Vesipisarat ikkunassa. Harmaata, valotonta, vaikka pisarat taittavat valon ja varjon. Pisarat ovat yksilöitä, kukin kätkee sisäänsä oman maailmansa, kuvan joka ei koskaan toistu.
Kuin lasin pinnalla olevat vesipisarat jotka katoavat kuivuessaan, kulkevat monet asiat meidän ohitsemme jälkiä jättämättä. Usein joku ihminen jättää lähtemättömän jäljen. Iholla tunnettu kosketus on kuin poltinmerkki ilman arpea, iho muistaa ja muistuttaa. Rakkaasta ihmisestä joka on merkinnyt ja ollut elämässä tärkeä osa arkea, on piirtänyt lähtemättömän jälkensä kaikkeen siihen missä on ollut mukana.
Nuoruudessani tutustuin moniin ihmisiin. Silloin se oli helppoa, koska nuoren mieli on avoin kaikelle ja kaiken kokemiseen riittää rohkeutta joka iän mukan muuttuu arkailuksi. Itsetunto rapisee, kriittisyys omiin tekemisiin ja sanomisiin kasvaa, eikä enää uskalla avoimesti olla rohkea, ettei vaikuttaisi omahyväiseltä, eikä tarvitsis katua tekemisiään. Ikä asettaa omat vaatimuksensa muiden ihmisten silmissä, vaikka kaiken ikäiselle pitäisi suoda mahdollisuus harrastaa ja harjoittaa omien voimien mukaan mitä mieli tekee tehdä. Ei se vain niin mene. Usein kysytään, että vieläkö sinä sitäkin teet, vieläkö jaksat, ihan kuin ikä veisi voimat ja halut olla monessa mukana.
Enää ei solmita ystävyyssiteitä kuin ennen.
Miksi se ei ole enää niin helppoa tutustua uusiin ihmisiin muutoin kuin yhteisten harrastusten ja työn kautta? Siksi, että me kohtaamme uusia ihmisiä niin harvoin ja silloinkin me ikäänkuin suojaudumme oman kuoremme sisään kuin peläten minuutemme menettämistä. Olemme kuin vesipisarat lasilla, ohimennen nähtävinä, muistoja jättämättä pois lähtevinä.
On kohteliasta ainakin esittäytyä ja olla rehellinen mikäli haluaa olla kaveri, tai saada ystäviä jotka arvostavat sinua ja minua aitoina ihmisinä, ei mielikuvina ja kuvitteellisina persoonallisuuksina.
Kun kaikkea elämässään näkee ja kokee, olen kokenut kaksoispersoonana esiintymisen itselleni vastenmieliseksi. Ellei ihminen uskalla olla nimensä takana, esiintyä itsenään, ei naapurin isäntänä, ts. esittää väärää nimeä, olkoon sitten omassa olossaan, koska sellainen toiminta ei ole rehellistä, vaikka kuinka rehellinen "sekin ihminen" olisi. Naamion takana, kuin naamiaisten pukeutumis rituaali, " sainpas narrattua" ilo juhlien jälkeen kun kukaan ei tuntenut.
Kadulla tuli vastaan nainen joka pyysi matkarahaa. Hän puhui paljon, sanoi nimensä ja vannoi maksavansa takaisin kun pääsee kotiin. Minulle ei se kympin antaminen olisi ollut suurikaan menetys, mutta kun tarjouduin ostamaan lipun bussiin, nainen sanoi asioilla vielä menevän aikaa, eikä hän tiedä millä bussilla jne. Hän oli sanonut paikkakunnan jossa asuu, mutta kun nyt kysyin uudelleen minne hänen olisi tarkoitus matkustaa, hän ei enää muistanut mitä oli aiemmin sanonut, ei nimeänsäkään.
Minulle tuli paha mieli. Kuinka noinkin iäkäs nainen on vajonnut noin alhaiselle tasolle, valehtelemaan tarpeensa ja tarkoituksensa. Kaikesta näkyi, että hänen elämänsä ei ollut sujunut kaikkien kirkkaiden tähtien alla. Hänellä oli selkeästi ongelma ja se oli alkoholi, muodossa tai toisessa. Mikäli hän olisi pyytänyt rahaa kaljapullon ostoon, olisin voinut sen hänelle ostaa, kauppa kun oli lähellä ja auki, mutta hän pyysi rahaa matkalippuun jota hän ei tarvinnut. Säälitti, mutta rahaa en antanut. Olen sen verran periaatteeni vanki, etten katso hyvällä mitään epärehellistä toimintaa. Se leimaa ihmisen, saa epäilemään kaikkea hänessä. Harmillista, mutta monessa muussakin tilanteessa olen törmännyt ihmiseen joka ei halua olla "minä" vaan joku nimi.
Rehellisyys ja aitous. Kaksi perus ominaisuutta joihin ei sovi ylimielisyys ja petollisuus.
Ellei ole voita leivälle, laitetaan sinappia.
Isäni kanssa me usein laitoimme ohraleivän viipaleelle sinappia suoraan tuubista ja maistui hyvälle. Aito maku, aitoa kotimaista viljaa leivässä. Niitä ei voi muunnella. Vilja oli ennen aidosti luomua, ilman keinolannoitteita ja lehmätkin söivät puhdasta heinää, ilman AIV rehujen myrkkyjä.
Maito oli aitoa maitoa, ei ilmavaivoja aiheuttavaa rasvatonta litkua, kuten tämän ajan maito.
Kaikki on muutunut, ihmiset ja luonnollisuus, aitoutta tapaa yhä harvemmin ja harvemmassa kohteessa. Onneksi tuo maassa oleva lumi on lunta ja katoaa pois kuin vesipisarat lasilta. Epäaidot persoonallisuudet eivät jätä jälkiä iholle, eikä lumi nurmikolle.
