Lomaseuraa, tai muuta seuraa.

Hupsis.

Tilasin viikoksi taas lomahuoneiston, mutta olettamukseni mukaan, tuttavaneitonen ei pääse mukaan. Sattuipas se. Hänellä on samaan aikaan toinen meno ja minullakaan ei sopinut muu aikataulu, eräitä tavalaan sopimuksia oli valmiina.

Näin se käy yksinäiselle useinkin, mutta yksin olen tottunut lomat jo muutoinkin viettämään.
Lappi kiehtoo ja sinne taas, hyttysiä ja mäkäräisiä on tietenkin siellä, kuten oli tuolla Tervossakin. Kotona ei yksikään hyttynen ole korvassani inissyt, mutta vielähän ne ennättävät. Matkailua ne eivät estä ja ovathan ne pienempiä kuin jossain tapaamani torakat. Onneksi luteita ei ole vuosikymmeniin sattunut samoihin tiloihin kuin minä olen ollut.

Kun nuorena avioparina muutimme ensimmäiseen yhteiseen kotiimme, siellä oli luteita. Hyi kuinka iljettävää oli löytää niitä sängystä ja puremat kutisivat kunnes ymmärsimme mikä niihin yöllisiin puremiin oli syynä. Talo oli ollut jo pitkään asumattomana, mutta luteet osaavat vaipua horrokseen ja heräsivät kun mökkiä lämmitimme.
Saimme ne kuriin ja kuolemaan, puremat loppuivat ja lempi leiskui ilman joka iltaoista lakanoiden ravistelua ja sänkyjen tarkastelua.
Ne seuralaiset olivat sieltä ikävimmästä päästä, vaikka hiirien rapistelua ja muuta kolistelua on kuultu ja koettu, luteet ovat viho viimeinen seura jota kotiin tai muuhun paikkaan seuraksi kaipaan.

Lomaseura on nyt hukassa, mistähän tässä alkaisi huutelemaan... ei kaikki kuitenkaan minullekaan kelpaa. Laatua olla pitää, sitä on majoituskin.