Ystävät.

Ystävyyttä ei voi ostaa, 
sitä ei voi pyytää, 
ei tilata viikkojulkaisuna, 
eikä kaapata haltuunsa. 

Ystävyys ansaitaan, 
se on luottamusta, 
se on tukea molemmin puolin, 
eikä se häviä muuttokuormastakaan. 

Kaikki tosi ystävät kulkevat rinnalla silloinkin kun yö on pimeä, 
kun sudet ulvovat ja taivaalta on kadonnut viimmeinenkin toivon tähti. 

Ystävyys tuolla muutamilla  keskustelupalstoilla on koetuksella, vuosia kytenyt riitä puhkeaa sanasotana ja syytöksinä, rikosilmoituksiakin tehdään ja oikeudessa ratkotaan mitä sanoit sinä ja mitä minä.

Ystävyys yleensä kestää pienet riidtkin, mutta suoranaisia loukkauksia tuskin kukaan jaksaa hyväksyä.

Olen itse kokenut loukkauksen jota en koskaan voi hyväksyä enkä antaa anteeksi, mutta eipä sitä loukkaja ole kai tarkoittanutkaan koskaan anteeksi pyytää. Itseänsä koskeneen usein voikin unohtaa, mutta kun samassa lauseessa käsitellään ystävienkin laatu, se tuntuu pahalle.

Nuorena, Porin kaupunki oli sellainen pieni puu talojen kaupunki, olihan siellä toki kivi talojakin, mutta ne matalat pitkät puu talot jäivät mieleeni. Ystäväni oli kotiapulaisena  varakkaassa perheessä. Tämä ystäväni oli pikkuisen laiska joissain asioissa ja hän pyysi minua usein avuksensa, useimmiten silittämään pyykkiä johon kuulu paljon valkoisia miehen paitoja, tärkkikauluksineen ja hihansuineen.

Tietenkin menin aina kun olin vapaa auttamaan, olinhan muutenkin niin monen paikan höylänä, että nukkuminen tahtoi joskus unohtua kiireeessä juosta paikasta toiseen. Harvoin hän edes kiitti minua avusta. Kerran perheen rouva näki minut silittämässä, koska meiltä paloi sulake ja piti etsiä sähkötaulua ja sulakkeita. Hän tietenkin kysymään minäkö ne pyykit silitinkin. "Ei, Ei, minä ne aina ennen olen silittänyt, Kipa tuli vain nyt auttamaan." Herran pieksut, meinasin sanoa kuka ne on oikeasti silittänyt, mutta olin hiljaa. Kyllä siinä pikkuisen mietin ystävyyttä ja avun antamista. Ystävän rehellisyyshän siinä oli kyseessä. Hän mitätöi minut ja työni jota olin usein hänen puolestansa tehnyt.

No se ystävyys katosi vuosien mittaan kun muutin sieltä pois ja uudet kiireet olivat edessä.

Uudet ystävätkin, tottakai.

Sen jälkeen olen kokenut olevani huomioimaton ystävä monessa tilanteessa. Ystäväni sanoi kyllä hyvin vähän aikaa minutkin tunnettuaan, että me olemme niin eri piireistä, meidän ystävämme ovat eri piireistä. Minun ystäväni siis eivät ole hänen ystäväpiirinsä tasolla saati minä, maalaistollo.

Se lause ja se ajatus jäi kyllä takaraivooni iki ajoiksi. Minun ystäväni ovat minun ystäviäni ja olen valmis tutustuttamaan heidät omiin uusiin ystäviini, mutta hänen ystävänsä ovat niin paljon parempia, niillä ei ollut edes nimiä, ne olivat kavereita. Mahtoiko olla oikein ystäviä, vai vain työkavereita, en tunne, en tiedä, enkä anna arvioitani vieraista ihmisistä. Korkeissa viroissa, oppineita, kuinka vaan.

En aseta ystäviäni luokkiin enkä piireihin, pyrin sopeutumaan kaikkiin ja olemaan herättämättä liikaa huomiota missään tilanteessa jossa en tunne olevani omalla maaperälläni.

Toinen tilanne, "jos olisit nuori, ei sinua kukaan hakisi tanssimaan!" Minuako, hyvä etten ole nuori, kun nyt hakevat, mutta jätin sanomatta. Jätin myös arvioimatta hänen huonon tanssitaitonsa, vaikka sellainen se on. Eihän kaikkea ole pakko sanoa, ihminen voi vastata huonoon käytökseen sivuuttamalla loukkauksen, niin tein, mutta muistan tunteen. Niin huono ihminen minä sitten hänen silmissään olen.

Ystävyyttä voi siis osoittaa moittimalla ja lannistamalla toisen itsetunto.

Haukkuis suoraan, eikä viivojen välissä, voi sanoa noille loukkauksille, mutta kaikki on mennyt toisesta korvasta sisään toisesta ulos, vaikkakin ne olivat aika ajoin kuin mustat suuret möykyt ajatuksissa, olenko minä todellakin niin arvoton ystävä, ja minun ystäväni, luokattomia kaikki.

Jaan ystäväni, yhtään en omista yksin, enkä ketään pidä väkisin, ilman omaa ansiotani.

Niin sen pitääkin olla. Eihän ystävyyttä saa valitsemalla kaupan hyllystä tai torikojusta, se ansaitaan omalla persoonallisuudella, ja joskus ystävyys vain tulee päätepisteeseensä. Mitta täyttyy ja kyllästyy sellaiseen mikä ei mitään anna.