Rakkauden nälkää ja ahdistusta arjessa.

 Jälleen ovat huijarit onnistuneet huijaamaan rakkauden kaipuun täyttämiä miehiä joilla on ollut rahaa maksaa jostain luvassa olevasta onnesta.

 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418111076990.html

Kuinka ihmeessä ihmiset ovat noin toivottomia?

 Luulisi olevan helpompaa tutustua ensiksi ilman rahallisia vastikkeita, oppia tuntemaan ja luottamaan toisen ihmisen rehellisyyteen. Ensimmäinen tapaaminen miehen kotona, eli neitonen näki ettei mies ollut tyhjätasku ja aloitti pikkusummalla, vain vähän auton korjaukseen ja kyllä me tästä jatkamme.
  Millaisia satuja toinen  voikaan sepittää rakkauden janon ja parisuhteen kaipuussa elävälle yksinäiselle ihmiselle, olkoon kyseessä mies tai nainen.
Samaa rakkauden nälkää kokee moni yksinäinen ihminen joka ei ole sopeutunut yksin elämiseen. On paljon eronneita ja leskiä, on jättäneitä ja jätettyjä yksinään eläviä ihmisiä kaikista ikäluokista ja kaikki eivät haluaisi elää yksin. Siinä tilanteessa on herkästi huijattavissa, jos kohdalle osuu kauniisti puhuva ja paljon tulevaisuudelta lupaava toinen yksinäinen jonka tarkoitusperät ovatkin taloudellisessa hyötymisessä.

  Noita tapauksia ei ole vain yksi tai yhdeksän, niitä on historiaan kirjoitettu ja niistä ei aina edes uskalleta julkisesti puhua.
  Moni häpeää hyväuskoisuuttaan, peittää asian villaisella ja ehkä on oppinutkin jotain ihmisten luonteiden eroista eikä toiste lankea rahoittamaan petturia. Eri asia ovat ne rakkutta rahalla ostavat joille todella tärkeintä onkin löytää hetken lempi ja lämpö, ei niinkään jatkuvaa rakkautta ja onnellista tulevaisuutta.

  Yksinäisyys ei aina ole ahdistavaa, eikä tunnu pakolta, mutta suurten elämän muutosten kokeminen on jokaiselle niin henkilökohtainen asia, että kukaan ei voi laatia sääntöjä tai ohjeita niistä selviämiseen. Kun yksinäisyys ahdistaa on ihminen herkkä tarttumaan kaikkeen sellaiseen jonka kokee itsellnsä hyväksi. Siinä tilanteessa jää juuri noihin "liisaneitojen" ja "hannuhanhien" virittämiin ansoihin.
  Voisin kertoa paljonkin yksinäisyyden kokemisesta ja siitä tunteesta jossa kokee olevansa irti kaikesta muusta ja elämä on vain eilisiä, menneitä päiviä joiden muistoissa on kaikki lämpö ja läheisyys. Ne hetket ovat helvettiä. Löytäessään huomisen ja saadessaan kiinni tavallisesta arjesta on taas vahvempi elämään niissä yksinäisyydenkin hetkissä joihin on jäänyt, tai jätetty.
Kun oppii tuntemaan itsensä voi jopa nauttia yksinäisyydestä. Yksin elävä ei aina ole yksinäinen, vaan hänenkin elämäänsä sisältyvät muut ihmiset.

  Näissä viime vuosien ja kuukausien järkyttävissä perhesurmissa on taustalla ollut näkyvissä parisuhteen repailyä, eroja, riitoja, taloudellista puutetta ja kaikkein suurimpana se valtava yksinäisyyden tunne ja paine jonka he varmasti ovat kokeneet ylitse pääsemättöminä juttuina. Kun tilanteeseen ei löydä ulospääsyä, silloin turvautuu tekoihin joita ei itsekään hyväksyisi muiden tekeminä. Kaikkeen tuskaan ja ahdistukseen ei taloudellinenkaan turvallisuus auta. Ahdistunut ihminen kaipaa henkistäkin tukea, lohduttavaa ihmistä joka tukee ja tuo edes hetken turvaa.
Noissa tilanteissa ihminen on aina haavoittuvin.
Meidän yhteiskuntamme ei ole valmistautunut kohtaamaan ihmisten yksinäisyyden ahdistusta. Me emme vain osaa kuunnella niin herkällä korvalla kuin olisi tarpeen.

  Ahdistus ei ole vain lapsiperheiden, tai nuorten ihmisten arjessa. Sitä on kaikkialla.
  Eläkkelle jääminen, työyhteisön jääminen pois elämän arjesta, työkavereiden tapaamisten harventuessa ja koko siitä yhteisestä jopa vuosia koetusta ajan jakamisesta on  jäänyt ulkopuoliseksi. Kaikki se mikä ennen oli järjestynyttä ja antoi voimaa, jää taakse ja tilalle astuu tunne turhuudesta ja tarpeettomuudesta.
  Leskeys ja ero ovat kenties vieläkin rajumpi muutos kuin eläkkeelle jääminen. Ihmiset kokevat asioita eri tavalla, mutta monisa eroissa erotaan jopa suvusta, ei vain puolisosta.
  Tavallaan ymmärrän noiden  rakkauden lunnasrahoja maksaneiden miesten ajatuksia.
  Kun kaikki päivät ovat samaa harmaata massaa jossa ei kuule lempeitä sanoja, kukaan ei halaa aamulla, kukaan ei toivota hyvää yötä illalla, eikä kukaan ole kiinnostunut kuinka päivät kuluvat, ei ole ihme jos haluaa keinolla millä tahansa saada rakkautta. Huomisiin se toivo viritetään, parempiin huomisiin.

  Jos meillä olisi enemmän paikkoja joissa ihmiset voisivat kohdata toisiaan, avoimia tiloja joissa jokaiselle löytyisi tilaa omana itsenään, joissa ei ketään katsottaisi pitkään ja joissa jokainen voisi avautu juuri sen verran kuin haluaa.
  Nyt on uutisten mukaan joissain kaupungeissa jo avattu lapsiperheille kohtaamistiloja joissa on jopa asiantuntevaa henkilökuntaa. Kiitos päättäjille joiden kautta tiloja löytyy ja varoja osoitetaan tuohon tärkeään toimintaan, mutta saadaako liikkeelle heitä joille nuo tilat olisivat juuri oikea paikka löytää vaikka vertaistukea. Uskaltavatko ihmiset tulla mukaan toimintaa joka on uutta, riittääkö ahdistuneen ja väsyneen äidin aloitekyky avata se ovi ansimmäisen kerran ja kuinka hän se kokee, ne asiat ovat harmaata tietämättömyyttä johon ei löydy vastauksia. Kaikilla ei riitä voimia edes siihen.

  Ikääntyneille kaivattaisiin tiloja ja toimintaa muutoinkin kuin puolueisiin sitoutuneiden järjestöjen ja katukahviloiden ukkokerhoina.
Kaikki eivät tanssi, kaikki eivät pelaa boggiaa, eivät kudo tai virkkaa, eivät harrasta mitään aktiivitoimintaa jossa kavereita tapaisi, tai jossa uusia tuttavuuksia syntyisi. Kun politiikka nyt vain on niin sidoksissa kaikkeen, ei ole kiva kuulla ihmisten sanovan ettei voi tulla mukaan kun se on väärää politiikkaa.
Miksi polittiikan pitää olla sidoksissa kaikkeen?
Mistä löytyy se sitoutumaton taho joka saa ihmisille sellaista toimintaa johon voi noin vain mennä mukaan osaamatta mitään erikoista, tilaan jossa voi harrastaa moni puolisesti, tai vain istua vieraaseen pöytään ja aloittaa keskustelu vaikka eilisestä sateesta, eikä pöytäseurue ylenkatsoisi tulijaa?
 
  Olen lukenut lehdistä myytävinä olevista kiinteistöistä jotka ovat jääneet tyhjilleen toiminnan loputtua, eikä uutta toimintaa ole ilmaantunut. Kiinteistöissä olisi tilaa päivätoiminnalle, olisi tilaa kirjastohuoneelle, olisi tilaa kutimensa kanssa paikalle tulleille, voisi otta pelikortit esiin ja viettää aikaa pelaten. Aina ei esteenä ole edes välimatkat koska kuljetusapua saa ja mikäli toimintaa ilmaantuu voisi järjestää kuljetukset aamuin illoin.
Tuon kaltaisten toimintatalojen ruokahuoltokin järjestyisi suit sait.
Aina on vapaaehtoisia työ intoisia joille tuon ka´ltainen toiminta olisi kuin vastaus rukoukseen.
 "Miksi minä olen yksin, miksi minulla ei ole mitään tekemistä ja miksi minua ei tänäänkään kukaan muista?"