Tämä elämän ikäinen keho rapistuu.

Ei kestä kolhuja keho, eikä mene elämä kolhuitta.
Ei selkäni mitenkään mihinkän sattunut, siihen vain sattuu, kipeä ja kankea kuin rautakanki, ei niin kova ja vahva, mutta ei voi taivuttaa, ei.

Huomisen yli kun pääsen, pakko on sitten kysellä vanhaa auttajaa apuun, muu ei auta, kesä on vasta tulossa ja Lappi kutsuu. Lauantaina olis hommiakin, saas näkee kuinka tässä käy.

Kyllä ihmiset uskovat kaikkea hölynpölyä. Noita ennustaja eukkoja kuuntelevat ja joka ainoalle soittajalle eräällä heistä on samat uutiset; Kukas se on tämä mies, on ollut vaikeaa, mutta siitä on selvitty, mitä sinä mietit, mitä siinä terveydessä, ja raha-asiat, kylle sinä selviydyt, helmikuuhun kun päästään..... ja samaa soopaa ihan joka ainoalle soittajalle.

Tiedän, että on hyviäkin ennustajia, tai he eivät ole mitään ennustajia, vaan kertovat mitä on tulossa.
Eivät kysele mikä se tämä on ollut, arvuuttelua se on tuollainen ennustaminen.
Ki meillä jokaisella on oma intuitio jota kuuntelemalla asiat selkiytyvät ja elämällä kaiken kokee, ei odottamalla ennustuksien toteutumista.

Intuitiota, vaiko selvänäköisyyttä lie minun näkyni joihin olen luottanut ja jotka olen toteutuneiksi havainnut, ei sen väliä, pää asia, että ihminen luottaa omiin tuntemuksiinsa ja toimii niiden mukaan. Syteen tai saveen, itse on vastuussa, eikä ole tarvetta kirota ennustajan vääriä puheita.

Jos kysyisin korteilta paraneeko selkäni, itsehän ne voisin tulkita sen mukaan mitä ennen on tapahtunut ja miltä tuntuu! Paranee se, mutta ei tänään, siitä olen varma.

Nyt imuri maatkoon tuossa lattialla, kaappiinkaan en sitä laita, kun esille otin, mutta enpä ala imuroimaankaan. Roskien yli vielä pääsen, vaikka matalaa on askellus tänään.

Muutoinkin keho alkaa rapistua, painokin pudonnut.