Kolhuja ja arpia.

Viime kuukausina, ehkä voisin sanoa jo muutamien vuosienkin aikana minulla on ollut onni tutustua erilaisiin ihmisiin. Jokainen heistä on merkinnyt uutta purjehtivaa pilveä taivaallani. Joskus pilvi pakenee näkymättömiin palatakseen entistä kirkkaammalle taivaalle antamaan sitä voimaa jota ystävät toisillensa antavat. Toisaalta olen itse ollut saari jota monet purret ovat lähestyneet seilattuaan elämän merellä karikkoon tai jäätyään ihan yksin. 
Yksin olin minäkin.
 Yksin ajatuksineni suljettuani oveni uusilta ihmisiltä, uusilta kokemuksilta, vuorovaikutukselta. Lehtiö ja kynä, suru, kaipaus, elämän toivottomuus, itsetuhoiset ajatuksetkin aika ajoin. Jostain silloin purjehti taivaalleni vaalea purppurareunainen pilvi. Nyt ajatellen niitä oli silloin useampiakin, mutta yksi ystävätär sai minut katsomaan huomiseen. Olen oman kokemukseni kautta oppinut ymmärtämään ettei ihminen ole esine, ettei ihmistä voi mitata ulkonäön tai aseman mukaan, ei peilaten muihin, vaan omana itsenään. Me kestämme elämän kolhuja huonommin tai paremmin, sulkeutuen kuoreemme, tai huutaen kaiken ulos miettimättä mitä muut sanovat. Useat elämän kurjuutta uloshuutavat leimataan "hulluiksi", häiriintyneiksi ja epäsosiaalisiksi, mutta kuuntelemmeko heitä todella. Luulen että jos kuuntelija olisi lähellä, ojentamassa tukevan kätensä, moni "sairas" parantuisi, sillä henkiset haavat ovat herkkiä heti syntyessään. Arpeutuvathan nekin, mutta parantumisen pitäisi alkaa nopeasti, hiljalleen.

Lisäksi omien tunteiden käsitteleminen... kuin myrskyn silmässä tietämättä mistä suunnasta suojaa etsisin. Tunteet kun eivät kysy lupaa! Ne kasvavat ja katoavat riippumatta aina siitäkään miksi ovat syntyneet, minne kohdistuvat. Järki ei aina hallitse ihmistä, eikä ihminen ole järkevä kaikissa päätöksissään.

Liekö sitten parempi antaakin tunteille valta ja sanoa mitä ajattelee, mitä haluaa, mitä toivoo, mistä haaveilee, sen sijaan että yrittää järkeillä mikä olisi oikein, mikä antaisi parhaan lopputuloksen. Vaikka ei elämä saa olla kuin lotto, arvailua,  päämäärätöntä pyrkimistä suureen voittoon!
Kunhan nyt tasapaino löytyisi vaaleiden ja tummien pilvien suhteen.
Purppuranpunaiset kuuluvat nuoruuden unelmiin  nyt toivon tyyneyden sinisiä, harmaaseen sävytettyinä harmonian vuoksi.
Liike ja vastaliike. Järki hoi, anna edes yksi vinkki mihin suuntaan juoksemalla tavoitan sen tasapainon.

Aina on uusia haasteita. Harrastukset ottavat oman aikansa ja liikuntaa ei saisi unohtaa missään tilanteessa. Henkinen hyvinvointi vaatii kyllä kehonkin hyvinvointia. Jos mieli on maassa, ei ole muuta tapaa kun tarttua itseään niskasta ja lähteä liikkeelle. Ajatuksetkin uudistuvat kun katselee muutakin kuin ikkunasta ulos. Tasapainoinen elämä, onnellisuus ja terveys, mitä sitä enempää vaatimaan. Kaikki muu tulee niiden mukana.