Kelon kauneus.

   Kaksi puolta minussa, kelo puut, ja rakkaus metsän kaikkiin pieniinkin yksityiskohtiin jotka nousevat kertomaan omaa olemustansa. 

Toinen puoli minussa näkee aavan meren jonka syliin pilvet purjehtivat ennen kuin aurinkokin rientää sinne lepäämään päivän retkeltänsä maapallon halki.

En rakasta niinkään vettä ja merta, mutta se sanoin kuvaamaton tunne jonka ilta ja aamu merellä herättävät omalla ihmeellisellä kauneudellansa jonka katsomiseen en kyllästy.

Ei ole muuta kuin taivas, meri ja minä luonnon tapahtumien sisällä, ei ulkopuolisena, vaan joka solu kuin vajoamassa sinne horisonttiin. Se on niin kevytttä ja vapauttavaa katsottavaa.

Tuossa kuvassa oleva kelo herätti minut kuvaamaan itseään. Siellä se odottaa lopullista kuolemaansa pohjolan vaaralla. Siellä on kasvanut ja neulasensa kantanut, kunnes ankara luonto on karsinut kasvavien joukosta. Mikä ja miksi on kelottunut, mitä siitä, kaunis on tuollaisenaan.

Elämän ja kuoleman merkitystä, lapsesta vanhuuteen kasvamista ja ajan vaikutusta ihmisenkin elämään mietin tuon kelon vierellä. Samasta metsiköstä toin maahan vajonneen lapin majan kattopäreiden jäännöksiä. Siellä kaukana kaikesta se oli aikoinaan palvellut Lapin kulkijaa, mutta kenenkään tarvetta se ei tuossa harmaana kasana enää kykenisi täyttämään, paitsi nuotiossa, jota en sittenkään niistä tehnyt, En laita tulta kesällä luontoon, ellei se ole elin ehtoni.

Nyt on herännyt ihan palava halu ajella Lappiin, vaaroille ja vuonoille, mutta vielä on liikaa lunta.

Miksi metsä ja meri, kaksi ääripäätä, ovat kasvaneet mielessäni voimaannuttaviksi, sitä en osaa selittää.

Lapsuuden maisema tuntuu kovin köyhältä kun on kulkiessaan nähnyt muutakin kuin kitukasvuisen metsän ja rentukoita ojissa. Kitukasvinen metsä on Lapin metsää, mutta eivät ne puut kovin korkealla latvaansa liikuttele Pohjanmaallakaan. Siellä olivat mieli paikkani ja mieli maisemani varhaislapsuudessa ja osin vielä siinä rippikoulu ajan tunnekuohuissa joita metsässä oli hyvä purkaa ja selvitellä, kaksin itsensä kanssa. 

Metsä huutaa poluillensa, kuulemaan kuinka tuuli humisee oksistoissa, salaiset purot sammalikossa lirisevät, vaikka vettä ei näy. Sellaisen puron löytäminen on aina riemullista. Kämmenkupista voi juoda raikasta vettä, vaikka se joskus on maistunutkin ihan mudalle, ei ole vastenmielistä ollut ainutkaan hörppäys, tai virkistävä veden kosketus hikisille kasvoille kesän kuumuudessa.

Vanhana ihmisellä ei ole muuta tekemistä kuin muistella lapsuutta.

Tuohon en ihan näillä ikävuosilla vielä mielelläni taivu.

Toivon löytäväni paljon muuta tekemistä ja näkeväni monta ihmeellistä asiaa ja tapahtumaa.

Kun olen aina kulkenut mieluummin yksin niin Lapin vaaroilla, kuin täällä etelän "mustissa aarniometsissä" joissa aluskasveinakin on pelkkää sammalta, ovat tuttavat nyt varoitelleet etten vieläkin yksin metsiin menisi. On vain mentävä yksin jos haluaa kokea häiriöttömän vaeltamisen ja olla kuulemma valitusta kuinka jalat on puuta, minä en jaksa, miksi tänne, oltais... ja muuta valitusta.

En kyllä ole koskaan ollutkaan minkään retkeilijäjoukon mukana, mutta jo pelkästä museokierroksesta keskellä suurta kaupunkia joku seuralainen on halunnut pian pois, kun ahdistaa kaikki vanha.

Museot ja kirkot ovat kyllä minulle tärkeitä nekin, usein hautausmaat kierrän uudella paikkakunnalla, nehän ovat kuin historian kirja seurakunnasta, mutta ne puhuvat eri kieltä, kuin luonto puhuu vain olemalla paikoillaan.

Vaalit ja vastuut.

Tapasin kansanedustajaehdokkaan, ihan käsipäivää heitettiin.
Olihan siellä toki muitakin paikalla ja tottakai kysyttiin mielipidettä eläkkeisiin vanhusten hoitoon ja hoivaan, sekä kuultiin mitä mieltä hän oli päättäjien tekemistä päätöksistä eri asioiden kohdalla.
Jokainen edustaja lupaa puuttua asioihin, mutta yksi pääsky ei kesää tee, ja harva saa sittenkään esityksiänsä ihan käsittelyyn, tai vielä vaikeampaa, saada aloite vietyä hamaan päätökseen asti.

Yhteiskunta on me, ja päättäjät ovat kansan valitsemia. Turha on pillikoida kun olemme väärin valinneet, vaikka onko olemassa vääriä vääriä ihmisiä, vaikka väärissä tehtävissä on monikin.
Kaikki me teemme virheitä, virhevalintoja joiden seuraukset on vain kärsittävä.
Joku ostaa ravihevosen jonka uskoo juoksevan vain voitosta voittoon, mutta kun hevonen ei sittenkään kehity voittajaksi, ei auta katua, hevonen on ostettu ja voitoista näkee vain unta.

Kuinka moni on muuttanut työn perässä uudelle paikkakunalle, rakentanut talon, tai ostanut perheelle kodin jossa on sitten hyvä asua kun on työtäkin lähellä.
Kuinka moni nyt pettyneenä yrittää myydä taloa tai osaketta, kun työt loppuivat, lopputili kourassa on taas lähdettävä etsimään uutta onnelaa, mutta kun ei mene koti kaupaksi, et pääse muuttamaan, olet vanki siinä taloudellisessa uhrauksessa jonka pysyvän työn uskossa olit valmis tekemään.

Omakotitalot eivät mene kaupaksi.
Pelätään hometta ja muita harmeja talossa, osakehuoneistot eivät houkuttele ostajia, kun taloon on tulossa suuri putki- ja viemäriremontti joka maksaa, taloyhtiöllä on jäänt peåienetkin remontit tekemättä kun vastuunsa tuntevia hallituksia ei joka talossa vain ole. Tonnilla olisi aikanaan tehdyn remontin kustannuksista selvinnyt, mutta kun vahinko tai vaurio jää makaamaan tekemättä, siitä pian kertyykin kymppitonnin lasku. On kuin kympin pikavippi josta tulikin perinnässä tonnin lasku!

Kovin taitamatonta taloudenpitoa ei pitkään kestä kenenkään rahapussi.
Mieheni pyysi kerran katsomaan kukkaroonsa, katsoin ja sanoin ettei siellä ole mitään. Johon hän; siksi pyysinkin katsomaan, että laittaisit sinne jotain, mutta en viitsinyt repäistä palaa Hesarista kukkaron täytteeksi. Tyhjäksi jäi ja itse sen täytti.

Tyhjäksi jäi saalia tänään kaupungillakin, vain muutama sana politiikkaa ja vähän muutakin jutustelua.
Tyhjää on tämä arki, mutta eipä ole pyhänäkään mitään uutta, ellen tästä nyt sitten ihan rietastelemaan ala ja lähde vaihtamaan renkaita autoon.

Valo, värit ja vartalo.

Värien maailma on loppumatonta eri sävyjen taitoa taittaa valoa.

Pimeässä kaikista väreistä tulee mustia.

Pimeässä kasvatettu on valoon tuotuna hailakan vaale, oikeastaan väritön, koska vasta valo saa värien muodostumisen aikaan. Siksi se tämä uurtenen naamakin on syksyllä kuin huolimattomasti piirretty kartta risteilevine polkuineen, uurteisiin ei aurinko paista, vaaleiksi viivoiksi jäävät elämän muodostamaan naamakarttaan.

Jotkut ihmiset eivät siedä aurinkoa ihosairautensa vuoksi, mutta ei se liika paahtaminen tee kenenkään iholle hyvää. Iho kuivuu ja rypistyy paljossa auringossa, kukapa minullekin kakarana olisi osannut kertoa, että sivele nyt Tummelia naamarasvaksi kun heinäpellolla koko päivän auringossa joudut olemaan. Tummeli haisi silloin kyllä niin pahalle etten olisi sitä maksustakaan naamaani levitellyt. Ryppyjä on ja varsinkin vasemmassa poskessa! Autolla ajaessa nääs vasen poski on aina ikkunan puolella, ellei ratti ole ns. väärällä puolelle, kuten postin laatikkojakelussa toimivat autot usein ovat. 

Muistan ihan sieltä lapsuudesta äidillä olleen Glyseriiniä pienessä pullossa ja sitä sisältävää  voidetta jonka nimen kohdalla nyt tulikin oikosulku. Näen sen tuubin silmissäni, keltainen ja nimi, mutta mikä? 

Ruusuvesipullokin hänellä oli, mutta enhän minä kakara tajunnut silloin mihin niitä käytetään. Valkovaseliinikin koneisiin ja saranoihin, nyt huuliinkin.

Kaikki voiteet eivät ole iholle terveellisiäkään, kukin makunsa ja tyyppinsä mukaan.

Taiteilijoilla ja maalareilla on kautta aikojen ollut mitä moninaisempia vaaroja maaleissa. Fosfori loistaa pimeässä, mutta onko sen käsitteleminen vaaratonta?

Kun kävimme keväällä hiomassa kerhon veneen pohjaa se myrkkymaalien ja levän pöly ilmassa tunki kaikkiin reikkiin ja iho oli kuin maalattu urakan loputtua. Suussa rahisi ja räkäkin oli vihreää.

Voi hemmetti, ei silloin osattu itseänsä suojata.

Netissä muistin joskus lukeneeni Säteilevästä kauneudesta ja löytyihän se teksti.

Kun sivut ovat julkiset, uskallan laittaa linkin:

http://teknokekko.vuodatus.net/lue/2007/09/1918-sateilevaa-kauneutta

Ettei se kauneudenhoito ole ollut vaaratonta, mutta ei silloin entisaikaan ainakaan "tissi puhjennut", kuten nykyisin voi käydä.

Pienirintainen haluaa isot, meikäläinen luopuisi osasta, mutta kun sekään ei ole vaaratonta, leikata pitää ja se on turhaa.

Pitää vain hokea itsellensä; Kanna valittamatta se mitä olet saanut, en tiedä koskeeko tuo muutakin kuin reppuun saatuja eväitä.

Taikinaa syömällä saa suuret tissit ja kun niitä muistaa hieroa, riittäisköhän kauneudenhoito ohjeeksi pienirintaiselle, kun minulla ei ole tissinhierojaa ja siitä huolimatta painavat olkapäitä nuo liivin olkaimet ihan liikaa. Pitääkö laihduttaa, nahkat ei oikeastaan sitten enää mitään paina!

Väreistä naisen vartaloon, kauneuteen ja vaivoihin. Onneksi en ole ajatellut tänään muita oireita.

Kevään iloja ja oloja.

Kevättä pukkaa.

Oli niin hieno päivä, että jäi imurikin keskelle lattiaa päivällä, eikä ollut mihinkään siitä siirtynyt kun palasin kotiin.
En voi kyllä kehua kovin keväisellä mielellä, vaikka valo lisääntyy pimeyttä riittää.
Peiliin katsoessa tuntuu juonteet suupielissä syventyneen ja vaaka kertoo lihomisen ilosta. Hyvä se on kun ruoka maittaa, sanotan lapsille, mutta nyt puhutaan, että lapset ovat liian lihavia ja nyt ollaan huolestuneita lihavien lasten liian varhaisesta aikuistumisesta. Voi hyvä hyssäys. Toinen lapsi on iso, toinen pieni, pituuskavua joko lisätään tai hillitään lääkkeillä.
Miksi ihmisiä pitää alkaa muokkaamaan jonkin muka kasvukäyrän mukaan, antaa kasvaa vapaasti ja aina on ollut pieniäkin ihmisiä.
Ihmisestä tehdään kuin kukkaruukusta lasin puhaltaja, toistensa kopioita, joillain virheillä, mutta pyrkien samaan lopputulokseen. Se on sitä tasapäistämistä. Pitkältä pois ja lyhyeen lisää, kuin hölmöläisen peiton jatkaminen.

Ei tullut valinnasta valmista tänään. Vaikea on, kovin vaikea ja kunhan nyt maanantaihin asti mietin ja piirrän mielessäni uusia kuvia näkemien totuuksien tilalle, ehkä tämä tästä valkenee. Asia on klaari, päätös kuin tyhjä laari, ei yhtään kultajyvää tallessa.

Nyt pitäisi oikein repäistä iloa elämään, mutta mistä revit kun tuntuu olevan eväät syöty. Pitäisikö rakastua? Sanovat rakastuneena selviävän mistä tahansa, paitsi krapula on sairastettava yhdessä. Minulle ei tule edes krapulaa, eikä ole kaveria sitä hankkimaankaan, kukaan tuttavistani ei ole juoppo, vai pitääkö olla juoppo sairastaessaan krapulaa? Eikös ne sellaisetkin saa seuraavan aamun päänsärkyä jotka harvoin ottavat, niin olen kuvitellut, mutta eipä ole kokeilun asteelle tullut mentyä.
Kyllä, kyllä, katselin vierestä kun mies sitä tautia sairasti, rakastin ja yritin aina sairastaa kaverina, silittelin päätä ja joskus ihan taputtelinkin.

Että siitä vain kevättä kohti, ensi viikolla tulee kylmää.
Aurinko sulattelee noita lumia ja pian se on ruoho vihreämpää toisen pihalla, vai onko?
Sen näkee kun kulkee, eikä ole aitojakaan yli hypittäviksi.

Näkemättömät viestit, omaa tohelointiakin.

Sähköpostien ihmeelliset tiet, mistä noita mainoksia riittää?

Minulle kuten varmasti monelle muullekin sp käyttäjälle tapahtuu omituisia piiloleikkejä viestien kanssa.
Pitäisi olla vain yksi sp osoite, mutta suosituksien mukaan kaikelle ns. virattomalle postille pitää olla oma osoitteensa, koska sellaiseen laatikkoon tulvii esim, kaikkiin kilpailuihin vastaamisesta jälkiseurauksena olevat mainokset ja muut julkaisut jotka vain täyttävät laatikon.

Ohjeiden mukaan avasin sp laatikon gmailiin, kuten sen ihka ensimmäisenikin aikoinaan kun olin vielä soneran asiakas ja se oli omalla nimellä oleva virallinen sp osoite.
Kun en ole Soneran asiakas, ei ole enää sitä sp osoitetta, mutta sekaannuksia sekaantumisien jälkeen on taas ollut. En ikinä liity mihinkään ohjelmaan josta tulvii kyselyjä, kaavalleita, arviointeja, arvioitavaa jne. sekalaista vietiä joita en ole enää jaksanut edes avata. Sinne sekaan on jäänyt sellaistakin minkä olisi halunnut säilyttää, eli vastata, mutta jonnekin on viesti kadonnut, tai olen vastannut niin etten itsekään tiedä. En kyllä vielä niin huonomuistinen ole tietääkseni, sekoilen ihan muutenkin, kuin koko ikäni, kaksi asiaa meneillään, kolmas jo mielessä.
Ihmissuhteissani olen uskollinen, muuta asiat jakautuvat kuin joen virtaama virran keskellä olevan saaren kahta puolta.

Harmittaa niin peevelisti.
Nyt kun ei ole tullut niitä vaatimusviestejä, haluaisin pysyä kärryillä muun postin kanssa.
RCI tarjoaa yhden loman ostajalle yhden ilmaisen loman. Sekin viesti jäi lukematta, mutta sisko lähetti kopion omasta viestistänäs; Oletko sanut tämän jne.

Sama  juttu puhelimen kanssa. Minä kun en kirjoittele tekstiviestejä, saan kyllä tarjousviestejä DNA:lta ja muilta firmoilta joille olen abtanut luvan lähettää mainoksia ja ilmoituksia. Joskus vilkaisen jos sattuu korviin kuulumaan puhelimesta kilahdus viestin saapumisesta, mutta tuo vanha Nokialainen kun ei aina edes muista kertoa viestin saapuneen, vaikka eilen, jää senkin lukeminen sattuman varaan. Puheluihin yritän vastata, niin... vastaan jos nyt soitat, sanoo laulukin.

Kaikki eivät vastaa, soitin tuossa siskollekin, mutta kun imuri huutaa, ei kuule, soitin uudelleen, aina pitää tietää mikä on kun ei vastaa, vaikka ei muuta asiaa olisikaan.
Toiseenkin numeroon soitin, no, ei vastaa...
Mitäpä tekis, poistan käytöstä turhat sp. laatikot, riittäköön yksi, roskapostisuodatin palvelkoon.
Sekään ei toimi. Ilmoitin Tori.fi;n sivulla talon myynnistä. Eräs kyseli miksi en ole vastannut, no, se hänen lähettämänsä kysely oli roskapostien joukossa, vaikka Tori.fi oli sallittujen lähettäjien luettelossa.
 Talo meni kaupaksi, paljon muutakin, ja vielä riittää Tori.fiN sivuille tarjottavaa, vielä on huuhollissa paljon liikaa tavaraa.
Toivon mukaan löydän viestit joihin haluan vastata.

Koko elämä realitynä.

Radion kuuntelusta on tullut tapa.
Keittiössä avaan radion heti aamulla, oikeastaan jo aamuyöllä.
Tänään naistoimittaja otti esille noita telkkariohjelmia, koska koko ihmisen elämänkaaresta saadaan televisioon tositelkkari ohjelmia joissa ihmiset näyttelevät itseään, tai ohjelman sanotaan perustuvan tositapahtumiin, jos näyttelijät esittävät tapahtumien kulkua.
.
On Sinkkulaivasta alttarille ja kuolemalla on monet kasvot. Kaikkea siltä väliltä, hääpuvuista odottavien äitien opettamiseen ja synnytyksiin.
Mikä siinä, jos ohjelmat nyt katsojia kiinnostavat, en ole oikein noiden BB talon kaltaisten ohjelmien ihailijakerhossa, en katso, koska vuosia sitten yksi sattumalta katsomani muutaman minuutin jakso riitti kertomaan mistä ohjelmassa on kyse. Kaikella on omat ihailijansa. Toimittaja kommentoi asioita ja ohjelmia enemmänkin, Teki saman havainnon kanssani, ihan liikaa ohjelmia sinkkuudesta häihin ja lopulta ollaan eroamassa siitä ihanasta ihmisestä joka tuntui heti omalta!
Tämä viimeisin alttaritreffi ohjelma onnistui kahden parin kohdalla, mutta voiko ihmisiä pariuttaa jonkin säännön mukaan? Viisi viikkoa on sittenkin lyhyt aika ventovieraille ihmisille tutustumisajaksi, elleivät ihmiset ole todella kypsiä ja valmiita ottamaan riskejä.
Kun olet syönyt tynnyrillisen suolaa yhdessä toisen ihmisen kanssa, silloin tunnette toisenne, sanoivat vanhat ihmiset jotka olivat olleet avioliitossa jo puoli vuosisataa, mutta sittenkin vielä toisesta löytyi uusia piirteitä.
Kukapa meitä perin pohjin tuntee, tuskin itsekään.

Juuri eilen otin kantaa noihin erilaisiin tapoihin nettiyhteyksissä, Sokkotreffeillä olen kerran ollut, eli Ullanlinnan rannassa tapasin erään keskustelukumppanin juhannuskokolla ja leivoskahveilla.
Kyseisessä tapauksessa ei ollutkaan kyse pariutumiseen liittyvä asia, mutta sokkotreffit on siis koettu.

Sinkkuja on paljon, mutta sattuvatko oikeat sinkut kohtaamaan toisensa?
Sain muutamia vuosia sitten eräällä matkalla erään sinkun toiminnasta ihan tarpeekseni. Hän oli jollain sinkkumatkalla, minä ihan tavallisena reissaajana ihan yksin. Tuo mies oli kuin illimato. Yritti hotellissakin päästä yöksi huoneeseeni; "Mahtuuhan sinne kun olet yksin!"
Vaan ei mahtunut, ei sänkyyn eikä nojatuoliin. Liiallisen innokkuutensa vuoksi hän oli kuin metsästäjä saaliin perässä, mutta en ole mikään helppo saalis, sen hän varmasti tuli tietämään.
Että joidenkin toiminta on aktiivista, eihän siinä mitään pahaa ole, jos molemmilla on kiinnostusta,

Tänään yritän saada jotain selvyyttä erääseen asiaan joka on ihan kuin vireillä, mutta en osaa ennustaa mitä sen suhteen tekisin, en ennen kuin tutustun asiaan ja siihen liittyviin muihin seikkoihin jotka ovat sittenkin tärkeitä tulevissa päivissä. Niin, missä olisi se kristallipallo josta tulevaan voisi heijastaa kuvia. Raha on aina tärkeää, sai sen mistä ja kuinka tahansa, kunhan toiminta ei ole rikollista.
On pakko vain odottaa iltaan. Olen illalla viisaampi, tai sitten tyhmyys on vain tiivistynyt.

Me ja netti.

Mökki tyhjäksi, viranomaiset asialle.
Moni muukin kuin minä joutuvat samaan tilanteeseen, mutta lakikin on olemassa.

Facebook salakuuntelee puhelimia ja lähettää sinulle mainoksia. Eilen havaitsin noitakin uutisia.
Olenkohan minä anonut jostain pikavippiä, kun joka aamu ensimmäisenä aukeaa sähköposti jossa tarjotaam jos jonkin sortin velkaa tai vempelettä. Netissä en tee ostoksiakaan, saati vippaa rahaa, en netistä enkä toivottavasti pankistakaan.
Viagraa en tarvitse, lehtiä en tilaa, matkoihin ei ole suurta kiinnostusta, auto minulla on ja ruokaa saa kaupoista.
Tuleehan noita mainoksia mitä kummallisimmilta tahoilta. Treffiseuraa, tasokasta ja hyvää tarjotaan ja olet jopa saanut viisi viestiäkin joltain treffipalstalta, vaikka en tiennyt niiden olemassaolostakaan.
Jos joskus olet kirjannut itsesi johonkin, ei pääse irti ei millään, aina jokin tieto jossain on tallella ja putkahtaa esiin milloin missäkin yhteydessä.
Tämä Windows on tietojen jakelupaikka. Kun Hotmail on samassa nipussa, saat olla siinä nipussa jos olet joskus jo  jne.... ja helvetillistä harmia kaiken kaikkiaan.

Taitaisi olla helpompi muuttaa henkilöllisyys kuin poistaa henkilötiedot jostain rekistereistä joissa ei halua olla mukana!!

Iltasanomien kolumnista juuri luin samasta aiheesta.
Tämä tietoyhteiskunta seuraa meitä kuin salapoliisi. Mitään et tee niin, etteikö jokin taho tietosi ja toimintosi jonnekin tallenna.
Kirkonkirjat ja maakirja olivat entiajan ihmisten rekisteri, ellei ollut kunnan holhokki tai rikollinen. Syytinkiläiset, rengit ja piiat kirjattiin jos oli tunnollinen tilan omistaja.

Ei voi mitään. Yhä enemmän on nettiin turvauduttava jos haluaa seurata aikaa ja tiedonvälitystä.
Jos Ylekin siirtää radiotoimintansa nettiin, on siinä moni mummo ja vaari vielä pitkään jonkun muun ihmisen jakaman tiedon varassa, heillä ei ole tietokonetta, eikä varsinkaan tietoa ja taitoa käyttää niitä.
En varmasti ole väärässä jos sanon, että yhä enmmän meistä kerättyjä tietoja väärinkäytetään, kun kaikki tietomme ovat kuin kirjaston luetteloissa kirjat, nimen ja numeron osoittamassa järjestyksessä ja kuka menee takuuseen siitä, että meidän tietomme säilyvät vain meidän käytössämme, tai ettei niitä joku tietosulkuja joku murtaisi. Me olemme kuin muurahaiset tiskipöydällä, tarkan katseen alla ettei yksikään livahda piiloon ja siitä huolimatta joku pääsee tuhotöihin.

Voi hyvä isä ja äiti lisäksi.
Mihin tämä maailma on menossa?
Kansantalous on kuralla, yksityisillä ihmisllä on huoli tulevaisuudesta ja vanhukset tuntevat turvattomuutta, hoitajia ei ole, kenelläkään ei ole aikaa kuunnella kansan ääntä.
Se jonka pöydältä on aina riittänyt ruokaa roskiin, ei tiedä mitä on nälkä