Osa on hävinnyt, osa muistissa, osa teksteinä korpulla.
Tänään tuli mieleeni joskus kirjoittamani; Juoksitko elämää pakoon. Takaisin palaamalla et tavoita sitä, koska se juoksi rinnallasi.
Silloin en juossut, vaan menin piiloon.
Kun nousin jaloilleni ja lähdin liikkeelle, en enää sitä menettyä aikaa tavoittanut. Huomasin menettäneeni ne elämättömät päivät lopullisesti. Vain lisääntyneet harmaat hiukset ja syventyneet uurteet poskilla kertoivat niiden jo kuluneen. En vain huomannut niitä päiviä, minuuteni lepäsi eilisten kummulla. Ne helvetilliset vuodet, onneksi silloin, kun asia vielä jyskytti takaraivossa, sain ne kirjoitettua muistiin ja todistaakseni myöhemmin itselleni ettei elämä pääty vastamäkeen. Mäet on vain kiivettävä, vaikka hiekka sortuu jalan alta ja rintaa puristaa.
Omako onneni, vai toisten epä onni, ne vuodet olivat ja menivät.
Kypsyttivät ne. Tekivät raakileesta jonkin kypsymisasteen tuotteen ja ajatukset saivat uusia suuntia. Maahan katsomalla kun ei näe tähtiä!
On sitä sen jälkeen päässäni jyllännytkin ajatus ajatuksen perään. Monta niistä on päässyt kontrollin läpi, monta palannut kypsyteltäväksi, mutta ne todellisen elämän vastamäet ovat välillä kaataneet kaiken tulevaisuuden toivonkin. Pirullisen sateen alle sattuessaan saa vaikka puukkoja niskaansa ja kyllä ne katkovat unelmilta siivet.
Aiemmin jossain kerroin kuinka katselin joen virtaamista ja yhtä pientä puu lastua sen laineella. Kuin minä ja elämä, elämä kaikkinensa on kuin lastun purjehdusta elämän laineilla. Milloin myötävirtaan, milloin suvannossa uutta tuulta odottaen ja usein kosken kuohutkin kokien. Vastavirtaan keikkuminen onkin vaivaloista ja vain poukkoilua myrskyn käsissä.
Pieni lastu, puhtaan puun väreissä, väliin katosi kokonaan, kunnes virta taas nosti sen aallon harjalle komeana näkynä tumman veden vastavärinä. Että minä sain siitä ajatuksia! Usein palaan tuohon näkyyn eikä ajatuksille ole vastarantaa.
En aio juosta elämää karkuun, en sulkea kaikkia ovia, eikä taivaallani saa olla pelkkää pilveä. Tuikkikoon siellä tähdet ja roihutkoon salamat, aion elää tätä samaa saamattomuuden elämää haaveillen, että joskus vielä minäkin voin sanoa olevani se joka kuvittelin olevani.
Kypsä ihminen, nähneenä ja kokeneena elämän kaikkia puolia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti