Muistisairauksia.

  Muistin menetys, muistisairaudet, miten ja millä nimellä niitä nimitetäänkin, ovat ihmiselle itsellensä, mutta myös omaisille ankara kokemus. Nuorikin ihmminen voi menettää muistinsa, ei se ole vain ja ainoastaan iäkkäiden ihmisten sairaus.
  Äiti äiti menetti muistinsa; "sokeritauti vei" sanottiin silloin ja niinhän se oli.
  Diabetestä ei silloin hoidettu lääkkeillä, varoitettiin vain syömästä sokeria. Se oli sairaus joka vei äitini siskon, vaikka hänellä oli lääkitys, mutta se sokerin himo, siitä hän ei päässyt, ei kyennyt muuttamaan tottumuksiansa, söi "itseltänsä salaa" sokeria ja muutoinkaan ei kai niin tarkka ruokavalio ollut hänelläkään. Äidillänikin se puhkesi vanhemmalla iällä, sairaus oli kontrollissa ja hoidossa, mutta kyllä se vaati paljon opettamista hänellekin. " Ei meillä ennenkään syöty tunnin välein ja silti tehtiin työtä", han sanoi minulle kun vaadin syömään välipalaa vähintään kahden tunnin välein. Luonani se onnistui, yksin asuessa ei varmasti joka päivä. Pistoshoidolla se tauti pysyi aisoissa, mutta ilmeisesti minullakin on geeneissäni alttius sairastua siihen.
  En koskaan ole ollut makean ystävä. Karkkikaupat saavat olla rauhassa, suklaa ja lakritsi eivät ole herkkujani, mutta kermaa ja voita, punaista maitoakin, käytän kyllä joka päivä, riskit niissäkin, sanovat, mutta toistaiseksi sokeriarvoni ovat pysyneet kohdallaan. Ei kuitenkaan ole syytä luottaa siihen, että olen poikkeus ja kestän mitä vain tuonkin taudin suhteen. Toistaiseksi olen turvallisella mielellä, merkkejä siitä ei ole ilmassa, mutta en tiedä riippuuko s mitenkään siitä, etten pidä makeista, en puurooni laita koskaan sokeria, en lapsenakaan, syytä en tiedä, ei vain maistu.
  Mielihaluja on kaikilla. Kun minä useinkin syön parsa- ja kukkakaalia, joku sanoo inhoavansa jo niiden hajuakin. Jotkut syövät mielellään mausteisia makkaroita, minä mustaa makkaraa joka on herkkua sekin. En muutoin osta koskaan makkaraa, paitsi, siskonmakkarasta saa hyvää keittoa.
  Nautintoja on monia.
Muistisairauksiinkin on hyvä suhtautua ennakoiden, yrittää pysytellä elämässä kiinni, harrastaa toimintaa jossa käytetään muistia, vaikka, senkään suojaan ei voi asettua kuvitteelliseen turvaan, korkeasti kouluteetuja, kaikessa mukana olevia ihmisiä vaivaa sama muistamattomuus kuin mökin mummoa joka ei koskaan ole paljon oppinutkaan, mutta unohtaa paljon.
  Liikunta on hyvä tapa ajaa muistilohkokin liikkeelle.
  Onko luontoon ilmestynyt jotain uutta, kun aurinko jo päivisin ajaa routakerrosta sulamaan. Purot solisevat, linnut pitävät kosiokonsertteja niin, että metsä raikaa. Tunnistanko tänään noita lintuja äänen perusteella. Lähdenkin muistelemaan.

Kaikki vain nettiin, pakollako?

  Iäkkään ihmisen elämään ilmenee aina sellaisia sivujuonteita joita ei  tule tarpeeksi huomioitua, eikä asioista juurikaan ole aiemmin puhuttu, koska tämä tietoliikenne ja netti on ollut harvemman vanhuksen tavoitettavissa ja käytettävissä. Kaikkia tämä ei edes kiinnosta, vaan halutaan toimia kuin aina ennekin. Tekstiviestienkin käyttö on vaikeaa, puhelin on vain puhumiseen, ei asioiden hoitamiseen ja kuvien välittämiseen.
  Hiljattain tuli taas julkisuuteen Mikkelin seudulla tapahtunut pankkikorttien anastus ja salasanan urkkiminen vanhukselta, jolloin oli helppo tyhjentää tilit.
  Liian vähän moni vanhus (mikä ja kuka sitten määrittääkin rajat vanha - vanhus) sittenkin tietää riskeistä. Mikäli niistä on pankissakin kerrottu, varoitettu salasanoista ja opastettu korttien käytössä, ne opit eivät tule mieleen juuri silloin kun tietojen oikeallisuus olisi tärkeintä. Muistaako jokainen oman salasanansa tuosta vain ja muistaako, ettei sitä koskaan saa paljastaa puhelimessa, tai muutoinkaan vieraalle ihmiselle missään tilanteessa. Pankissakaan sitä ei koskaan kysytä, koska he pääsevät henkiltiedoillasi tilisi tarkastamaan, jos siihen on tarvetta. Pankkitiskillä asioidessa kysytään tilinumero ja syntymäaika, ei salasanaa.
  Sen kun jokainen oppisi muistamaan ei tulisi turhia vahinkoja salasanan kanssa. Kyllä niitä korttien väärinkäytöksiä tapahtuu vaikka olisi kuinka varovainen. Omakin pankkikorttini oli kopioitu Tallinnan risteilyllä ja ihan varmasti laivan jossain myyntipisteessä, koska maissa en korttiani silloin edes käyttänyt. Tililtäni ei veloitettu kortin väärinkäytöllä menettyä summaa, koska olin menetellyt korttini kanssa määräysten mukaan.
  Tietokone on tietojensa puolesta kaikin keinoin pyritty varmistamaan, palomuurein ja virusohjelmin, mutta hakkerit murtavat suojaukset ja tunkeutuvat suurten yritystenkin tiedostoihin, Mielestäni meidän yksityisten ihmisten tiedostoissa ei niin suuria ja tärkeitä tietoja muutoin olisi, mutta kun rahamme ja varallisuutemme tiedot liikkuvat tämän ihmeellisen näkymättömän kirjaamisen kautta, joka perustuu henkilöllisyytemme varmistamiseenkin.

  Jo tässä aiemminkin jotain kirjoitin tästä henkilötunnuksella tunnistamisesta.
  Kun Veikkaus Oy ehdottaa nettipelaamiseen tunnistautumisen henkilötunnuksilla, luovun nettipelaamisesta heti kun se tulee pakolliseksi.
Posti haluaa toimittaa kirjeeni sähköpostiin, en kirjaudu postin asiakkaaksi netissä, haluan saada kirjeeni luettavassa muodossa ilman tietokoneen käyttöä välikappaleena. On liian monimutkaista vanhoille ihmisille päästä lukemaan postiansa. Kirjaudut ensiksi omalle koneellesi, sähköpostiisi salasanan kautta, sitten Postin palvelimelle, taas salasana ja saat postin joka olisi ollut monta kertaa helpompaa noukkia laatikosta, avata kuori ja lukea kirje tai tiedonanto.
  Kuka helvetti keksi sen, että ihan jokaisella on oltava tietokone voidakseen hoitaa omia asioitaan.
  Kun kaikki on jo nyt näin monimutkaista, vaikka olen toiminut tietokoneen kanssa jo parikymmentä vuotta, kuinka vaikeaa se on vanhukselle joka on juuri pakotettu opettelemaan käyttämään konetta, muistamaan salasanoja ja etsimään tietoja joita hän tarvitsee. Moni ei halua, moni ei opettele, moni ei muista, monella ei ole varaa!
  En vastusta nettiä, mutta vastustan sitä, että jopa valtiollinen YLE sulkee monet ihmiset uutisten ja ajankohtaisten ohjelmien ulkopuolelle viemällä ne " Nettipalvelimelle."
  Sekin vähäinen television ohjelmapalvelu jota vielä noiden uusintojen välissä joskus voisi nähdä asiallisena ja katsottavana, viedään monelta vanhukselta kokonaan.  Nyt kun lupamaksut kytkettiin veroon, he saavat omansa, vaikka vanhus ei näe edes uutisia.

Ihana hiljaisuus.

  Mi on tämä rauha ja hiljaisuus, tuttu lause kirjallisuutta harrastajille, mutta tuttu ajatus meille jokaiselle.
  Valo- ja melusaastetta on kaikkialla missä ihmiset kokoontuvat, tai missä kaupallisuus kohtaa markkinointikohteensa, eli asiakkaan.
  Ympäristön saastuttamiseen puututaan eri lakien avulla, mutta ihmisen silmille ja korville suunnattua melua ei millään valvonnalla voida ihan joka paikassa rajoittaa, ei, vaikka laki asettaa rajat. Joulun lähestyminen tuo musiikin joka kaikuu kaupoissa, valot välkkyvät ja vaikeaa on taajamissa ja kaupungeissa nähdä kaiken valon keskeltä edes yhtä tähteä taivaalla. Onneksi nyt onkin Pääsiäinen. Musiikkia ei tällä viikolla asioidessani vakiokaupassani kaupan  kaiuttimista kuulunut, mutta eipä paljon muitakaan ääniä. Asiakkaat liikkuivat hyllyjen ja tarjouspöytien välissä kuin mykät muukalaiset toisiaan väistellen. Tuppisuu kansa joka ei puhu eikä pussaa.
  Tuli vain mieleeni kun siskoni kanssa menimme tavarataloon Lake Worth;issa. Siellä katselimme hintalapuista hintoja ja vertailimme kotimaan hintoihin, siihen aikaan kun USD oli noin 7 suomen markkaa. Monta kertaa viereltämme kuului; " Ai, tekin olette suomalaisia!" Niin, ulkomailla kansalainen kansalaisen tuntee ja uskaltaa jopa puhua. Siinäkin taitaa olla syynä se, että ollaan uteliaita tietämään mistä ja miksi olet tänne asti matkustanut, kun tavataan maapallon toisella laidalla.
   Mi on tämä, ei kuulu mistään mitään. Metsässä linnut lauloivat, vaikka pian sielläkin alkaa rajoitettu äänen käyttö kun pesintä alkaa. Silloin metsästä tulee silloin tällöin kuuluvien varoitus tai kutsuhuutojen pyhättö, kaikki turha laulaminen on pannassa, hautova lintu on pesällä hiljaa.
   Eilen olin lähdössä ajelemaan vierailulle, mutta tulikin este. Oikeastaan onni että en lähtenyt.
   Radiosta tuli hyvä ohjelma koskien Ruotsin Kiirunaa ja siellä olevan rautakaivoksen elämää. Vuosia siellä asuneet ja työtä tehneet ihmiset ovat jo juurtuneen Svea mamman maahan ja syliin. Ei sieltä halua muuttaa takaisin synnyinmaahan, eikä matkakaan ole pitkä jos haluaa synnyinseuduille ja kotomaisemiin piipahtaa. Ihania muistoja, asiallista ja ilmeikästä kerrontaa kaivoksen ja mainareiden ajasta ja tapahtumista. Lisää tuollaista ohjelmaa YLE. Toinen ohjelmanumero joka vangitsi minutkin ruudun äärelle oli eilinen eläintarhasta kertovan ohjelmasarjan Norsun synnytyksestä kuvattu dogumentti. Hoitajat olivat tapahtumaa valmistelleet norsun yleiskunnosta huolehtimisesta ihan siihen asti, että, jos jotain tapahtuu ja emolle tai poikaselle tarvitaan lääkinnällistä apua. Jännitin hoitajien rinnalla ja jopa oli onnellinen , historiallinen tapahtuma joka huipentui norsulapsen kasteeseen, eli siunaamiseen uskonnollisin rituaalein. Onneksi hyviä uutisia on enemmän kuin huonoja.  Villien eläinten myrkyttäminen ja syyllisten vastuuseen saaminen on sekin mahdoton tehtävä. Milloin eläimiä pitää tappaa, milloin lajia karsia, milloin sääsätää koko populaatio, kas siinä kysysmyksiä joita voi kysyä kotimaankin luonnonsuojelijilta joilta tuntuu joskus olevan koko järki kateissa heidän puuttuessaan jokaiseen asiaan, vaikka mitään oikeita perusteita ei olisikaan. Lavastetut kuvat eläinten hoidosta ja tiloista ovat kyllä enemmän kuin mitä minä eläinsuojelusta ymmärrän. He sekoittavat tuottajien elämää esim, turkistarhoilla, mutta heidän silmiensä ohi tapahtuu kokonaisen lypsykarjan heitteillejättö, tai lihakarja kuolee janon ja ravinnon puutteeseen. Missä silmät sieltä missä niitä tarvitaan? Onneksi meillä enää koiralaumoja vaella pitkin kyliä. Se oli enemmän kuin tavallista silloin 1940 ja vielä osin -50 luvullakin.
  Monessa asiassa suomalainen sulkee suunsa, monessa avaa sen liiankin isosti huutamaan.
  Nyt eduskuntavaalien alla ääniä kalastetaan monilla keinoilla, luvataan sitä ja tätä kuten aina vaalilupauksissa. Milloin tulee aika, että edes puolet lupauksista joita kansalle annetaan, saadaan edes käsittelyyn.

Pääsiäiskokko ja painajainen.

Koko uniaikani yritin saada autoni parkkeerattua, ei kulkeneet autot jonossa, ei ollut tilaa tiellä eikä siltojen alla.

Ajoin parikymmenkerroksisien talojen välissä, ruuhkaisilla kaduilla, autojen, mopojen ja moottoripyörien seassa, väistelin jalankulkijoita joita oli kaikilla suunnilla. Kurotin katseeni talojen katoillekin, liian korkeita, huimasi maasta katsoenkin. Kuinka täällä voi asua, kuinka liikkua, minne autoni jätän.

Olin Bangkokissa.

Kiersin kultaiset moskeijat, kirkot ja patsaat, silmiä häikäisevässä kullan loisteessa, siirryin kapeille kujille joilla kerjäläiset istuivat katuvierillä, kaupustelijat tarjosivat tuotteitansa ja jalkani hakivat askeltilaa tuhansien jalkojen joukosta. Miljoonakaupunki oli kietonut minut painajaiseen, hukkasin autoni ja itseni Thai kulttuuriin ja ruuhkaiseen kaupunkiin.

Ihan oikea aamu herätä painajaiseen. Huhtikuun 1 päivä. Kaikki yrittävät huijata toisiaan, uni huijasi minua. Hyvää Aprillipäivää!

Ihan todelta tuntui. En  unissani ole aiemmin ollut liikkeellä henkilöautolla, aina olen ollut bussin ratissa kun unissani olen ajellut, tai unessani oikeamminkin.

Kun oli pakko selkävaivan vuoksi lopettaa ansiotyö, jäi siitä selkärankaan sellainen ahdistava tunne, kuin olisin pettänyt itseni ja muut, ollut myöhässä ja hukannut reittini.  Työstäkin saa painajaisia vielä kymmenen vuotta jälkikäteen, mutta uniahan ei voi valita. Parempi nähdä painajaisia työstä, kuin suuresta Lottovoitosta. Pettymys on helpompi niellä!

Tuo suurkaupungin ahtaudessa, suorastaan liikennekaaoksessa mukana oleminen, se oli kyllä kaikkea muuta kuin hyvä uni, koska siinä tuntui ihan ahdistuvan omaan taitamattomuuteensa ja tietämättömyyteensä, karttaa ei ollut, eikä tilaa.

Ulkona on taas maa paljaan, ei lunta, eikä pahemmin loskaakaan tuolla tiellä. Huhtikuu alkoi, ei vielä ole kesä, vaikka monia muuttolintuja on tienoilla tavattu. Siemensyöjillä taitaa olla herkut vähissä. Ei näy asutuilla seuduilla paljon talventörröttäjiä joissa olisi sitten mahdollisesti siemeniä vielä jäljellä. Rantaruoko, ruoko rannoilla, enpä itse ole koskaan tutkinut onko siinä kevätjäiden aikaan vielä siemeniä kukinnoissa. Jostainhan lintujen pitää ruokaa saada, ei luonto niin ankarasti ole lintujen elämää ajatellut, etteikö takatalvenkin aikana olisi jossain jotain tarjolla. Tuotapa lähden tutkailemaan.

Pääsiäisen viettoon kuului lapsuudessa trullit ja kokko.

Pääsiäislauantaina riennettiin kokolta kokolle, mikäli niitä lähitienoilla oli useita.

Muistan erään sairaan neitokaisen joka ajeli pyörällä pitkin kyliä, miesten pyörällä, josta veljet olivat ottaneet koko satulan pois, mutta neito oli kekseliäs. Hän otti äitinsä ison höyhentyynyn, polsteriksi sitä sanottiin, asetti sen satulaksi ja nautti monen pääsiäiskokon loisteesta ja savun hajusta.

Oma eräs muisto on juuri sitä mitä Trullien tapana pidettiin, juostiin osin hiiltyneen nuotion halki edes takaisin. Vaurioitta ei saappaatkaan aina selvinneet ja oli siinä äidille selittämistä kun takissa oli hiilen tekemä reikä, väitettiin, että kipinät lensi.

Eihän äiti sitä uskonut, mutta valvontaa lisättiin ja kuri kiristyi.

Pääsispä vielä kokoille kirmaaamaan, vaikka, kehtaisko sitä saappaansa ja takkinsa polttaa!

Epäaitoa.

  Vesipisarat ikkunassa. Harmaata, valotonta, vaikka pisarat taittavat valon ja varjon. Pisarat ovat yksilöitä, kukin kätkee sisäänsä oman maailmansa, kuvan joka ei koskaan toistu.

  Kuin lasin pinnalla olevat vesipisarat jotka katoavat kuivuessaan, kulkevat monet asiat meidän ohitsemme jälkiä jättämättä. Usein joku ihminen jättää lähtemättömän jäljen. Iholla tunnettu kosketus on kuin poltinmerkki ilman arpea, iho muistaa ja muistuttaa. Rakkaasta ihmisestä joka on merkinnyt ja ollut elämässä tärkeä osa arkea, on piirtänyt lähtemättömän jälkensä kaikkeen siihen missä on ollut mukana.

  Nuoruudessani tutustuin moniin ihmisiin. Silloin se oli helppoa, koska nuoren mieli on avoin kaikelle ja kaiken kokemiseen riittää rohkeutta joka iän mukan muuttuu arkailuksi. Itsetunto rapisee, kriittisyys omiin tekemisiin ja sanomisiin kasvaa, eikä enää uskalla avoimesti olla rohkea, ettei vaikuttaisi omahyväiseltä, eikä tarvitsis katua tekemisiään. Ikä asettaa omat vaatimuksensa muiden ihmisten silmissä, vaikka kaiken ikäiselle pitäisi suoda mahdollisuus harrastaa ja harjoittaa omien voimien mukaan mitä mieli tekee tehdä.  Ei se vain niin mene. Usein kysytään, että vieläkö sinä sitäkin teet, vieläkö jaksat, ihan kuin ikä veisi voimat ja halut olla monessa mukana.

   Enää ei solmita ystävyyssiteitä kuin ennen.

  Miksi se ei ole enää niin helppoa tutustua uusiin ihmisiin muutoin kuin yhteisten harrastusten ja työn kautta? Siksi, että me kohtaamme uusia ihmisiä niin harvoin ja silloinkin me ikäänkuin suojaudumme oman kuoremme sisään kuin peläten minuutemme menettämistä. Olemme kuin vesipisarat lasilla, ohimennen nähtävinä, muistoja jättämättä pois lähtevinä.

  On kohteliasta ainakin esittäytyä ja olla rehellinen mikäli haluaa olla kaveri, tai saada ystäviä jotka arvostavat sinua ja minua aitoina ihmisinä, ei mielikuvina ja kuvitteellisina persoonallisuuksina.

Kun kaikkea elämässään näkee ja kokee, olen kokenut kaksoispersoonana esiintymisen itselleni vastenmieliseksi. Ellei ihminen uskalla olla nimensä takana, esiintyä itsenään, ei naapurin isäntänä, ts. esittää väärää nimeä, olkoon sitten omassa olossaan, koska sellainen toiminta ei ole rehellistä, vaikka kuinka rehellinen "sekin ihminen" olisi. Naamion takana, kuin naamiaisten pukeutumis rituaali, " sainpas narrattua" ilo  juhlien jälkeen kun kukaan ei tuntenut.

  Kadulla tuli vastaan nainen joka pyysi matkarahaa. Hän puhui paljon, sanoi nimensä ja vannoi maksavansa takaisin kun pääsee kotiin. Minulle ei se kympin antaminen olisi ollut suurikaan menetys, mutta kun tarjouduin ostamaan lipun bussiin, nainen sanoi asioilla vielä menevän aikaa, eikä hän tiedä millä bussilla jne. Hän oli sanonut paikkakunnan jossa asuu, mutta kun nyt kysyin uudelleen minne hänen olisi tarkoitus matkustaa, hän ei enää muistanut mitä oli aiemmin sanonut, ei nimeänsäkään.

 Minulle tuli paha mieli. Kuinka noinkin iäkäs nainen on vajonnut noin alhaiselle tasolle, valehtelemaan tarpeensa ja tarkoituksensa. Kaikesta näkyi, että hänen elämänsä ei ollut sujunut kaikkien kirkkaiden  tähtien alla. Hänellä oli selkeästi ongelma ja se oli alkoholi, muodossa tai toisessa. Mikäli hän olisi pyytänyt rahaa kaljapullon ostoon, olisin voinut sen hänelle ostaa, kauppa kun oli lähellä ja auki, mutta hän pyysi rahaa matkalippuun jota hän ei tarvinnut. Säälitti, mutta rahaa en antanut. Olen sen verran periaatteeni vanki, etten katso hyvällä mitään epärehellistä toimintaa. Se leimaa ihmisen, saa epäilemään kaikkea hänessä. Harmillista, mutta monessa muussakin tilanteessa olen törmännyt ihmiseen joka ei halua olla "minä" vaan joku nimi.

  Rehellisyys ja aitous. Kaksi perus ominaisuutta joihin ei sovi ylimielisyys ja petollisuus.

  Ellei ole voita leivälle, laitetaan sinappia.

  Isäni kanssa me usein laitoimme ohraleivän viipaleelle sinappia suoraan tuubista ja maistui hyvälle. Aito maku, aitoa kotimaista viljaa leivässä. Niitä ei voi muunnella. Vilja oli ennen aidosti luomua, ilman keinolannoitteita ja lehmätkin söivät puhdasta heinää, ilman AIV rehujen myrkkyjä.

Maito oli aitoa maitoa, ei ilmavaivoja aiheuttavaa rasvatonta litkua, kuten tämän ajan maito.

 Kaikki on muutunut, ihmiset ja luonnollisuus, aitoutta tapaa yhä harvemmin ja harvemmassa kohteessa. Onneksi tuo maassa oleva lumi on lunta ja katoaa pois kuin vesipisarat lasilta. Epäaidot persoonallisuudet eivät jätä jälkiä iholle, eikä lumi nurmikolle.

  

Onnettomuudet ja pelko.

  Millaisia ajatuksia pyörii lentomatkustajan päässä, kun lennon on määrä palata takaisin lähtökentälle koneessa olevan häiriön/vian vuoksi?
  Kun Finnairin kone pyöri eilen Porvoon yllä, mitä koneen lentoa seuranneet silminnäkijät ajattelivat, oliko mielessä, että kone voi pudota?
  Entä koneen sisällä istuneet matkustajat. Olivatko he peloissaan, vai saiko koneen henkilökunta heidät vakuuttuneeksi ettei vaaraa ole, vaikka tietenkin aina on olemassa vaaratekijät kun koneen pitää laskeutua jonkin häiriön vuoksi.

  Kyllä se varmasti tulee mieleen lentomatkalle valmistautuessa tuo tapahtunut onnettomuus.
  Toisen ihmisen pään sisään ei pääse, ajatuksia ei voi lukea ja suunnitelmiansa ei tuollaista tekoa harkitseva muille kerro, hän käyttää tilanteet hyväksensä päästäkseen päämääräänsä. Tekoa eivoi ymmärtää muutoin, kuin sairaan ihmisen tekemänä. Nimi jää historiaan. Sitä kai hän lopulta halusikin, jos terveydellinen tilanne vaikutti siltä, ettei lentäminen sittenkään voi olla hänen ammattinsa. Pelko teki rohkeaksi.
  Itsemurhapommittajat, ampumistapaukset mm. Hyvinkäällä, ja kouluilla tapahtuneet aseen käytöt, kaikessa on mukana ihminen joka ei osaa hallita vihaansa, tai on muutoin mileltänsä sairas ja tekojen motiivia ei koskaan kyetä selvittämään. Tuntemattomia ihmisiä kohtaa osoitettu viha kielii muustakin kuin hetken vihanpuuskasta, taustalla on paljon muutakin. Ihminen ei ole kokenut olevansa samanarvoinen yhteiskunnan jäsen, tuttlut syrjityksi jossain elämänsä vaiheessa, tai epäonnistunut niin monissa asioissa, ettei enää jaksa edes yrittää. Paha olo sitten purkautuu hallitsemattomana vihana ja peruuttamattomina tekoina.
  En varmasti, jos vielä lentokoneeseen astun, ole rauhallisella mielellä. Ihan varmasti mielessä kuitenkin pyörivät tapahtumat joita on vuoden aikana ollut milloin mistäkin syystä. Ainoa lohtu kaikille on se, että nyt on pakko kiinnittää enemmän huomiota koneen lentäjien mielentilaan, tarkastettava matkustajat entistä tarkemmalla seulalla terrorismin karsimiseksi, epäilyttävät matkustaja tarkkailuun, lentohenkilökunnalle paremmat aseet toimia suojelutehtävissä, jos koneessa ilmenee epäilyttävää toimintaa. Vaikka liian tarkkoja, mieluummin kuin riskillä!
  Kyllähän se jännitti omakin ensimmäinen lentomatka, Ei ollut helppo istua koneessa kun ilmoitettiin välilaskusta ja siinä tapahtui pieni rengasrikko josta syystä meidät siirrettiin koneesta Barselonassa lentoaseman tiloihin odottamaan renkaan vaihtoa.
  Yhden kerran olen ollut ilmassa kovalla ukkosella. Kone heittelehti ilmakuopissa ja alas vedettyjen verhojenkin rakosista näki kuinka salamat leiskuivat pimeässä yössä. Nuku siinä sitten, lentomatka oli melkoinen kokemus Pariisista Miamiin.
  Ei auto ole yhtään turvallisempi kuin lentokonekaan. Autoilla tapahtuu onnettomuuksia paljon useammin, mutta niistä ei uutisoida maailmanlaajuisesti kuin hyvin harvoin. Omassa maassammekin kuolee liikenteessä monta ihmistä, loukkaantuneiden lukumääräkin merkittävä. Tuntuu, että liikennekuolemista joka ainut on turha kuolema. " Paremmalla onnella olisin pysynyt tiellä ", sanoi eräs ojaan ajanut kuljettaja. Onni on usein mukana, mutta joku virhe on aina tapahtunut ennen sinne ojaan suistumista. Itsekin olen ajanut ojaan, vaikka en ohjannut autoa sinne, tiellä minun piti pysyä. Sen tapahtuman jälkeen en ole naarmuakaan autoihin saanut aikaan, oli se niin opettava tilanne, vaikka siihen johtikin toisen autyoilijan tekemä sellainen virhe jonka seurauksia välttääkseni jouduin niin lähelle ojaa, että sinne vain takapää edellä Kadettini vajosi. Onneksi ei vahinkoja minulle, pellit uusittiin.
  Tänäänkin, maaliskuun viimeinen päivä 2015 tieliikenteessä tapahtuu ojaan ajoja, perään ajoja ja tieltä suistumisia tai ajoneuvon kaatumisia, jalankulkija loukkaantuu, pyöräilijä katkoo luitansa, jne. koska tieliikenteessä on monelta unohtunut se taito, että nopeutta säädetään olosuhteiden mukaisesti.
Jarru on hyvä olemassa, mutta äkkijarrutuksen seuraukset suuressa nopeudessa pohjaan polkaistuna näkyvät sitten onnettomuustilanteissa lisäyksinä.
  Parempi olisi hidastaa nopeutta kaasupolkimen kautta, ihan kuin lisätäkin nopeutta. Ylös ja alas liike on tehokas,

Vapaaehtoistyö ja sen tärkeys.

Palokuntaan.fi  Täyttä toimintaa.

Eilisen päivän ohjelmassa oli tärkeää asiaa vapaaehtoistyössä jaksamisesta.
Se ei ole palkattua työtä, se perustuu omaan haluun olla mukana jossain toiminnassa, yhdistysten puitteissa tai ihan yksityisesti tukemassa ja auttamassa muita.

Eri hyväntekeväisyys järjestöt toimivat vapaaehtoisten työn kautta. On olemassa kerhoja ja yhdistyksiä joissa koko toiminta perustuu palkattomaan työhön ja toimintaan.
Salpausselän kisat, Savonlinnan Oopperajuhlat, Eläkkeensaajien ja Eläkeliiton tapahtumat, kirkkopyhät ja juhlat, ammattiliittojen järjestämät tapahtumat, urheiluseurat ym. toiminnassa suuren osan muodostaa se suuren vapaaehtoisten auttajien armeija joka toimii nimettönämä, vastaa kaiken toimivuudesta ja turvallisuudesta.

Meillä ei arvosteta vapaaehtoisten toimintaa! Nyt jotkut esittävät jopa vapaaehtoisille tarjotun kahvikupin kirjaamista tilastoihin, menona ja tulona.
Kysyn vaan, monen muun tavoin, kuinka monta isoa tapahtumaa jäisi vuosittain järjestämättä, mikäli vapaaehtoisia ei olisi?

Jos ja kun kaikkien suurten ja pienten tilaisuuksien kaikille mukana oleville henkilöille, toiminnan ylä päästä alimman ovivahdin tehtävävissä toimiville maksettaisiin palkkaa, ei kukaan ostaisi lippuja tilaisuuteen, koska ne liput hipoisivat tavallisen kuluttajan kukkaron äärirajoja.
Jos ja kun vapaaehtoiset poistuvat toiminnasta, Suomen valtion päättäjien asettaessa aina uusia lakeja ja vaatimuksia, on tapahtumakartta maassaame aika lyhyessä luettelossa!

Tuosta vapaaehtoisten jaksamisesta saimme eilen kuulla Aikku Eskelisen (SPEK) mainion ja selkeän esitelmän, vuorovaikutteisen ja monia hyviä ohjeitakin sisältävän.
Kiitos Aikku! Tiedät mistä puhut ja me monet voimme samaistua kokemuksiisi. Samantapaisia kokemuksia yhdistystoiminnasta on monilla, kielteisiä ja myönteisiä. Ehkä enemmistöllä myönteisiä, koska niin moni on mukana auttamassa ja olemalla tukena.
Aikku Eskelinen piti puheenvuoron eilen myös nuorisotyö foorumilla jossa hän puhui kiusaamisen tunnistamisesta.
Juuri eilen uutisoitiin työn kiusaamisjutusta jossa pojat asettuivat vastustamaan kiusaamista. Toivottavasti pojat ja tyttö ovat tulevia Palokuntanuoria, kun pääsevät kesällä leirille tutustumaan nuorten toimintaa ja mikä tärkeintä, siihen aina niin kivaan leirielämään ja tapahtumiin.

Jonkun pitäisi koota tuonne Eduskuntaan vietäväksi tilastoja kaikesta siitä mitä tässä maassa tänäkin päiviä tehdään ja hoidetaan vapaaehtoistyönä aikaa ja omaa rahaa säästämättä, oman palkkatyön tai eläkkeen ohessa, vaatimatta muuta kuin kiitolliset avun ja palvelun vastaanottajat joiden, heidänkin, jaksaminenkin on joskus katkeamispisteessä.
Ehkä sielläkin osattaisiin arvostaa sitä toimintaa ja olla vaatimatta rajoityuksia ja lakeja joka vaikeuttaa koko järjestelmän,kaataa jopa, kun aina uusilla määräyksillä ja rajoitteilla pyritään saamaan kaikkea hyvää alas.
Mitä sillä voitetaan? Tiedän mitä havitään!
Loppuu Salpausselän kisat ja moni muu suuri tapahtuma joiden toiminta perustuu vapaaehtoisten mukana olemiseen. Se on työtä jota pitää julkishallinnonkin tukea, ei kaataa.

Palokuntanaisena muutamia vuosia mukana pyörineenä olen nähnyt kuinka suuriarvoista ja tärkeää työtä koko pelastusalan toiminta on.
Kun mukaan otetaan jo lapset ja nuoret, tytöt ja pojat, opetetaan turvallisuuttaa, annetaan koulutusta eri tehtäviin palo- ja pelastustyössä, ohjataan ja valvotaan leireillä ja kursseilla, on tulevaisuudessa paljon aikuisia jotka tietävät mitä tehdään kun saavutaan onnettomuuspaikalle, kun kohdataan sairaskohtauksen saanut, tai pitää pelastaa savun keskeltä ihmisiä tai eläimiä.

Todella tärkeää toimintaa, perustuu vapaaehtoisuuteen ja tarjotaan kaikille mahdollisuutta olla mukana ketjussa joka auttaa ja palvelee ilolla.

Jaksamista kaikille vapaaehtoisille, nuorille ja vanhoille.