Suru.

Viikonloppu ja pari muutakin päivää oli hiukan toisen tyyppistä ajan kuluttamista, kuin tavallisesti.
Hautajaiset ovat yleensäkin sellainen suvun ja tuttavien tapaamishetki, jolloin pitkästäkin matkasta saavutaan saattamaan sukulaista tai ystävää viimeiselle matkalle.
Niin nytkin. Surun ja kaipauksen tuntee, aistii, kokee ja kuulee. Todella kuniita muistoja meille on jäänyt, läheisten kaipaus ja ikävä ovat vielä kuin avoimet haavat joihin sattuu. Vain aika voi niitä haavoja parantaa. Tämän hetken surusta kasvaa muistojen muuri joka on kuin suoja - aita kahden aikakauden välissä. On aika ennen kuolemaa ja aika sen jälkeen. Ennen elämä toi uusia muistoja, nyt entiset muistot tuovat yhä uusia muistikuvia menneisyydestä. On tavallaan hyvä saada elää sekin aika, sen kautta muistot saavat uuden muodon, toimivat ikäänkuin siltana menneisyyteen. Sieltä voi palatapoimimaan rakkaita asioita, palata hetkiin ja tapahtumiin, kuin kuvakirjaan joka ei ole kuvina, vaan muistoina.

Toivon läheisille paljon voimia jokaiseen tulevaan päivään. Kestää hetken nämä vaikeat ajat, mutta hiljalleen tämän hetken suru kasvaa voimaksi. Muistokimppujen kukat muuttuvat muistojen kukiksi, tarinoiksi menneistä päivistä ja iloksi tuleviin.