Yöttömän yön kesää.

22 päivä toukokuuta oli 56: s hääpäivä jonka vietin yksin, kuten nämä 19 hääpäivää tätä  aiemmin. Unelmieni linna sortui 15.8.-97 kun jäin yksin jatkamaan sitä matkaa jonka olimme luvanneet jatkuvan... kunnes kuolema meidät erottaa.

Kun emme voi kuolinpäiväämme määrittää tulee se arvaamattomana ja jättää toisen yksin. Elämä ei sääli ketään.
Voin syvällä rintaäänellä, kokemukseni kautta sanoa ettei aina ole helppoa hyväksyä olevaa tilannetta, mutta kukaan ei korvaa menetystä. ... kunnes kuolema erottaa.

Iän karttuessa on tavallaan pakko miettiä oman elämänsä tulevia päiviä, kun aikajana vääjäämättä lähenee päätöspistettänsä.
Vuosia on yksi unelma kantanut minua lapsuuden muistoista kohti vanhuuteni kesää jossa muistot palaavat elämään. Yöttömät yöt, pohjoisen valo ja oikea kesä jossa kaikki kasvaa nopeasti... valo antaa voimaa kasveillekin, mikä ettei se olisi ihmisenkin eliksiiri jota olen vuosia kaivannut. Ikä ei saisi olla mittarina siihen mitä saa ja voi tehdä. En anna sen vaikuttaa omiin päätöksiini, teen unelmista totta, vaikka tiedänkin että se voi olla viimeisiä isoja päätöksiäni.
Tänä kesänä on  hyvä mahdollisuus olla siellä missä sieluni lepää valon sylissä. Kotisi on siellä missä sydämesi.

Mielihalut ja intohimot.

Tekee mieli omaa kotia.
Tekee mieli asuntoautoa.
Tekee mieli medium pihviä.
Tekee mieli...

Tekee mieli, mutta kaikkea ei saa, ei ole tarpeenkaan tyydyttää kaikkia halujansa.
Tyydytin mielitekojani juomalla syönnin jälkeen kupin kahvia, nyt se mielihalun tyydyttäminen närästää. Vesi paras juotavista, mutta sitä ei koskaan tee mieli,
Melkein pakolla on juotava, mutta nyt sekoitin veden joukkoon sitruunamehua ja jopas maistuu ilman janoakin.
Sitruuna on lisäksi hyvä happolääke, se neutraloi vatsahappoja ja lopettaa närästyksen vaikka en aluksi uskonut, hapan happoa neutraloimaan. Totta se on, halvin ja paras happolääke ruokasoodan jälkeen.
Saa kaikista elintarvikeliikkeistä, ilman reseptiä.

Intohimoni ovat juustot. Maitopohjaisina ne aiheuttavat kaasuja vatsaani, mutta nehän voi laskea pieruina ulos, haisevia ovat kyllä, eikä ihan vieraan läheisyydessä voi vatsaansa ilmata.

Nykyisin kun käytetään paljon luomulääkkeitä, yksi intohimo on inkivääri, toinen valkosipuli ja kolmas on fenkoli. Ei kaikista ole lääkkeenä kai mainintoja, mutta hyvää ja piristävää syötävää muun syönnin ohessa. Perunasta tulee vain iso .. sanoi mieheni, mutta rakastan puikulaperunoita voin kanssa. Intohimoinen perunasta nautiskelija, kyllä, puikuloita kuorineen, voita nokkaan.

Yksi intohimo ei liity ruokaan, se on kirjoittaminen ja ajan kuluttaminen ihan turhaan olemalla muka kirjoittavinaan. Tulosta ei aina synny, mutta kuluuhan kyniä ja kovalevy täyttyy.
Kaikista intohimoista ei voi puhua, ne vain ovat tai ei, tilanteesta riippuen.

1990 luvun lopulla suurin mieliteko oli päästä ylös surusta.
Aikansa se otti, mutta luulen  nyt olevani vahvempi kohtaamaan elämäni pettymyksiä, koska aina niitä tulee. Lotosta ei tule voittoa, raaputus arvat tyhjiä ja postilaatikkoonkaan ei tule kivoja kirjeitä.

Ehkä jotkut mielihalut täyttyvät, toivorikkaana eteen katsoen käy kulku mutkaisellakin tiellä. Kesä on tulossa, tänään paistaa aurinko.

Mamut ja suvakit.

Olen oppinut uusia sanoja.
Niitä näkee ja kuulee sosiaalisessa mediassa.
Niillä on oma merkityksensä joita kyllä piti oikein miettiä ennen niiden sisäistämistä omaan sanavarastoon, enkä usko niitä puhekielessä käyttäväni ja kirjoittaenkin ehkä tämän kerran

Kun puhutaan terroristien verkostoitumisesta on todella syytä katsoa noita kotimaamme suvakki tyttöjä ja heidän toimintaansa sosiaalisessa julkisuudessa.
FB palstalta löytyy julkista toimintaa jossa tytöt estoitta jakavat alastonkuvia ja muutoinkin arveluttavaa sisältöä, kaverilista koostuu melkeinpä pelkistä maahanmuuttajista, suurin osa kielteisen päätöksen saaneita ja arabiaa kirjoittavia. Kyllä miehet tykkää kuin kärpäset sokerista.
Suuri osa "tyttöjen" kavereista jopa asuu joko kotimaissaan Irakissa yms.. ja kirjoittavat arabiaa tai muita kieliä, heille suomalaisten tyttöjen kaveruus takaa huomaamattoman alustan toimia yhdessä ja tehdä mitä tahansa suunnitelmia, värvätä uskon- ja muita veljiä yhteen, yhteisen päämäärän vuoksi.
Päämäärähän on päästä paremman elämän pariin, keinoja kaihtamatta, kuten terrorismi on osoittanut.

Juuri aamulla kuulin radiosta kuinka nyt on jo tutkijatkin kiinnostuneet asian parissa toimivista tahoista ja jopa lapsille suunnatuista peleistä joilla aktivoidaan lapset "ajamaan asiaa" eli kasvamaan "taistelijoiksi" joilla on palkkiona jotain hyvin suurta, kuten äidit sanoivat itsemurhapommittajista jotka olivat valmiit kuolemaan tuottaessaan tuhoa muille ihmisille.

Minusta sellainen maahanmuutto joka perustuu oikeaan asiaan, on jotenkin vielä hyväksyttävää, mutta tuollainen nuorten miesten kotimaastansa lähteminen on vain peliä jota pelataan rahan ja vallan vuoksi.
Milloin on se aamu kun heräämme lopultakin näkemään ettei hyvän tekeminen ole kaiken hyväksymistä.
Turhat vapaudet ja avoimet rajat johtavat tulevaisuudessa vielä suurempiin kahakoihin.
Minne me sitten pakenemme lintukodostamme?

Muistoja ja kiveen piirtyneitä kuvia miettien.

Kuin elämäni kuljetuista poluista, korkealla avaruudessa kiitävältä alukselta otettuja ovat nämä kuvat jotka kuvasin paljaasta peruskallion pinnasta.

Polkuja jotka alkavat ja loppuvat päämäärättömästi.

Vievät ja tuovat löytämättä päämäärää. On risua ja roskaa, varjoa ja valoa vuoroin. kuin elämässä jonka olen elänyt.

Olen jättänyt monta jälkeä, hiilijalanjälkeä, kuten nyt sanotaan. Olen säästämättä tuhlannut, kulkiessani tuhonnut ja hävittänyt paljon arvokasta, joskin tietämättäni kaiken tuhoavasta voimasta jota ihminen aiheuttaa luonnossa ja luonnolle.

Syviä uurteita kallion pinnassa, hienoja viivoja, tuskin näkyvää suoraa ja mutkaa kuin elämän poluilla.

Jääkausiko jälkensä piirsi, vai jäivätkö jäljet jo ennen jääkautta peruskallioon, kukaan ei tiedä, ei alkuräjähdyksen arvoitus kaan ole ihmisjärjen ulottuvissa, en usko selityksiin joita tiede minulle syöttää. Ei ihminen tule viisaammaksi selittämättömäntä selittäessään.

Jumalan luoma arvoitus jota ihmisen ei ole tarpeen tietää, kunhan oppii pitämään huolta kaiken säilymisestä tuleville sukupolville. Maapallo on ainutkertaista ja piste.

Jäin aamulla seuraamaan pilvien kuvakirjaa taivaalla ja havaitsin samaa mitä noissa paljaissa kallion pintaan piirtyneissä kuvioissa. Niistä voi mielikuvitus lukea vaikka elämäntarinan joka ilmestyy kuin ilmestyskirjan kertomukset, petoineen ja enkeleineen, herkkä mieli kuulee pasuunoiden soivan.

Olen itse elämäni aikana kokenut monta selittämätöntä näyn kaltaista kokemusta joiden kautta tuleva tapahtuma on minua ikäänkuin varoittanut etten järkyttyisi kun asia on totta, mutta silti olen järkyttynyt.

Jokainen kokemus on piirtänyt syviä haavoja joiden kautta jokainen järkytys on ikäänkuin kuivannut kyyneleeni, vuotanut jo tyhjiin koko kyynelvuo. 

Ei ole ihmisen hyvä tietää tulevaisuutta liian tarkoin. Ei enteinäkään.

Olen jälleen kuin odottamassa....  

Olen katsomassa polkuja jotka eivät johda minnekkään.

Olen mutkittelemassa ikäänkuin eksyneenä siltä tieltä jota juuri olin menossa kohti tavoitettani jota en sitten tavoittanut. Uin kuin joutsen lammessa, jälki katoaa hetkessä, tai lennän lintuna taivaalla jälkeä jättämättä. Kuka olen ja mistä tulen?

Hassuja tuntemuksia, tunnetiloja joita ei osaa selittää, ne vain tulevat.

Joku muistaa lapsuudestansa paljon asioita, toinen enemmän kuin toinen ja siihen varmasti vaikuttaakin koetun asian tärkeys, tunnetila joka jäi muistona kokemuksesta.

Kuulemalla asioista muistiin palautuu ehkä vain kerrotun asian kautta muistoja joita ei muuten olisi kyennytkään muistamaan. Muistikin on moninainen kyky, säilyttää ja unohtaa itse sitä määrittelemättä.

Olen viiime kuukausina löytänyt paljon sellaista jonka olin kokonaan unohtanut.

Löysin kätköistäni vanhan korun ja siihen liittyi  paljon muistoja jotka eivät ole ajatuksissani edes vilaukselta viipyneet kymmeniin vusiin. Sen korun antanut ihminen oli minulle tärkeä ihminen, tietäneekö kuinka tärkeä olikaan, koska yhteytemme on katkennut, en ole hyvä pitämään yhteyksiä, en jakamaan osoitettani, ja siihenkin on syynsä jonka moni jo tietääkin. Harmittaa... rakkaat ihmiset ovat kadonneet elämästäni.

Löydettyjen muistojen kautta on mahdollisuus palata vuosikymmenten taakse.

Mummon antama Raamattu ja Siionin Kannel ovat kulkeneet mukanani 1950 luvulta asti, Katekismus jota kai äitinikin aikanaan luki, sekä vanhemmiltani saamia kirjeitä ja kortteja säilytän aarteina joita ei tule uusia. Hullun hommaa, sanovat. Sanokoot, minulle ne ovat rakkaita muistoja joiden kautta kuollutkin muuttuu eläväksi kuvaksi. Näen mummon keinutuolissaan, tunnen nenässäni tuvan kaikki tuoksut ja papan näen kopistelevan piippuansa kuin ennen muinoin.

Kummallinen on tuo muisti, tuo hajutkin.

Jopa koivun mahla tuoksuu, vaikka sanovat sen olevan hajutonta.

Moninainen nainen, työtkin kuin miehillä, sanoi Saloniemen Mamma.

Ei ole työtä, eikä ammattia, mutta muistelemista riittää molemmista. Elämä kun antaa muutakin kuin ryppyjä poskiin. Osaiainpa nyt jatkaa oikeaa polkua joka johtaisi vaikka rikkomattomalle kalliolle uusia jälkiä piirtämään.

TV2 :n Lastenohjelmasta

Aamulla kuuntelin TV 2 lasten ohjelmaa tarkalla korvalla ja ihmettelen todella suuresti nykyisten käsikirjoittajien mielikuvaa lasten maailmasta.

Kaikki nimittelysanat mitä ikinä on kielellemme kehitetty lueteltiin alusta loppuun ja lopusta alkuun, näyttelijä Seela Sella mielestäni oli äänessä, kuvaa en nähnyt.
Ei ole ihmettelemistä mistä ne rumat nimittelysanbat lasten suuhun löytyvät, kun ihan lasten omassa ohjelmassa imeväisikäisestä alkaen kuullaan telkkarista.
Kyllä koulukiusaajilla nimittelysanoja riittää, ainakin tämän Pääsiäisaamun ohjelman perusteella ja armon vuonna 2017.

Kuuntelin ja ihmettelin!
Kirosanatkin opitaan lastenohjelmasta, sieltä ne ensiksi kuulee jos vanhemmat eivät niitä viljele. Ei lapsiu ennätä edes puistoikään kun jo osaa kirota ja haukkua muita  opetusohjelman avulla, sellaiseksi kyllä tämän aamuisen lastenohjelman nimitän!

Toisaalta, kuuluuko lasten ohjelmassa etsiä rikollista? Tuntui tosi inhottavalta kuunnella kuinka muut lapset puhuivat pojalle jonka isä oli ollut vankilassa. Ilman muutahan on selvää ettei sellainen isä voi olla varastamatta edes taidetta! Jotain rotia kässäreihin, hei! Lapsille eivät rikokset kuulu muutoin kuin sellaisessa ohjaavassa tarkoituksessa jossa kerrotaan rikoksen seurauksista, ei rikolliseksi syyttämisestä lasten kesken!!

Suututti niin etten osaa muuta ajatuksistani edes eritellä-

Haluaisin joskus kirjoittaa hyvän lastenohjelman kässärin.

25.3.2017

Heräsin tavalliseen tapaan useita kertoja yön aikana.
Kahden aikaan kävin juomassa vettä ja kurkkasin olisiko telkkarissa ohjelmaa jota voisi katsoa. Eipä ollut, joten  hetken istuin sohvalla vesilasi kädessäni, katsoin tähtitaivasta ja ihan se enteili lumisadetta joka sitten alkoikin.

Pyörin petillä eikä uni tullut, joten jo neljältä keitin kupillisen kahvia, otin voileipäkeksin ja mutustelin sitä samalla kun katsoin läppäriltä sähköpostia.
On se vain ihmeellistä mistä tuota roskapostia lähetetään jopa kymmeniä samasta lähteestä ja vastaanottajana en ole minä vaan joku Katrin, Olavi, tms. eli nimiä joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Taitaa vain olla monistettuja viestejä nippusiteelleä sidottuina ja kaikille lähtee samaa soopaa sähköpostilaatikon roskat kansioon.

Nyt OP varoittaa huijausviesteistä joilla kalastellaan pankkitunnuksia.
Minua niillä viesteillä ei saa lankaan, olen sen verran itseoppinut koneen käyttäjä, eikä minulle ole niitä tullutkaan, onneksi joku taho jättää rauhaan.
Käytänkin nykyisin vain incognito sivuja, eli toimin salattuna ja silti noita roskaviestejä saapuu solkenaan, tosin menevät suoraan roskapostikansioon, mutta kyllä ne sapettavat.

Kun olin asettanut noille roskapostilähettäjille taas estoja, poistanut roskat koneelta ja juonut jo toisenkin kupin kahvia, puin ulkovaatteet ylle ja lähdin aamulenkille.
Olihan liukasta. Oli pakko kääntyä takaisin siälle, vaihtaa toiset kengät jalkaan ja uusi lähtö.
Onneksi on kellaiset pohjat kengissä ettei heti jäätikkö voittanut ja kun pääsin alkuvaikeuksista johan maittoi kävely lumisateessa.

Muita ei sitten likkeellä näkynytkään, mutta lähistöllä autiona seisova rakennus tuntui olevan naakkojen aamu tapaamisen keskuspaikka. Oli ääntä ja lentäjää joka suunnalta. Jossain metsikössä kuului ihan selkeästi peuran varoitushuuto. Täällä liikkuu ilves jonka jälkiä näkyy päivittäin ihan talojen pihallakin. Olisiko peuraa moinen peto lähestynyt, vaikka en tiedä käykö ilves niin ison saaliin kimppuun. Toisaalta, kettukin liikuskelee tässä lähistöllä, pariin kertaan sen olen nähnytkin.
Luonto elää omaa elämäänsä, kaiken sallin, kunhan naakat eivät tee pesiään savupiippuihin, ne on todella lujassa hajoittaa kun ennättävät hormit tukkia, eikä savu löydä tietä taivaalle, sehän on selvää.

Kaiken aikaa täällä sataa hiljalleen, hetki sitten sakea lumikuuro täytti taivaan ja näkyy sitä kertyvän maahan lunta ihan useampia senttejä, mutta mittari nollan vaiheilla ja ihan selvästi se taas illalla on sohjoa ja vettä tämäkin lumi.

Eräänlainen inventaario odottaa, monta sivua ja monta arkkia, sanoja, viivoja, värejä.
Ehkä sen aika olis tänään, ellei tie kutsu kulkijaa.

Nuku, nuku, nurmilintu..

Talven selkä on taittunut.
Ei tämä vielä mitään kevättä ole, maaliskuusta huolimatta. Kovat tuulet ovat viilentäneet aurinkoistenkin  päivien  sään.

Kipeä jalka, jonka kompuroin painavaan mattokääröön osuessani, on kipeä. ain ukkovarvas on kunnossa, muut enemmän tai vähemmän taittuneet ja taittuessaan vioittaneet jalkapöydän pieniä luita ja jänteitä. Kenkää ei halua laittaa jalkaan, ei ainakaan paksua saapasta jota ulkoillessa vielä sittenkin tarvitaan, kun lumi ja jäiset tiet ovat kulkuväylillä.

Muutoinkin, kuin tervan juontia tämä nykyinen olotila omalla arvioinnilla. Ei huvita ei.
Kaikki ärsyttää, enää en jaksa katsoa asioita vain hymyillen, kiroankin monia asioita. Ei se auta itku markkinoilla, kaikki on maksettava mitä reppuunsa kerää.

Milloin minun kohdallani loppuu tämä ainainen odottaminen, että risukasaankin paistaisi aurinko, ei ehkä ikinä tuuri muutu, ellen hajoita risukasaa.
Kuvannollista puhetapaani eivät kaikki ymmärrä, mutta väliäkö sen, tyylini on omani ja sen pidän.
Ei kaikki ole niin huonosti kuin naama näyttää, mutta jotain pitää kyllä ihan tosissaan tapahtua, että pääsen elämänvirran kyytiin. Loppusuorallahan tässä jo ollaan, mutta olis kiva lasketella myötävirtaan loppumatka. Kivikot ja saliset karit ovat edessä, sehän on tiettyä, mutta että osaisin kiertää ne näkyvät kivet ja karit oikealta puolelta sortumatta väärään valintaan.

Toisaalta, - kivaahan tämä elämä on sellaisina aamuina, kun näkee valot naapureista, tuntee tuulenvireen poskella ja kahvi maistuu suussa kahvilta, ei vanhalta kaljalta, jota en kyllä edes juo, en tunne sellaista makua, mutta pahaa on varmasti.

Kaiken kaikkiaan on hyvä joskus purkaa paineita puhumalla suu puhtaaksi. Siihenkään minusta ei nyt ole. On parempi jättää jotain sanomatta, kuin puhua liikaa.
Kerron kuitenkin tuosta nukkumisesta, kun ei tahdo yön yli mitenkään päästä nukkuen, on pakko suurin osa yöstä kukkua valveilla. Ei se nukkuminen ole helppoa, vaikka isä sanoi aikoinaan, että kun panee silmät kiinni niin uni tulee. Tuli hänelle ja tulee monelle, mutta ei minulle ja jos vaika nukahtaakin niin pian on taas herännyt, torkkuja ne unet... ei nukkumista.
Uni olis kuitenkin melkoisen tärkeää näin vanhalle, mutta puutetta tässä on opittu muutenkin kärsimään, miksi ei sitten unenpuutettakin.
Aamulla muutama vitamiini ja muu pilleri suuhun ja siitä se virkistyminen alkaa.
Onneksi ei tarvitse muuten olla pilleristi.