoni olohuone ja keittiö eivät ole yhteensä niin tilavat kuin tuolla oli olohuone. Joskus ovat arkkitehdit osanneet suunnitella asunnon niin, että turhia neliöitä ei ole, koko asunto on asuttavaa tilaa, ei kopperoita ja pieniä huoneita jonne tuskin yhden hengen sänky mahtuu. Miksi isoon asuntoon tungetaan pieniä huoneita, en ymmärrä, mutta en paljon muutakaan suunnittelijoiden älyn kukkasia ymmärrä.

Onhan miettimistä, kuinka ja miten teen päätökseni, mitä on paras pitää tärkeimpänä, mukavuutta, tilaa vai kustannuksia?

Käväisin kauppakeskuksessa.
Autoja oli parkkipaikalla enemmän kuin yksi, mutta niin se on aina isoissa liikekeskuksissa. Niihin on mentävä omalla autolla koska harvemmin ne ihan kaikkien naapuriksi on rakennettu.
Eipä paljon ollut ostettavaa, pala lihaa, maitopurkki ja juustoleipää sen tavallisen omenaostoksen lisäksi. Lempiomenia taas iso pussi viileään odottamaan Joulua. Tuleehan se odottamattakin, mutta ei noita omenia taida monta päivää kaupassa olla, maahantuonti oli ja meni, lisää ei kuulemma tule.

Harmittaa tämä sormieni tilanne, langat odottavat kutojaa, ompelukoneessa langat valmiina hameen ompeluun, ei tule mitään... sormia pitää vääntää oikenemaan ja se sattuu. Käveltävä vain kaiken ohi, siivouskin kuin tervaa, rättiä ei saa väännettyä kuivaksi, ja tämä on helvetillistä. Lääkäriä kun ei tähän vaivaan saanut aivan heti... onneksi silmälääkäri ja leukakirurgi ovat aina sovittaneet ajat sopivien hoitojaksojen mukaan. Käsilääkäriä ei taida olla?

Viikonloppuna on muuta ajateltavaa, saa nähdä kuinka vähillä ostoksilla selviän Joulumarkkinoilta? Joskus olen sieltä ostanut kanelitankoja ja kuivattuja mausteita, saa nähdä tällä kertaa. Onneksi on tiistaihin asti aikaa miettiä tuota asuntojuttua. Mitä saisin ja mitä menettäisin, mikä painaa vaakakupissa enemmän?

Henkinen koti.

Ei ole kesä, mutta ei talvikaan.
Kuvan maisemiin matkustamiseen syttyi hillitön halu.
Se on se pohjoinen, liekö minussa villiä poroa ilman sarvia, vai onko pohjolan kitukasvuinen mänty kietonut minut juuriensa lonkeroihin, syvälle pohjolan karuun maahan?  Jokin sinne vetää kuin jääkaapin ovi lahjaksi saatuja lausemagneetteja. Tartuntapinta on herkkä. 
Norjan rannikolla ja Pykeijassa vieraillessani tuntui kuin olisin tullut pitkältä matkalta kotiin. Sama tunne valtaa Lapin tuntureilla ja tunturipuroilla, joskin nämä etelänkin korpimetsät antavat sielulle lääkettä. Jokainen meistä, sanotaan, on oman tiensä orja!
Miksi orja, miksi ei herra? Haluaisin ohjata omaa elämääni sinne missä henkinen minä tuntee olevansa kotona. Se vaatii kyllä ponnistuksia nyt, kun aika on kuljettanut asumaan ja elämään pois sieltä missä henki olisi herkimmillään ja sielu lepäisi.

Tänään aion mennä katsomaan asuntoa. Ristiriitaisin tuntein, kun haluan ja en halua, koska haluan vain sinne minne mieli halaa.
Olisiko se paras olla täällä, mennä ja olla sielläkin missä haaveillen tuntee olevansa kotona. Rajoituksia ei ole kuin omassa päässä.

Olen taas erään valinnan edessä, kukaan ei voi auttaa, päätös on tehtävä ihan itse, mutta epäröin, onko tuo sittenkään se koti jossa haluan asua. Katson ja mietin.... haaveillen pohjoisen avaruudesta, hangista ja sinisestä hämärästä joss voi ihailla jopa tähtitaivasta.