Nää niitä päiviä on...

Harmaa taivas ei ole pettymys, näitäkin päiviä tarvitaan.
Mittarissa on + 11,5 asteen lukema, mutta ihan ulkoiluun sopiva. Kotitöitä löytyy aina, kun vain saa työhalut viritettyä oikeaan korkeuteen.

Kävin ostamassa kangaspalan. Aikomuksena saada siitä päällepantavaa, mutta tuossa se laskostettuna ompelukoneen vierellä odottaa leikkaamista. Saumurilla se kyllä on ommeltava, saa kunnon saumat joustavaan kankaaseen.
On tuossa laatikossa muutama vanha vaate odottamassa tuunaamista. Ihan hyviä asuja jää pitämättä kun niissä jokin ei vain tunnu tähän aikaan sopivan. Tällaiset harmaat päivät ovat omiaan ompelukoneen ääressä istumiseen. Saas nyt nähdä.

Viime vuoden kevät ja kesä olivat sellaista aikaa, että menetin kaikki menohalut, edes elämäni suurin halu, tanssihalu, katosi eräänlaiseen ahdisteluun, aneluun, pyyntöihin, ehdotuksiin ja olin totaalisen kyllästynyt sellaiseen elämään. Kun ei ole kiinnostusta sen voi joku tappaa olemalla liian innokas ehdottelu menemään ja olemaan joka kissan ristiäisissä.
Ei ole haluja mennä joka ilta, joka viikonloppu tai joka päivä.  Odottelen tässä kaikessa rauhassa menohaluja, kun kaikki on hyvin. Miksi menemällä saavuttaisi jotain minkä jo omistaa?

Monia projekteja on ollut meneillään, moni valmiina ja joitakin mietin, päätöksiä suuntaan tai toiseen. Kaikkea ei kuitenkaan halua paljastaa. On ja ei, miksi kaikki olis nostettava, tai nostettavissa pöydälle.
Omat ajatukset ovat aitoja, omat tuntemukset koettuja ja kokemattomat asiat saakin jäädä kokematta jos niistä ei synny itselle halu kokemiseen ja pettymiseen.
Onneksi en ole pahemmin pettymysten kierteessä, kun nyt tuon uuden kankaan saisin saumoilla päälle puettavaan muotoon.

Kutsuja on tullut Juhannuksen viettoon, mutta ei niistä tämän enempää.
Ehkä se tulee ja menee kuten ennenkin ilman suurempia juhlimisia. Niin se meni viime juhannuskin.