Valo, värit ja vartalo.

Värien maailma on loppumatonta eri sävyjen taitoa taittaa valoa.

Pimeässä kaikista väreistä tulee mustia.

Pimeässä kasvatettu on valoon tuotuna hailakan vaale, oikeastaan väritön, koska vasta valo saa värien muodostumisen aikaan. Siksi se tämä uurtenen naamakin on syksyllä kuin huolimattomasti piirretty kartta risteilevine polkuineen, uurteisiin ei aurinko paista, vaaleiksi viivoiksi jäävät elämän muodostamaan naamakarttaan.

Jotkut ihmiset eivät siedä aurinkoa ihosairautensa vuoksi, mutta ei se liika paahtaminen tee kenenkään iholle hyvää. Iho kuivuu ja rypistyy paljossa auringossa, kukapa minullekin kakarana olisi osannut kertoa, että sivele nyt Tummelia naamarasvaksi kun heinäpellolla koko päivän auringossa joudut olemaan. Tummeli haisi silloin kyllä niin pahalle etten olisi sitä maksustakaan naamaani levitellyt. Ryppyjä on ja varsinkin vasemmassa poskessa! Autolla ajaessa nääs vasen poski on aina ikkunan puolella, ellei ratti ole ns. väärällä puolelle, kuten postin laatikkojakelussa toimivat autot usein ovat. 

Muistan ihan sieltä lapsuudesta äidillä olleen Glyseriiniä pienessä pullossa ja sitä sisältävää  voidetta jonka nimen kohdalla nyt tulikin oikosulku. Näen sen tuubin silmissäni, keltainen ja nimi, mutta mikä? 

Ruusuvesipullokin hänellä oli, mutta enhän minä kakara tajunnut silloin mihin niitä käytetään. Valkovaseliinikin koneisiin ja saranoihin, nyt huuliinkin.

Kaikki voiteet eivät ole iholle terveellisiäkään, kukin makunsa ja tyyppinsä mukaan.

Taiteilijoilla ja maalareilla on kautta aikojen ollut mitä moninaisempia vaaroja maaleissa. Fosfori loistaa pimeässä, mutta onko sen käsitteleminen vaaratonta?

Kun kävimme keväällä hiomassa kerhon veneen pohjaa se myrkkymaalien ja levän pöly ilmassa tunki kaikkiin reikkiin ja iho oli kuin maalattu urakan loputtua. Suussa rahisi ja räkäkin oli vihreää.

Voi hemmetti, ei silloin osattu itseänsä suojata.

Netissä muistin joskus lukeneeni Säteilevästä kauneudesta ja löytyihän se teksti.

Kun sivut ovat julkiset, uskallan laittaa linkin:

http://teknokekko.vuodatus.net/lue/2007/09/1918-sateilevaa-kauneutta

Ettei se kauneudenhoito ole ollut vaaratonta, mutta ei silloin entisaikaan ainakaan "tissi puhjennut", kuten nykyisin voi käydä.

Pienirintainen haluaa isot, meikäläinen luopuisi osasta, mutta kun sekään ei ole vaaratonta, leikata pitää ja se on turhaa.

Pitää vain hokea itsellensä; Kanna valittamatta se mitä olet saanut, en tiedä koskeeko tuo muutakin kuin reppuun saatuja eväitä.

Taikinaa syömällä saa suuret tissit ja kun niitä muistaa hieroa, riittäisköhän kauneudenhoito ohjeeksi pienirintaiselle, kun minulla ei ole tissinhierojaa ja siitä huolimatta painavat olkapäitä nuo liivin olkaimet ihan liikaa. Pitääkö laihduttaa, nahkat ei oikeastaan sitten enää mitään paina!

Väreistä naisen vartaloon, kauneuteen ja vaivoihin. Onneksi en ole ajatellut tänään muita oireita.

Kevään iloja ja oloja.

Kevättä pukkaa.

Oli niin hieno päivä, että jäi imurikin keskelle lattiaa päivällä, eikä ollut mihinkään siitä siirtynyt kun palasin kotiin.
En voi kyllä kehua kovin keväisellä mielellä, vaikka valo lisääntyy pimeyttä riittää.
Peiliin katsoessa tuntuu juonteet suupielissä syventyneen ja vaaka kertoo lihomisen ilosta. Hyvä se on kun ruoka maittaa, sanotan lapsille, mutta nyt puhutaan, että lapset ovat liian lihavia ja nyt ollaan huolestuneita lihavien lasten liian varhaisesta aikuistumisesta. Voi hyvä hyssäys. Toinen lapsi on iso, toinen pieni, pituuskavua joko lisätään tai hillitään lääkkeillä.
Miksi ihmisiä pitää alkaa muokkaamaan jonkin muka kasvukäyrän mukaan, antaa kasvaa vapaasti ja aina on ollut pieniäkin ihmisiä.
Ihmisestä tehdään kuin kukkaruukusta lasin puhaltaja, toistensa kopioita, joillain virheillä, mutta pyrkien samaan lopputulokseen. Se on sitä tasapäistämistä. Pitkältä pois ja lyhyeen lisää, kuin hölmöläisen peiton jatkaminen.

Ei tullut valinnasta valmista tänään. Vaikea on, kovin vaikea ja kunhan nyt maanantaihin asti mietin ja piirrän mielessäni uusia kuvia näkemien totuuksien tilalle, ehkä tämä tästä valkenee. Asia on klaari, päätös kuin tyhjä laari, ei yhtään kultajyvää tallessa.

Nyt pitäisi oikein repäistä iloa elämään, mutta mistä revit kun tuntuu olevan eväät syöty. Pitäisikö rakastua? Sanovat rakastuneena selviävän mistä tahansa, paitsi krapula on sairastettava yhdessä. Minulle ei tule edes krapulaa, eikä ole kaveria sitä hankkimaankaan, kukaan tuttavistani ei ole juoppo, vai pitääkö olla juoppo sairastaessaan krapulaa? Eikös ne sellaisetkin saa seuraavan aamun päänsärkyä jotka harvoin ottavat, niin olen kuvitellut, mutta eipä ole kokeilun asteelle tullut mentyä.
Kyllä, kyllä, katselin vierestä kun mies sitä tautia sairasti, rakastin ja yritin aina sairastaa kaverina, silittelin päätä ja joskus ihan taputtelinkin.

Että siitä vain kevättä kohti, ensi viikolla tulee kylmää.
Aurinko sulattelee noita lumia ja pian se on ruoho vihreämpää toisen pihalla, vai onko?
Sen näkee kun kulkee, eikä ole aitojakaan yli hypittäviksi.

Näkemättömät viestit, omaa tohelointiakin.

Sähköpostien ihmeelliset tiet, mistä noita mainoksia riittää?

Minulle kuten varmasti monelle muullekin sp käyttäjälle tapahtuu omituisia piiloleikkejä viestien kanssa.
Pitäisi olla vain yksi sp osoite, mutta suosituksien mukaan kaikelle ns. virattomalle postille pitää olla oma osoitteensa, koska sellaiseen laatikkoon tulvii esim, kaikkiin kilpailuihin vastaamisesta jälkiseurauksena olevat mainokset ja muut julkaisut jotka vain täyttävät laatikon.

Ohjeiden mukaan avasin sp laatikon gmailiin, kuten sen ihka ensimmäisenikin aikoinaan kun olin vielä soneran asiakas ja se oli omalla nimellä oleva virallinen sp osoite.
Kun en ole Soneran asiakas, ei ole enää sitä sp osoitetta, mutta sekaannuksia sekaantumisien jälkeen on taas ollut. En ikinä liity mihinkään ohjelmaan josta tulvii kyselyjä, kaavalleita, arviointeja, arvioitavaa jne. sekalaista vietiä joita en ole enää jaksanut edes avata. Sinne sekaan on jäänyt sellaistakin minkä olisi halunnut säilyttää, eli vastata, mutta jonnekin on viesti kadonnut, tai olen vastannut niin etten itsekään tiedä. En kyllä vielä niin huonomuistinen ole tietääkseni, sekoilen ihan muutenkin, kuin koko ikäni, kaksi asiaa meneillään, kolmas jo mielessä.
Ihmissuhteissani olen uskollinen, muuta asiat jakautuvat kuin joen virtaama virran keskellä olevan saaren kahta puolta.

Harmittaa niin peevelisti.
Nyt kun ei ole tullut niitä vaatimusviestejä, haluaisin pysyä kärryillä muun postin kanssa.
RCI tarjoaa yhden loman ostajalle yhden ilmaisen loman. Sekin viesti jäi lukematta, mutta sisko lähetti kopion omasta viestistänäs; Oletko sanut tämän jne.

Sama  juttu puhelimen kanssa. Minä kun en kirjoittele tekstiviestejä, saan kyllä tarjousviestejä DNA:lta ja muilta firmoilta joille olen abtanut luvan lähettää mainoksia ja ilmoituksia. Joskus vilkaisen jos sattuu korviin kuulumaan puhelimesta kilahdus viestin saapumisesta, mutta tuo vanha Nokialainen kun ei aina edes muista kertoa viestin saapuneen, vaikka eilen, jää senkin lukeminen sattuman varaan. Puheluihin yritän vastata, niin... vastaan jos nyt soitat, sanoo laulukin.

Kaikki eivät vastaa, soitin tuossa siskollekin, mutta kun imuri huutaa, ei kuule, soitin uudelleen, aina pitää tietää mikä on kun ei vastaa, vaikka ei muuta asiaa olisikaan.
Toiseenkin numeroon soitin, no, ei vastaa...
Mitäpä tekis, poistan käytöstä turhat sp. laatikot, riittäköön yksi, roskapostisuodatin palvelkoon.
Sekään ei toimi. Ilmoitin Tori.fi;n sivulla talon myynnistä. Eräs kyseli miksi en ole vastannut, no, se hänen lähettämänsä kysely oli roskapostien joukossa, vaikka Tori.fi oli sallittujen lähettäjien luettelossa.
 Talo meni kaupaksi, paljon muutakin, ja vielä riittää Tori.fiN sivuille tarjottavaa, vielä on huuhollissa paljon liikaa tavaraa.
Toivon mukaan löydän viestit joihin haluan vastata.

Koko elämä realitynä.

Radion kuuntelusta on tullut tapa.
Keittiössä avaan radion heti aamulla, oikeastaan jo aamuyöllä.
Tänään naistoimittaja otti esille noita telkkariohjelmia, koska koko ihmisen elämänkaaresta saadaan televisioon tositelkkari ohjelmia joissa ihmiset näyttelevät itseään, tai ohjelman sanotaan perustuvan tositapahtumiin, jos näyttelijät esittävät tapahtumien kulkua.
.
On Sinkkulaivasta alttarille ja kuolemalla on monet kasvot. Kaikkea siltä väliltä, hääpuvuista odottavien äitien opettamiseen ja synnytyksiin.
Mikä siinä, jos ohjelmat nyt katsojia kiinnostavat, en ole oikein noiden BB talon kaltaisten ohjelmien ihailijakerhossa, en katso, koska vuosia sitten yksi sattumalta katsomani muutaman minuutin jakso riitti kertomaan mistä ohjelmassa on kyse. Kaikella on omat ihailijansa. Toimittaja kommentoi asioita ja ohjelmia enemmänkin, Teki saman havainnon kanssani, ihan liikaa ohjelmia sinkkuudesta häihin ja lopulta ollaan eroamassa siitä ihanasta ihmisestä joka tuntui heti omalta!
Tämä viimeisin alttaritreffi ohjelma onnistui kahden parin kohdalla, mutta voiko ihmisiä pariuttaa jonkin säännön mukaan? Viisi viikkoa on sittenkin lyhyt aika ventovieraille ihmisille tutustumisajaksi, elleivät ihmiset ole todella kypsiä ja valmiita ottamaan riskejä.
Kun olet syönyt tynnyrillisen suolaa yhdessä toisen ihmisen kanssa, silloin tunnette toisenne, sanoivat vanhat ihmiset jotka olivat olleet avioliitossa jo puoli vuosisataa, mutta sittenkin vielä toisesta löytyi uusia piirteitä.
Kukapa meitä perin pohjin tuntee, tuskin itsekään.

Juuri eilen otin kantaa noihin erilaisiin tapoihin nettiyhteyksissä, Sokkotreffeillä olen kerran ollut, eli Ullanlinnan rannassa tapasin erään keskustelukumppanin juhannuskokolla ja leivoskahveilla.
Kyseisessä tapauksessa ei ollutkaan kyse pariutumiseen liittyvä asia, mutta sokkotreffit on siis koettu.

Sinkkuja on paljon, mutta sattuvatko oikeat sinkut kohtaamaan toisensa?
Sain muutamia vuosia sitten eräällä matkalla erään sinkun toiminnasta ihan tarpeekseni. Hän oli jollain sinkkumatkalla, minä ihan tavallisena reissaajana ihan yksin. Tuo mies oli kuin illimato. Yritti hotellissakin päästä yöksi huoneeseeni; "Mahtuuhan sinne kun olet yksin!"
Vaan ei mahtunut, ei sänkyyn eikä nojatuoliin. Liiallisen innokkuutensa vuoksi hän oli kuin metsästäjä saaliin perässä, mutta en ole mikään helppo saalis, sen hän varmasti tuli tietämään.
Että joidenkin toiminta on aktiivista, eihän siinä mitään pahaa ole, jos molemmilla on kiinnostusta,

Tänään yritän saada jotain selvyyttä erääseen asiaan joka on ihan kuin vireillä, mutta en osaa ennustaa mitä sen suhteen tekisin, en ennen kuin tutustun asiaan ja siihen liittyviin muihin seikkoihin jotka ovat sittenkin tärkeitä tulevissa päivissä. Niin, missä olisi se kristallipallo josta tulevaan voisi heijastaa kuvia. Raha on aina tärkeää, sai sen mistä ja kuinka tahansa, kunhan toiminta ei ole rikollista.
On pakko vain odottaa iltaan. Olen illalla viisaampi, tai sitten tyhmyys on vain tiivistynyt.

Me ja netti.

Mökki tyhjäksi, viranomaiset asialle.
Moni muukin kuin minä joutuvat samaan tilanteeseen, mutta lakikin on olemassa.

Facebook salakuuntelee puhelimia ja lähettää sinulle mainoksia. Eilen havaitsin noitakin uutisia.
Olenkohan minä anonut jostain pikavippiä, kun joka aamu ensimmäisenä aukeaa sähköposti jossa tarjotaam jos jonkin sortin velkaa tai vempelettä. Netissä en tee ostoksiakaan, saati vippaa rahaa, en netistä enkä toivottavasti pankistakaan.
Viagraa en tarvitse, lehtiä en tilaa, matkoihin ei ole suurta kiinnostusta, auto minulla on ja ruokaa saa kaupoista.
Tuleehan noita mainoksia mitä kummallisimmilta tahoilta. Treffiseuraa, tasokasta ja hyvää tarjotaan ja olet jopa saanut viisi viestiäkin joltain treffipalstalta, vaikka en tiennyt niiden olemassaolostakaan.
Jos joskus olet kirjannut itsesi johonkin, ei pääse irti ei millään, aina jokin tieto jossain on tallella ja putkahtaa esiin milloin missäkin yhteydessä.
Tämä Windows on tietojen jakelupaikka. Kun Hotmail on samassa nipussa, saat olla siinä nipussa jos olet joskus jo  jne.... ja helvetillistä harmia kaiken kaikkiaan.

Taitaisi olla helpompi muuttaa henkilöllisyys kuin poistaa henkilötiedot jostain rekistereistä joissa ei halua olla mukana!!

Iltasanomien kolumnista juuri luin samasta aiheesta.
Tämä tietoyhteiskunta seuraa meitä kuin salapoliisi. Mitään et tee niin, etteikö jokin taho tietosi ja toimintosi jonnekin tallenna.
Kirkonkirjat ja maakirja olivat entiajan ihmisten rekisteri, ellei ollut kunnan holhokki tai rikollinen. Syytinkiläiset, rengit ja piiat kirjattiin jos oli tunnollinen tilan omistaja.

Ei voi mitään. Yhä enemmän on nettiin turvauduttava jos haluaa seurata aikaa ja tiedonvälitystä.
Jos Ylekin siirtää radiotoimintansa nettiin, on siinä moni mummo ja vaari vielä pitkään jonkun muun ihmisen jakaman tiedon varassa, heillä ei ole tietokonetta, eikä varsinkaan tietoa ja taitoa käyttää niitä.
En varmasti ole väärässä jos sanon, että yhä enmmän meistä kerättyjä tietoja väärinkäytetään, kun kaikki tietomme ovat kuin kirjaston luetteloissa kirjat, nimen ja numeron osoittamassa järjestyksessä ja kuka menee takuuseen siitä, että meidän tietomme säilyvät vain meidän käytössämme, tai ettei niitä joku tietosulkuja joku murtaisi. Me olemme kuin muurahaiset tiskipöydällä, tarkan katseen alla ettei yksikään livahda piiloon ja siitä huolimatta joku pääsee tuhotöihin.

Voi hyvä isä ja äiti lisäksi.
Mihin tämä maailma on menossa?
Kansantalous on kuralla, yksityisillä ihmisllä on huoli tulevaisuudesta ja vanhukset tuntevat turvattomuutta, hoitajia ei ole, kenelläkään ei ole aikaa kuunnella kansan ääntä.
Se jonka pöydältä on aina riittänyt ruokaa roskiin, ei tiedä mitä on nälkä

Viha ja rakkaus.

Niin moni kohtaamani ihminen on antanut elämääni uutta valoa, usein juuri silloin kun oma huominen on tuntunut valottomalta, joku ystävällinen sana on antanut voimaa, kantanut uuteen ajatukseen, uuteen päivään. Kuin kirkas tähden pilkahdus öisellä taivaalla, loistanut ja mennyt taas palatakseen sopivana hetkenä uudelleen, tai antanut muistojen kautta säteitä menneisyydestä. Rakkaan ystävän jättämä lämpö lämmittää aikojenkin takaa. Sitä merkittävämpää, mitä vaikeampaan hetkeeni hän on lähelleni saapunut. 

Elämässäni oli vuosia jolloin tuntui kuin kukaan ei olisi minua tarvinnut, kuin koko elämäni merkitys olisi puhallettu pois. 

Silloin ohitin kaikki sellaisetkin asiat  joilla olisi siinä hetkessä ollut suuri merkitys, joista olisin saanut lämpöä  ja voimaa jota etsin, kaipasin. ja en kuitenkaan löytänyt vaikka moni ystävä oli lähellä, valmiina tarttumaan käteeni,  nostamaan ja tukemaan, olemaan valona pimeällä taivaallani.

Samalla kuitenkin olen kohdannut heitäkin joiden huomiseen vaikuttavat ikävät eilisen muistot. 

Heitä, joilla on vaikeaa paljastaa omia ajatuksiansa, he ovat kuin lukinneet itsensä, heitä ei pääse lähelle, he eivät luota keneenkään ja heidän kanssa jutellessa muistan omia tummia vuosiani.

 Muistan kuinka pakenin omia ajatuksiani joista ei voinut puhua kenenkään kanssa. Nyt tähtitaivasta katsoessani ajattelin että silloin ihminen on kuin tähti taivaalla, loistaa aikansa ja sammuu  kunnes jokin ihmeellinen voima saa loisteen palaamaan.

Kun oppii luottamaan muihin, löytää itsensä. Minussakin on rohkeutta olla oma itseni, riisua mieleni alasti, myöntää ettei kaikki tämän elämän kokemukset ja kohtaamiset ole olleet merkityksettömiä.

Joku on jättänyt lähtemättömän jäljen, joku oli kuin tuuli joka meni ohi nostaen pölyn tielle.

On ihmisiä joiden mielipiteillä on oma tarkoituksensa. He haluavat muuttaa toisen mielipidettä mukailemaan omaansa ja ellei se onnistu on piru irti. Sellaista piruntanssia olen joutunut sietämään, mutta sellaiset olen myös oppinut ohittamaan, koska sellaisella ihmisellä on oma helvettinsä koettavana ja se avautuu jossain vaiheessa tuskallisena takautumana. Isien pahat teot jne. mutta omista teoistaan kukin on itse vastuussa.

Kun tuttava aikoinaan sairastui vakavasti, hän kysyi mitä pahaa on tehnyt saadakseen tämän taudin.

Tapasin hänet jossain vaiheessa karsimassa tuulen kaatamia puita. 

Istuimme kaatuneelle rungolle ja juttelimme niitä näitä. Syntyi siinä sitten sellainen sanaton hetki. Tuntui ettei ollut kummallakaan sanoja toisillensa.

Hän kuitenkin alkoi puhumaan sairaudesta ja totesi ettei mitään ole tehtävissä, mutta kyllä hän on moneen kertaan ennättänyt miettiä mitä on tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä omissa valinnoissaan.

Hänellä oli muutamia asioita vielä haaveena, jos jaksan, hän sanoi.

Yksi asia hänellä oli jonka kanssa hän sanoi painineensa näinä kuukausina. Hän vihasi omaa isäänsä eikä koskaan pyytänyt anteeksi sitä, että oli sanonut pahasti viimeisen kerran isän tavattuaan.

Nyt minä kiittäisin isää ja pyytäisin anteeksi, tekisin mitä tahansa saadakseni ottaa isä syliini ja pyytää anteeksi, mutta kun isää ei enää ole, hän kyynel silmissä tilitti katumustaan. Koska en

 ollut hänen isäänsä tavannut, en hänekään elämästänsä kovin tarkoin tiennyt koska olimme tutustuneet yhteisten tuttavien kautta, en voinut ottaa kantaa tapahtumiin. Hän sanoikin, ettei mikään enää korjaa asioita, mutta se asia on hänen helvettinsä loppuun asti.

Samana syksynä sitten hänen matkansa päättyi, hänen maanpäälinen helvettinsä oli kärsitty ja kuten hän oli sanonut; " Kaikki minkä teit ja jätit tekemättä, on kerran laitettava vaakaan ja katsottava syyn ja seurauksen painoero."

Kyllä se taitaa ihan jokaisella olla helvetti ja taivas omissa valinnoissa.

Niin makaat kuin petaat.

On asioita joita muistaa ja muistelee ilolla ja rakkaudella, mutta toisaalta kokemuksia joihin on liittynyt pelkkää pahaa mieltä, ei niitäkään noin vain pyyhitä pois muistoista.

Eletty elämä on piirtänyt lähtemättömät jälkensä jokaiseen ihmiseen. Viha ja kirous seuraavat toisiaan kiitoksen ja rakkauden rinnalla. Antaako elämä mitään anteeksi?

Euron takista vitonen.

Muuttaako koulutus meitä ja kuinka paljon?
Ruotsinkielen oppimispakko säilyi kouluissamme, kyllä aina on sanottu, että ruotsin oppiminen auttaa oppimaan englantia ja muita kieliä, siitä saa pohjan jolle on hyvä rakentaa.

Joskus eräs tuttava sanoi, että meidän ystävämme ovat niin eri piireistä.
Tarkoittiko hän ja mitä tarkoitti, minusta juuri sitä, että minä kun en ole kouluja käynyt, en voi liittyä hänen tuttaviensa joukkoon.
No, kukin pitäköön ystävänsä, minulla on vara jakaa omani.
En muutenkaan ymmärrä mitä tarkoitetaan kun sanotaan jonkun ihmisen olevan kouluttamaton, vaikka hän tekee ihan samaa työtä kuin se kouluja käynytkin, ellei joku tutkinto ole työn edellytys, ehdoton alin vaatimus.
Karjakoita koulutettiin aikoinaan ihan harjoittelun ja työssä oppimisenkin kautta, mutta koulun kautta.
Minä jouduin menemään navettaan heti kun sormet ylettyivät nisän ympäri ja lypsyjakkaralta jalat maahan. Hoidin sittemmin isoakin karjaa ilman mitään karjakkokoulun tutkintoa, hyvin selvisin ja työtstäni kiitettiin, mutta sehän on fyysistä työtä, ei kynän pyörittämistä paperilla. Ei sitä oppineiston parissa arvosteta!
Kun tässä sitten eräässä elämän vaiheessa olin minäkin koulutuksessa, tuli puheeksi opettajien kanssa millaisia todistuksia meillä oli kansakoulusta, koska meistä suurin osa oli sen ikäkauden ihmisiä, ettei monikaan ollut oppikoulun ovea edes avannut. Meillä kun oli sekä matematiikka, että muita kirjallisia aineita oppimäärässämme sen hetkisessä koulutusohjelmassamme. Ei minua hävettänyt kertoa päästötodistukseni keskiarvoa, se oli ja on 9,81. Siihenkin vaikutti alakoulun opettajan antana käsityönumero joka todellakaan ei kertonut taidoistani, vaan opettajan suhtautumisesta vanhempiini ja minun taitoihini. Oman tytön piti olla parempi, kun ei muutoin, niin numeroilla.
Ei se minun käsillätekemiseeni ole koskaan vaikuttanut, keskiarvoon kuitenkin.

Koskaan minulle ei ihmissuhteissa ole tullut mieleenikään verrata koulutetun ja kouluttamattoman ihmisen arvoa toisiinsa. Olen voinut ystävystyä herran ja narrin kanssa, viihtynyt kokin ja piian seurassa, vaikka syönyt penkiltäkin. Kissat ja koirat tulevat aina tutustumaan minuun. Sekin taitaa olla merkki siitä, ettei ole väliä kenen kanssa juttelen ja kenen niskaa silittelen.

Ulvilassa olin hetken hoitamassa erään perheen kahta pientä lasta, äiti oli kotitalousopettajana lähikoululla. Laitoin päivisin ruoat jopa sille salaojitusta tehneelle työporukalle joka viipyi viikon talon peltoja salaojittaen. Emäntä kyllä oli oppinut ja tiesi mistä puhui, mutta joskus oli ihan käytännön juttuja joita olin kotona oppinut ja ihmettelin kuinka tuo emäntä noin tekee, äiti ja mummo tekivät toisin.
Kyllä me, eri ikäiset, piika ja emäntä, opimme toinen toisiltammekin ja olen ikuisesti kiitollinen etten ole mitään annettaua ja kohdalleni sattunutta työtä jättänyt tekemättä, ainakin kokeillut ja sitten opetellut, vaikka taitavaksi ei aina taitoni riitä, jotain teen asian hyväksi ja osaan pyytää apua kun en itse osaa.

Nyt kouluttaudutaan sosiaalialan tehtäviin, lähihoitaja koulutukseen menee moni, koska sillä alalla on työtä tarjolla, mutta ala on kyllä vaativaa, henkisesti pitää olla vahva persoona, koska hoidettavat ovat laidasta laitaan. Työ vaatii paitsi voimia, myös asennetta. Siinä tyässä pitää olla sydän mukana, eikä palkkauskaan ole päätä huimaavaa.

Sairaanhoitajat, kodinhoitajat ja nyt lähihoitajat tekevät arvokasta työtä. Se ei aina ole helppoa, ei varsinkaan kun ainainen kiire pakkaa päälle ja asiakkaille/ potilaille ei jää tarpeeksi aikaa.
Ylimielisyys ei sovi noihin ammatteihin, vaikka sellaisella luonteella ei sovi muuhunkaan ammattiin.
Liikenteessä moni ylimielisesti muihin suhtautuva on huomannut olevansa ennen pitkää kolarialtis ja muut tietävät sellaisen ihmisen olvan peräti vaarallinen tuolla liikenteessä mukana ollen.

Ylimielisyys, muiden aliarvioiminen ja suoranainen loukkaus on joka taholla äärimmäisen rumaa toimintaa.
Ellei ole hyvää sanottavaa, tai ellei osaa huonoa sanomistaan pukea ystävälliseen muotoon, kannattaa olla hiljaa. Siitä nähdään esimerkkejä joka päivä tuolla nettimaailmassa.
Ihmisiä nimitellään, arvostellaan ja arvioidaan kun vanhaa tavaraa kirpputorilla.
Kirpputorimyyjätkin saavat huijarin nimen, vaikka kauppa on ihan vapaaehtosita ja perustuu tarjoukseen ja sen hyväksymiseen.
Kun minä maksan euron takista vitosen, syy on minun, ei myyjän, jos hinta alkaa harmittamaan.