Tunsin Sinut.

Tunnen sinut.

Tutustuin sinuun jo varhain lapsena.
Tunsin sinut konttaavana,
ensi askelia hapuillen hakevana
äidin helmoissa roikkuvana
itkevänä räkänokkana
isoveljen kiusana.

Tutkin sinut läpikotaisin
sukupuolisuuttasi myöten
opettelin tuntemaan kehosi.
Pituuskasvuasi mittasin,
painoasi seurasin.
Häpesit kasvavia rintojasi, kosketusarkoja,
piilotit ne paidan alle.
Katsoit itsekin vain salaa
kun odotit aikuusuuttasi.

Tunsin sinut koulutyttönä.
Luit läksysi,
opit helposti kaikkea uutta,
sinua sanottiin järkeväksi
ja kiellettiin liikaa lukemasta
sammuta lamppu, sanottiin.
Et rakastanut itseäsi
vaikka opettajatkin kehuivat sinua....
Esiinnyit usein
vaikka arkana jännitit tilanteita.
Autoit vanhempiasi
vihasit oppimattomuuttasi,
”vain pojat opiskelevat” ja sinähän olit tyttö.
Olit jopa kiltti,
vaikka uhmasitkin sääntöjä
et tehnyt mitään väärää

Tunsin sinut nuorena neitona maailmalla,
pois kotisi lämmöstä
yksinäisenä perhosena...
lennossakin...
mielessä kodin ohjeet.
Olit valmis auttamaan palkattakin
uurastit ja unelmoit.
Nuoruutesi oli täynnä haaveita,
tunsin sinut.
Muistit aina iltarukouksen ja kiitoksen.
Salaa, hiljaa yössä itkit koti-ikävääkin.

Tanssit ja nauroit
elit ja unelmoit
hait itseäsi itsestäsi
kysyitkin usein;
Tätäkö elämä olikin?

Tunsin sinut itkevänä,
nauravana, hiljaisena,
tunsin sinut rukoilevana.
Tunsin sinut rakastuneena,
nuorena morsiamena,
äitinä ja vaimona.
Tiesin kuinka rakastit
toivoit ja uskoit,
petyit ja luotit.
Elämä kuritti ja rakasti sinua.

Tunsin sinut sairaana,
tunsin elämäsi voimissa,
enkä oppinut sinua rakastamaan
aliarvoin sinua usein.
Itsetunnon puutetta, sanoin.

Tunsin sinut surevana,
itkevänä,
kokoon käpertyneenä,
peittoosi kietoutuneena,
ovesi lukinneena ikäväsi vankina.
Tunsin sinut,
tiesin kuinka kaipasit...
kuinka kadotit huomisesi,
kuinka purit sisintäsi sanoiksi,
piirsit ikäväsi ikoniksi,
ajatuksesi maisemiksi
ja teit metsästä kirkkosi.
Taivas kattona,
maisema alttaritauluna ,
kivi polviesi alla alttarina,
huusit tuskaasi jota kukaan ei nähnyt,
sanoja joita ei kukaan kuullut.
Tunsin siinä sinut aitona,
alastomana Jumalasi edessä.

Tunsin sinut niinä hetkinä.
Tunsin kuinka sait voimaa,,
löysit oman sisimpäsi,
koit omat tunteesi kivulla,
huusit ulos kaipuusi,
opit itkemään ikävääsi
ja kirjoittamaan ne kirjeet..
kirjeet tuntemattomuuteen
ajatukset atmosfääriin ilman postimerkkiä.

Tunsin sinun sisimpäsi
tiesin että nouset...
nouset ja huudat surun yli uutta toivoa.
Tunnen sinut...
löysit itsesi
ja huomisen....
Tunnen iloa ja olen ylpeä sinusta
Heikkoutesi olikin voimasi
nousit esiin kammiostasi ja huusit;
”Hei, minä elän.”

Tunnen sinut läpikotaisin.
elänhän minä sinun kehossasi.
Kehdosta hautaan.

•  Valokeila
•  Muokkaa

• 23. helmikuuta 2008