Kirjoittanut: Kir.jar 6.8.2004 klo 15.55
Kesken nurmikon leikkuun istahdin isolle kivelle pihan varjoisalla puolella.
Pyyhin hikeä otsaltani ja katsoin muuttuvaa maisemaa lähistöllä. Isot koneet ovat viikkokausia möyrineet kauniissa, keväällä valkovuokkojen peittämässä lähimetsässä.
Kivet on hakattu pienemmiksi, multaa ja soraa ajettu, rakennettu kuin melu aitaa.
Kuuset ja männyt katosivat eilen hakkurin nieluun, kaikki se mitä niistä ei tukkeina pois viety.
Metsävadelmia ei siinä enää kasva, ei ole korvasieniä ensi keväänä, eikä linnut rakenna pesiänsä puiden oksistoon kun niitä puita ei enää ole. Muutama harvaoksainen koivu jäljellä.
Maisemani on talvella avointa... ja niin rakastaisin havupuiden suomaa vehreyttä lumisessa maisemassa.
Näitä miettiessäni huomasin sisiliskon nousevan samalle kivelle.
Se katseli minua kuin kysyen; mahtuuko?
Pienin, nopein liikkein se nousi siihen vierelleni, suussaan valtavan iso hämähäkki joka pyristeli siinä pitkine jalkoineen yrittäen vapauteen.
Sisilisko hakkasi hämähäkkiä kiveä vasten, löi ja odotti vieläkö liikkuu jalat, irrottamatta leukojensa otetta pitkäjalasta.
Se löi useamman kerran ja lopulta hämähäkki oli liikkumattomana sisiliskon edessä kivellä.
Minäkään en liikkunut, katselin kuinka saalistaja nautti saalistaan, pureskeli pala palalta kunnes kivelle jäi vain pala ohuen ohuesta raajasta.
Olin jo huomannut pienen kärpäsen pörräämässä siinä kiven ympärillä, kiinnostuneena hajustani, tai mistä lie.
Sisilisko makasi liikkumatta, silmät seurasivat kärpäsen lentoa ja yks' kaks', se nappasi kärpäsen ja söi suupalanaan liikoja miettimättä oliko kuollut vai elävä.
Jätin sisiliskon saalistamaan ja lähdin hiljaa jatkamaan kesken jäänyttä nurmikon ajoa.
Näin minä tänään ympärilleni katselin.
Mitähän muut tänään näkivät?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti