Iltarukouksen voimalla.

  Iltarukoukseni on kuin peni kiertomatka jolla poikkean monessa rakkaassa tai tärkeässä paikassa. Eilen illalla uni taas antoi odottaa itseään vaikka mitään huolia ei mielessä pitänyt olla. En tiedä mitä kenellekin Jumalalta pyytäisin. Heillä itsellänsä on omat rukouksensa, omat pyyntönsä ja toivon että ne tulisivat kuulluiksi. Hän antaa kaiken minkä olemme ansainneet, ja usein enemmänkin. Kiittäminen vain tahtoo unohtua.

  Muistan kuinka mieheni eläessä sanoin usein  iltarukoukseni päätteeksi..... "kiitos tästä päivästä" ja hän kysyi "miksi kiität?" kun koko päivä oli ollut meille erittäin huono. Mikään ei ollut mennyt toiveiden mukaan, oli hankaluuksia ja ylimääräisiä menoja.

Kävimme pitkän keskustelun ennen nukahtamista, ja yhdessä totesimme että olimme kuitenkin saaneetkin jotain jolla oli arvoa ja merkitystä. Olimme sovussa, rakastimme toisiamme, eikä mikään uhannut meitä.

  Luulen että meillä molemmilla oli silloinkin syytä kiittää.

 Vaikka hän on poissa, muistan usein yhteisiä hetkiämme. 

 Muistan kuinka keskustelimme uskosta,  siitä mihin uskomme ja mihin luotamme. Hän sanoi aina ettei kukaan usko hänen "kovan ulkokuorensa" alla olevaan lapsenuskoonsa.

  Minä uskoin. Olin nähnyt sen kuoren niin monta kertaa murtuvan.

  Kun iltaisin istuskelen katsomassa televisiosta jotain vanhaa ohjelmaa joita silloin tällöin uusintoina esitetään, kuulen ihan muistikuvissa hänen kommentointiansa.  Niin ne muistot kantavat jopa kuvia mieleen.

  Eräs äiti itki kun ei muistanut miltä hänen lapsensa näyttää, millaiset silmät, millainen hymy, hän ihan isoon ääneen puheli sairaalassa potilaana maatessaan. Hänellä oli ikävä lastansa. En tiennyt missä lapsi on, mutta tunsin vilunväristykset ihollani kun kuuntelin hänen ikäväänsä. Kuinka moni äiti on kadottanut lapsensa tänäkin päivänä? Sodat ja luonnon suuret mullistukset vievät perheiltä kodit, ajavat pakosalle joko ihan pakolaisena, tai olosuhteiden pakosta jättämään kotinsa. Lumi ja pakkanen siellä missä niihin ei ole totuttu eikä varauduttu, ovat ihan yhtä kova koettelemus kuin rankkasateet ja helteet. Kaikella on tarkoituksensa tavataan sanoa, mutta emme ymmärrä kaiken tarkoitusta silloin kun tapahtumat aiheuttavat kipua ja tuskaa.

Minullakin on ikävä. Ikävä tuo joskus ahdistavan tunteen joka tarttuu jokaiseen soluun, ikäänkuin repien lihat irti luista, kipuna ja hätänä jota ei voi selittää. Yritän kovettaa itseni tuolta kivulta, koska menetetty aika ei palaa, eikä katkottuja, tai katkenneita siteitä voi noin vain solmia yhteen.

  Joskus minussa on käynnissä maanjäristys. Silloin haluaisi siirtää kaiken olemassa olevan uusille sijoille, hajottaa ja rakentaa uudelleen. Onneksi en kykene siihenkään yksin. Kukin tehköön elämänsä kehikon sellaiselle kivijalalle kuin itse haluaa ja osaa, miksi minä kenellekään mitään perustuksia alkaisin kaivamaan ja nurkkakiviä asettelemaan. Kunhan saan oman rakennelmani pysymään pystyssä kaikissa tuulissa.

Varsinaiset kiusalliset.

  Julmaa on elämä pienille, hämähäkki ei saa elää huoneen katossa, hiirille on laitettava loukkuja ja myrkkyä, kärpäset saavat lätkän tieltä paeta henkensä edestä ja nuo pienet banaanikärpäset pitää sulkea sinne hedelmäpussiin nauttimaan ylikypsistä hedelmistä kunnes jollain keinolla saa ne biojätteisiin.
  Teiden varsilla on näkyvissä kuinka myyrien armeijat ovat taas vallanneet peltotilasta osan omien onkaloidensa kaivamiseen. Mustia multakasoja on vieri vieressä, kasvien juuristoja syöty, tuhottu ja sotkettu virtsalla kaikki paikat joihin sisään pääsevät.
  Myyräkuume ei ole mikään helppo sairaus kun se iskee.
Useimmiten sen saa juuri kellareista, autotalleista, puutarhassa multaa käsitellessään, tai puuliiteristä joissa myyrät tykkäävät seikkailla pinojen kaikissa rakosissa, kuten hiiretkin. Myyriä onkin vaikeampaa häätää pihoilta kaivelemasta, myrkkyjen tehot ovat mitä ovat, keisarinpikarililjan sipulitkin ne nostavat ylös, eivät pelkää, kuten aikoinaan sanottiin. Ei taida olla monia keinoja häätämiseen, vaan aina on turvauduttava siihen tappamiseen, lajin harventamiseen.
  Vuosia sitten kerroin  kuinka "karpiittia" voi käyttää myyrien karkoitukseen, kun omalla pihalla oli kaikki marjapensaiden juuretkin ilmassa, mullat oli siirtyneet myyrien tieltä ja pensaat vain kuivuivat. Olin ostamassa tuota vanhan kansan valon lähdettä, karbiidia rautakaupasta. Siinä mies vieressäni imhetteli mihin minä sitä tarvitsen ja kerroin laittavani myyrien onkaloihin, sitten kaikki reiät tukkoon ja kun se siellä kosteassa maassa kaasuuntuu myyrät pakenevat. Auttaako, kysyivät sitten muutkin, kerroin, että uskon auttavan ja laitan sitä ensimmäistä kertaa omalle pihalle, kun olimme talon vasta ostaneet.
  Kuukausia myöhemmin menin samaisen kauppaan ja kuulin tarinan jonka todenperäisyydestä en mene takuuseen. Yksi isäntä oli ostanut kilon karbiittia, laittanut sen ladon nurkalla isoon myyrien onkaloon, ja kun maa oli melkoisen kuivaa siinä seinän alla, heitti vettä siihen maahan.
  Hieman myöhemmin oli kuulunut melkoinen pamaus ja rytinää.
  Mies tietenkin ihmettelemään ja katsoessaan latoa se oli levinnyt kuin harakan eväspaketti pitkin peltoa. Kuoliko myyrät, en tiedä, omalta pihaltani ne olivat pari vuotta pois, mutta en minä kiloa sitä kerralla maahan laittanut.
  On olemassa paljon sellaista elämää kiusaavaa ja katkeroittavaa jota ei voi tappaa, ei uhata kärpäslätkällä, eikä kaasullakaan ajaa kauemmaksi.
  Oman elämän herra. Sellainen voi olla todella koko muiden elämän pilaaja, koska pyrkii olemaan muidenkin elämän ohjaksissa ja herrana. Minulla on sellaisia oman elämänsä herroja joille minun omat valintani ja päätökseni ovat kuin punainen vaate härän silmissä. Hyökättävä on ja pyrkimyksenä on kerralla kaataa, ei vain horjuttaa. En minä ala heitä myrkyttämään, minulla ei ole siihen voimia, eikä kannata potkia kalliota jonka tietää ettei se anna periksi, vaikka olisi jo rapautumassa ja maahan vajoamassa.
Oman mielenrauhan vuoksi kannattaa vain ottaa etäisyyttä, kuten vanhoihin asioihin muutoinkin.
Jos minulla on kengät jotka aina hiertävät kantapään rikki, ei minun kannata niitä kenkiä säilyttää. Kun housut käyvät pieniksi parempi on heittää ne pois, kuin odottaa laihtumista.
Sama se on kaikkien kiusallisten vaivojen ja vaivaajien kohdalla. Kertakaikkinen unohdus.
Minun pihallani ei ole myyriä, eikä sieluni sopukoita voi kaivella muut kuin minä, Kukaan ei ohjaa ajatuksiani, enhän saa niitä itsekään kuriin.

Pyhäinpäivän aamu.

Kuvajainen veden pinnassa.
Juttelin puhelimessa poikani kanssa tässä varhaisina aamun hetkinä, jolloin ihmisen mieli on herkimmillään.
Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois muistoista, mutta ei ole hyvä jos miettii liikaa tekoja ja tapahtumia, jotka ovat ns. historiaa jota ei voi elää, eikä kokea uudelleen.

Mäntsälän hautausmaalle olen haudannut suuren osan menneisyyttäni, siellä lepää puolisoni jonka koen saaneen iäisyyskutsun aivan liian varhain. En saa häntä takaisin ja olen kyllä jo sinut sen asian kanssa, hyväksynyt tilanteen jota en olisi mitenkään voinut muuttaa. Harmittaa vain tällaisina päivinä kun olen näin kaukana, en ole viemässä kynttilää haudallensa. Siellä joku kulkee viereisillä haudoilla ja miettii miksi ei edes kynttilää tuossakaan haudalla, mutta sytytin ja sytytän kynttilät täällä kotona, koska muistaa voi missä tahansa. Hän tietää etten koskaan unohda hänen elämäänsä ja sehän on tärkeintä.

Me puhuimme tuossa siitäkin kuinka vanhoiksi isovanhemmat ovat eläneet.
Kyllä sitä tulee jo useinkin miettineeksi ettei ole paljon aikaa jäljellä. Tiimalasi alkaa olla jo tyhjä.
Ei minulla ole kuolemanpelkoa, en mieti mitä minun kannattaa tehdä, koska en voi tuleviin päiviini niin paljon vaikuttaa että vosin tuosta vain tilata ikää ja aikaa lisää. Meillä on oma aikamme ja se riittää minulle. Yritän vain elää mielekästä elämää, nauttia näistä vuosista joita minulla on ollut ja joita on jäljellä.

Kun terveys ei ole priimaa, on monen asian kohdalla mietittävä omia tapoja.
En voi juosta maratonia, mutta voin kävellä pitkiäkin matkoja.
Voin tehdä lukemattomia asioita aivan kuin ennenkin ja mitä en voi, sen voin huoletta jättää muiden tehtäväksi. En kiipeä katolle ilman turvaköysiä! En ota turhia riskejä!

Olisi sydäntälämmittävää halata tänäänkin kaikkia rakkaita, pieniä ja isoja, mutta sekin mahdollisuus on pois suljettu.
Kuin hiljaa väreilevä veden pinta, niin on ihmisen elämä.

LIDL puheenaiheena.

Lidlistä on puhetta.
LIDL antaa työtä monille nuorille. Opiskelija saa tarvittavaa lisää pieneen budjettiinsa, työtön löytää itsellensä työtä, palkattu henkilökunta maksaa veronsa kotimaahan, kuluttaa ansionsa omien valintojensa mukaan kuten me muutkin veronmaksajat ja palkansaajat.
Monet arvotelevat sitä, että on annettu niin suuri tila saksalaiselle kauppaketjulle.
Heidän tuomansa liikerakennusidea vain on se joka antaa parhaan tuloksen, liikeidean, halvempien tuotteiden yhteistyönä.
Suuret palatsimaiset ostosparatiisit nielevät voitot, siitä ei ole epäilystäkään.
Ainakin haukkavat suuren osan voitoista.
Suurten myymälöiden tavarahävikistä ei koskaan ole osunut silmiini lukuja, mutta en usko niiden pieniä olevan.
Tuon lisäksi se antaa kuljetusalallekin työtä. Joka yö monet rekat kuljettavat tavaraa myymälöihin.
Iso osa myynnissä olevista tuottaesta on kotimaiselta tuottajalta.
Hintaero johtuu suurelta osin siitäkin, että hävikkiä syntyy paljon vähemmän kuin suurissa marketeissa, joissa hävikin määrän tuottama tappio on jo laskettu jokaisen tuotteen hintaan, kun ennakolta tiedetään, että koko partti ei mene kaupaksi määräajassa, hintaa nostetaan, osa myydään sitten halvemmalla, osa menee roskiin. Myös nämä valtavat mainokset, kymmenet lehdet julkaisevat sivumäärällä mainoksia, katsokaapa mainosten hintoja palstamillimetreittäin, se on tavallaan hukkaan heitettyä rahaa. Kaikkien on pakko syödä!
En juokse mainosten perässä hakemassa alennustuotteita, ellei ole kyse jostain isosta kodin tuotteesta ja silloinkin vertailen hintoja netissä. Kun on tietokone, ovat tarjoukset lähellä, vain klikkaus ja haku.
En osta netistä.
Se on se vihon viimeinen tapa hävittää työpaikkoja.
Samoin kuin itsepalveluna tapahtuva ruokailu ja astioiden kantaminen, ennen oli siihenkin palkattua nuorisoa joka oppi työnteon saloja ainakin lomien aikana. Asiakas tekee ilmaiseksi!
Miettimään nyt omia tapoja ja käytäntöjä.
Mikä se näitä kotimaisia kauppaketjuja riivaa.
Ostivat aikoinaan kaikki pienet kilpailijat omikseen, K kauppias on keskusliikkeen orja, ei kuten ennen, jolloin sai myydä vapaasti muiltakin ostamiaan tuotteita.
Hinnat nousivat, tuli LIDL ja nyt suuret kotimaiset liikkeet syyttävät, että markkinat ovat pienentyneet eikä kauppa käy. Se netikauppakin, joku senkin tuotot kerää ja ei tarvita suuria ostoparatiiseja.
Me asiakkaat osoitamme suosiomme jaloillamme. Tuoton saa usein halvin, jos on mahdollisuus valita kalliin ja halvan välillä. Eikä pelkkä kotimaisuus ole ainut valintakriteeri.
Kalliit tuotteet voi vaihtaa halvempiin.
Se on kuin lääkkeiden kanssa, ota halvempi versio, se auttaa yhtä paljon.
Nälkäkin lähtee halvemmillakin potuilla ja leivällä.
LIDL levitköön.

2009 vuonna sanottua.

Sanonnat ja sanailijat
En ala ketään kehumaan, mutta sanon rehellisesti mielipiteeni, että arvostan aina ja kaikessa ihmoistä joka uskaltaa sanoa ajatuksensa kaunistelematta ja miettimättä mitä muut ajattelevat.
Itse pyrin siihen, mutta yleensä mietin etten ihan kirvelevästi ketään loukkaisi.
Monet kun eivät siedä arvostelua puolen sanan vertaa, se koetaan heti loukkauksena.

Oman elämän ja päivittäisten tapahtumien kertominen täällä, ketä ne voivat loukata.
Olen sen verran hyvällä itsetunnolla varustettu etten häpeä kertoa omasta elämästäni jossa ei tavallista kummempaa ole tapahtunutkaan.
Olin aamulla puhelimessa ja samalla luin tämän aloituksen, samoja tai samankaltaisia ajatuksia päässä liikkuu kahvimuki kädessä pöydän äärellä istuessa. Rohkeasti vain kertomaan.Kaikki mielipiteet ovat kiinnostavia ja tämä onvain minun mielipiteeni, mutta kaiken alan asiantuntijaksi heittäytyviä en ymmärrä.

Itsekin lähdin maailmalle viisitoista täytettyäni, monta työtä on tullut tehtyä, monessa jopa taitavuuteni olen saanut kokea, mutta turhaan niitä täällä kehuskelen, oppilas elämän koulussa olen edelleenkin saa nähdä mihin valmistun.

Geeneissä siirtyy kuulemma taudit ja terveys, mitä muuta olemme geeneissämme saaneet perintönä esi-isiltä ja -äideiltä, kukapa ne tietää.
Jo jos vasara ei osu naulan kantaan, ei se ole vasaran vika, turha sitä on järveen heittää.

Harkittua hulluutta, sitä minussa on, enkä toivo sitä ominaisuuttani koskaan menettäväni, mutta hillitysti ja hallitusti, mukiinmenevänä ja taskuun mahtuvana ilman että on sukset ristissä kaikkien kanssa.
Syyhyttä saunaan, eli iliman aikojaan, muuten vaan kuin Anttilan renki joka piian aittaan pyrki.

Rautavaaran tragedia.

  En tiedä kuinka ajatukset saisi käännettyä huomisiin.
  Tuo Rautavaaran tragedia nosti vanhat muistot pinnalle, ei ole helppo unohtaa mitään kokemuksia jotka vaikuttavat kaikkeen tulevaisuudessa tapahtuvaan.
  Ei elämää voi muuttaa niiltä osin mitä on jo tapahtunut, mutta tuleviin tapahtumiin voi vaikuttaa sinä hetkenä kun jokin päätös on tehty. En tiedä oliko aikoinaan minuun niin kovalla kädellä vaikuttavan tapatuman toinen osapuoli harkinnut tekoa, vai oliko se vahinko, mutta lopputulos on sama. Surua ja ikävää, tuskaakin monelle.
  Tuo nuori äiti oli todella toivoton. Tuo teko on kyllä luettava äkkipikaistuksissa tehdyksi, kiukkuansa ei voinut hillitä ja jostain on alkujaan tuon toivottomuuden ja teon syy löydettävissä. Meille sivullisille sitä ei ole tarpeen uutisissa kertoa, mutta läheiset varmasti jo aavistelevat mikä oli syy. Kukaan ihminen ei voi elää niin kovalla naamalla näytellen, että vaikeudet ja huolet eivät näkyisi toiminnassa ja käytöksessä heille jotka henkilön tuntevat. Kyllä ihan vieraankin ihmisen kasvoilta voi lukea hädän, mutta useimmiten se ohitetaan, kun henkilöllä ei ole taitoja avautua, kun hän on ihan lukossa.
  Pienet lapset ovat perheiden tärkein huolenpitokohde, mutta suhteessa molemmilla osapuolilla on velvollisuuksia paitsi, lapsista, myös huolehtia toisistaan. Taloudelliset syyt pakottavat tekemään työtä, hankkimaan elatuksen ja jos, kuten Rautavaaran tapauksessa on tullut ilmi, toinen joutuu työnsä vuoksi olemaan paljon poissa kotoa, se asettaa kotona olevan puolison harteille koko talouden pyörittämisen. On ihan varmaa, että ne viikonloput joita kotona yhdessä vietetään ovat sitten jännittyneen tunnelman täyttämiä, Pettymystä, kaipuuta, väsymystä, turhuuden tunnetta ja riitanahan ne tunteet kuumenevat.
  Kun omakaan elämä ei sisällä kaikkia niitä elementtejä joilla perhe pidetään koossa, en kykene olemaan kaikista asioista onnellinen. Jotain on ollut pakko jättää taakse, siirtää sivuun kuin pilaantunut ruoka josta ei enää ole iloa, joka ei vie nälkää, vaan tuo pahan olon. Harmittaa, mutta muuta en voi, oman mielenrauhani vuoksi olen tässä ja nyt omien valintojeni ja päätösteni takana tunnustaen voimattomuuteni muuttaa mitään. Onni ei aina ole kiinni siitä mitä oli, se voi olla juuri tässä ja näin.
  Omien voimien riittämättömyys kannattaa tunnustaa, puhua ja puhua, vaikka sitten leimautuisi valittajaksi. Joku on valmiina auttamaan, jos se joku kuulee huutosi.
  Toivon Rautavaaran onnettomuuden uhrien omaisille, sukulaisille, läheisille ja meille kaikille voimia ymmärtää ja antaa anteeksi. Jokainen meistä voisi katsella avoimin silmin ympärillemme ja oppia huomaamaan missä on tuskaa ja hätää. Joskus vain käden ojentaminen laukaisee lukot.

Moralisointia

7

Kaiken uhallakin, vaikka tuo keskustelun avaaja on saanut kaikki haukkumanimet oskasensa rohjetessaan kirjoittaa vanhoista tapahtumista, asioista joita nyt luemme joka päivä eri julkaisuista.
xxxxxxxxxxxxxxxxxx

Alla katkelma jutusta jota luin ja ihmettelin sen saamia vastauksia.
Minua juttu ei koske, mutta otinpa kantaa luettuani kaikki 177 tähän mennessä tullutta vastausta.

-”” näistä, mieleeni tuli avioliiton aikana olleet pettämiset, miksipä ei myös pidemmissä seurusteluissa. Petin miestäni ja niin teki hänkin joten tasoissa olimme.
Aktiivisen työajan aikana kuuluin ammattiyhdistykseen muiden hengellisten tilaisuuksien lisäksi. Kokoukset olivat laivoilla, tai jossakin korpimotellissa ja tilaisuus tutustua oli valmiina. Parhaimmat, kiireisimmät ehtivät varaamaan partnerin sopivassa ohituksessa, tarjosivat puolihuolimattomasti "varmuuden" sopivan kiinnostavalle henkilölle kämmeneen, niin oli varaus valmiina.

Jälkipuheet jäivät aina meren aalloille tai korpimotellin ikihonkien suojaan suurina salaisuuksina. Joten on sitä osattu ennenkin pikaseurusteluja harrastaa, jotkut päättyivät seminaariin tai sitten muutamia salaisia tapaamisia loppuakseen kun huomataan ei oikein meillä pelitä. Onpa näistä "villeistä"vuosista mennyt yli 30v joten elämän historian havinassa miltei unohtuneet.Mutta muistoja, muistoja ovat …””-

Otan kantaa, koska minusta kirjoittaja kertoo aidoista asioista, rehellisesti ja suoraan. Vaikka en ole mikään irtosuhteiden kannattaja, en ole itse koskaan ollut vapaan seksin kannattaja, mutta en ala moralisoimaankaan, vaan sanon mitä ajattelen.
Hyvä että joku rohkenee laittaa itsensä alttiiksi kaiken rojun vastaanottamiseen ihan rehellisellä mielipiteellä.

Elämä ei ole suinkaan naisellakaan jalat ristissä elämistä, ei aina panna polvia yhteen, vaikka pitkät housut onkin naisten yleinen asuste. Hametta pitäessä pitää polvet levittää saadakseen jotain syliinsä, housuja käyttävä lyö ne yhteen.

Vaikka kuinka vannotaan uskollisuutta ja täältäkin palstalta löytyy vastauksien joukosta niitä pyhimyksiä joiden vannomiset on ihan pyhään kirjaan kirjoitettu ja kuoleman uhalla lupaukset pidettävä, on olemassa enemmän heitä, jotka kyllä rakastavat, mutta pettävät ja on heitä joiden rakkaus ja elämä ei ole kaivannut pettämisiä.

Mitä hemmettiä se ulkopuolisille oikeastaan kuuluu mitä minäkin ( tai kuka tahansa sillä minä muotoon on helppo kirjoittaa ) peittoni alla teen, kun en sekaannu lapsiin enkä eläimiin. Minulla on vapaus rakastella naista tai miestä, yksin elävää tai varattua, kerran tai monta kertaa, ihan oman haluni ja tarpeeni mukaan, kun en pakota ketään kanssakäymiseen kanssani, en käytä humalaisen tilaa hyväkseni, jos hän ei itse tajua tekojansa, en houkuttele haureuteen ketään millään tavoilla.

On se nyt kummallista moralisointia täällä vanhojen palstalla, kun jo on ikää ja viisauttakin ennättänyt mieleensä kartuttaa, että täällä vielä moralisoidaan vanhojen ihmisten tekoja ja ajatuksia.

Ei minulla ole mitään tekoja takanani joita minun pitäisi selittää ja pyydellä joltain anteeksi.
Aviomiehen kuoleman jälkeen tiesin, ettei meillä ollut mitään anteeksipyydettävää toisiltamme, kaikki oli puhuttu ja anteeksiannettu, jos sellaiseen oli ollut aihetta.
Oman liittoni tapahtumat voin pitää ominani, mutta minulla on mielipiteitä siitä mitä toiselle ihmiselle voi sallia.
En ole kenenkään ihmisen moraalin vartija, enkä usko, että omassa moraalissani on vartioitavaa niin kauan kuin järkeni toimii ja osaan harkita tekojeni seuraukset.

Jos minä petän, tai minua petetään, mitä se oikeastaan muille kuuluukaan?
Tämän viestiketjun aloittaja osoittaa rohkeutta ja nosti kipeän aiheen esiin.

Kuinkahan monella tähän keskusteluun vastanneella on takana samoja kokemuksia, mutta häveliäisyys ja muiden moraaliin puuttuminen on kuitenkin mielessä. Että; miten sinä nyt vanha ihminen tuollaisia, olet aika petturi ja rivo ja mitä lie nimityksiä kirjoitettukaan.

Hyvä kun uskallat elää ja muistella menneitäkin.
Oman mielipiteen ilmaiseminen on luvallista, mutta miksi vastauksissa on useimmiten pelkkää edellisten viestin arvostelua ja syyttelyä. Luetaan rivien välitkin ja löydetään paljon sellaista mistä ei sanallakaan puhuttu. Onko se akkojen tapa? vai onko mukana miestenkin mielipiteitä? En niin syvälle noihin vastauksiin pureutunut.

Ymmärtämystä ja myötätuntoa tämä aika kaipaa, ei mitään moralisointia vanhoista, kymmeniä vuosia sitten tapahtuneista asioista. Moni kertoo yksinäisyydestä ja oman elämän vaikeuksista toivoen ikäistensä tukea. Moni saa ohjeita ja neuvoja, arvostelua ja vähättelyä, moni pakenee takaisin siihen ahdistavaan omaan oloonsa jonka keskellä tuntuu olevan huoliensa vanki.
Toinen toistanne ymmärtäkää.

Nautitaan kaikista hedelmistä mitä meillä vielä on.
Juodaan pohjaan elämänmakuinen malja!

JulkinenKaveritVain minäMukautettuPerheKangasniemi -alueTakaisin