Lahjat.

  Lahjatoiveet, enpä muista koskaan mitään erikoista lahjaa toivoneeni joulupaketista, ainoa mitä halusin ja mistä puhuin, oli kirja.
  Halusin lukea mahdollisimman paljon, mutta koulun lainakirjasto oli pian luettu ja kunnan kirjasto oli kirkonkylällä, sivukirjasto joen takana ja sinne pääsi kahlaamalla kosken niskaa kesällä ja jäitse talvella, kun varoi kosken virtaamaa.
  Yhden kirjan sainkin isältäni lahjaksi. Hän oli jostain tilannut minulle; Se oli hänen kohtalonsa nimisen kirjan, kirjailijaa en edes muista, en kovin tarkkaan sisältöäkään, mutta jotain sentään rakkaudesta opin sen kirjan kautta.

  Kun lapsille ostetaan leluja joulu jouluta, paljon pientä ja vähän suurta, on monien lasten huone täynnä käyttämättömiä leluja. Ketään lasta ei voi kiinnostaa kymmenet nallet, pienet autot ja epämääräisen näköiset voimamiehet joita en tiedä millä nimellä kutsutaan, rumia ja sotaisia kuitenkin, kun niitä näen lojuvan lasten huoneissa pitkin lattioita.
  Mielikuvitusta ja toimintojen harjaantumista tukevia leluja ymmrrän, kun niitä ei ole määrättömästi niitäkään. Lapsi haluaa ja silloin ostetaan,  miettimättä kuinka paljon hauskempaa olisi saada todella mieluista  ja usein jopa tarpeellinenkin saa lapsen silmät loistamaan.
  Kun pukin paketista ilmeniuusi mekko, tai uudet villasukat, oli silmissä loistetta. Leluja en ikinä ole lahjapaketista saanut avata, niitä en edes kaivannut, nukenkin tein itse, kun ostettiin irtopää ja kehoon tehtiin kaavat. Nukelle kudottiin villatakkia, sukkia ja lapasia siinä kuin itsellekin. Onnellinen olen siitäkin opista. Millä se kiinnostue käsitöihin muutoin oliskaan niin hyvin syntynyt kuin nuken vaatettamisen kautta.

  Nyt en hanki lahjoja, en itselle, enkä muille. Riittää kun antaa aineetonta hyvää ja tarpeellista silloin kun sellaista tarvitaan. Aikuiset eivät lahjoja kaipaa, en itselleni ainakaan. Kaikkea on jo liikaakin, koti alkaa olla kuin kirpputori, tarpeetonta täynnä, eikä kelpaa kenellekkään.
  Lahjaksi ei elämä mitään anna, mutta lahjaa on koko elämä. Joulunakin.