sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vanhusten hoito ja testamentti.

Juuri eilen luin kuinka paljon riitoja ja kuinka monin tavoin perinnön jaoissa tapahtuu.
Kuuntelin televisiosta erään miehen kertomusta omien vanhempiensa hoitamisesta ja kaikesta sotkusta jota siihenkin voi liittyä.

Kuinka ihminen joutuu syytetyksi, pidätetään epäilustä, että on antanut isälle väkisin lääkkeitä, vaikka mies on hoitanut vanhempiansa jo kymmeniä vuosia.  Aiheeton pidätys ja syytös ovat ynhä mielessä painajaisena joista hän ei varmasti ikinä selviydy. Jos omasta mielestänsä on tehnyt kaiken minkä voi ja kiitoksena saa sitten siskonsakin syytökset, se on varmasti raskas pala joka vaatii pitkän terapoinnin ja vahvan luonteen, että ne voisi unohtaa ja antaa anteeksi.

Kun sitten vanhemmat ovat tehneet testamentin poikansa hyväksi, siten palkinneet saamansa hoidon ja huolenpidon, se testamenttikin piti käydä oikeuden kautta, lisäksi kun, sisko vielä epäili, että vanhempien rahoja on väärinkäytetty, veli nostanut rahaa omiin menoihinsa ja sekin piti oikeudessa todeta, että poika oli hoitanut kaiken lain mukaan, saamiensa valtakirjojen puitteissa.
Että sellainen kiitos siskolta veljelle joka asui vanhempiensa kanssa ja kolmekymmentä vuotta oli vastuussa vanhempiensa hyvinvoinnista jossa sisko ei mitenkään heistä ketään auttanut.

Kun ajattelen omaa äitiäni, hän hoiti vanhempansa ja jäi tyhjin käsin, kun muut olivat hoitaneet asiat ikäänkuin selän takana. Olisi ollut siinäkin oikeudenkäynnin paikka, mutta parempi jättää suuret riidat sivuun ja elää itsellensä kiitollisena siitä, että vanhemmilla oli loppuun asti kaikki hyvin, kun hän hoiti ympäri vuorokauden karkailevaa äitiä, sitomatta ja lukitsematta, jota laitoksissa tehdään.

Kyllä jokaisen pitää silloin, kun lääkäri vielä antaa todosituksen, että; testamentin tekijä on testamenttia tehdessään ollut täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja ymmärtänyt mitä hän vakuuttaa allekirjoituksellansa ja että todistajat ovat olleet samanaikaisesti paikalla ja tienneet todistavansa tehtyä testamenttia siinä allekirjoitustilanteessa.

Minun testamenttini on laillinen.
En silti voi poissulkea asiaa, että joku perillinen vie sen oikeuteen, kaikki kun on näköjään mahdolliosta, testamentista huolimatta, kuten eilen kantaa ottamassani lehtikolumnissa todettiin.
Joku uskoo jääneensä vähemmälle.