maanantai 20. tammikuuta 2014

Omat ajankulut

-23,5 pakkaslukemassa alkaa tämä päivä, oikeastaan viikkokin, kun seinäkalenterissakin viikon aloittaa maanantai.
Viikonloppu opiskeltiin hätäensiapua. Hyvä kouluttaja ja hyvät oppilaat, eikö se silloin ole mennyt kaikki hyvin ja sellaista olin loppupalaverissa huomaavinani, että kaikki opetukset olivat menneet perille ja kaikki osasivat rasteilla toimia.

Pakkas päivänä on hyvä tietää, ettei ole mikään pakko lähteä asioille, mutta voi ihan rauhassa pukeutua ulkoilutamineisiin ja mennä lenkille. Polvi ei ole ihan reilassa, mutta liikuntaa ei sovi lopettaa, siitähän se vain aremmaksi ärtyy. Alkaa kiukuttelemaan pienemmästäkin.

En yhtään ihmettele kommentteja televisio ohjelmista, pelkkää ruokaa, ruokaa ja kokkeja, avasipa minkä kanavan tahansa. Vähän minä sitä katselen, mutta kun haluaisi katsoa ajankuluksi jotain hyvää viihdettä, sitä ei ohjelmatarjonnasta löydä. Vanhoja kotimaisia filmejä, ylinäyteltyjä, nähtyjä ja moneen kertaan jo uusina versioinakin esillä olleina.
Tai sitä ruokaa ja kilpailuja.
Mitä on tuo PUTOUS? Viihdyttääkö tuo ohjelma aikuisia, vai lapsia? Kerran katsoin hetken ja toista kertaa en sen ohjelman vuoksi istu telkkarin ääreen. Voi aikoja ja viihteen tilaa. Enemmät kommentoinnit jätän kirjoittamatta, taitais tulla liian suoraa sanaa, kontrolloimattomana.

Kun ei ole telkkarissa katsottavaa, eikä paljon radiossakaan muuta kuin musiikkia ja jotenkin tyhjänpäiväisten romaanien lukua, kun kuunnelmatkin ovat loppuneet, eipä auta muu, kuin kehittää itse omat ajankulunsa.
Kyllä keksin, mutta kaikkea ei kannata raakaversiona sanoa.
Nyt oikolukemaan ja kirjoittamaan eräs teksi jakokuntoon.

Ei kommentteja: