Kevään iloja ja oloja.

Kevättä pukkaa.

Oli niin hieno päivä, että jäi imurikin keskelle lattiaa päivällä, eikä ollut mihinkään siitä siirtynyt kun palasin kotiin.
En voi kyllä kehua kovin keväisellä mielellä, vaikka valo lisääntyy pimeyttä riittää.
Peiliin katsoessa tuntuu juonteet suupielissä syventyneen ja vaaka kertoo lihomisen ilosta. Hyvä se on kun ruoka maittaa, sanotan lapsille, mutta nyt puhutaan, että lapset ovat liian lihavia ja nyt ollaan huolestuneita lihavien lasten liian varhaisesta aikuistumisesta. Voi hyvä hyssäys. Toinen lapsi on iso, toinen pieni, pituuskavua joko lisätään tai hillitään lääkkeillä.
Miksi ihmisiä pitää alkaa muokkaamaan jonkin muka kasvukäyrän mukaan, antaa kasvaa vapaasti ja aina on ollut pieniäkin ihmisiä.
Ihmisestä tehdään kuin kukkaruukusta lasin puhaltaja, toistensa kopioita, joillain virheillä, mutta pyrkien samaan lopputulokseen. Se on sitä tasapäistämistä. Pitkältä pois ja lyhyeen lisää, kuin hölmöläisen peiton jatkaminen.

Ei tullut valinnasta valmista tänään. Vaikea on, kovin vaikea ja kunhan nyt maanantaihin asti mietin ja piirrän mielessäni uusia kuvia näkemien totuuksien tilalle, ehkä tämä tästä valkenee. Asia on klaari, päätös kuin tyhjä laari, ei yhtään kultajyvää tallessa.

Nyt pitäisi oikein repäistä iloa elämään, mutta mistä revit kun tuntuu olevan eväät syöty. Pitäisikö rakastua? Sanovat rakastuneena selviävän mistä tahansa, paitsi krapula on sairastettava yhdessä. Minulle ei tule edes krapulaa, eikä ole kaveria sitä hankkimaankaan, kukaan tuttavistani ei ole juoppo, vai pitääkö olla juoppo sairastaessaan krapulaa? Eikös ne sellaisetkin saa seuraavan aamun päänsärkyä jotka harvoin ottavat, niin olen kuvitellut, mutta eipä ole kokeilun asteelle tullut mentyä.
Kyllä, kyllä, katselin vierestä kun mies sitä tautia sairasti, rakastin ja yritin aina sairastaa kaverina, silittelin päätä ja joskus ihan taputtelinkin.

Että siitä vain kevättä kohti, ensi viikolla tulee kylmää.
Aurinko sulattelee noita lumia ja pian se on ruoho vihreämpää toisen pihalla, vai onko?
Sen näkee kun kulkee, eikä ole aitojakaan yli hypittäviksi.