Kun on tunteet.

Tunteista on hyvä puhua usein ja avoimesti.
Mieheni oli tunteellinen ihminen. Hänellä oli itku ja nauru herkässä, mutta hän osasi puhua tunteista.
 Me halasimme usein, meille oli itsestään selvää ottaa huomioon toisen tunteet, vaikka sanojen säilääkin toisillemme heilutimme. Jos riidellään asioista se on selkeästi mielipiteiden erilaisuutta, ei ihmisten moittimista tai alistamista oman mielipiteen taakse.
 Kuinka helppoa oli sanoa toiselle; Minä rakastan Sinua. Kuulla se toisen sanomana useita kertoja päivässäkin. Ohimennen pieni halaus, tai suukko poskelle, pieni kosketus olkapäälle, suukot ja halaukset kun toinen jonnekin lähti, vaikkapa eri vuoroon töihin. Sitä avointa tunteiden näyttämistä ja kokemista olen kaivannut, koska en ole tuntenut rakkautta mieheni kuoleman jälkeen, rakkautta eri sukupuolten välillä tarkoitan.
 Tunnen rakkautta perheen sisällä ja sisaruksiani kohtaan, mutta mieheen en ole rakastunut. On kavereita, ystäviä ja tuttavia, mutta ei yhtään rakkaussuhdetta joka olisi jotenkin syvimpiä tunteitani liikauttanut. Minulla on hyviä miesystäviä. Miehiä taitaa ystävissäni olla melkoisesti, teinhän miehisessä yhteisössä työnikin eläkkeelle jäämiseen asti. Naistuttavat, monia voin sanoa tosi ystäviksi vuosien takaa, ovat joko yksinäisiä tai perheellisisä, mutta monen kanssa on yhteiset harrastukset.
 Tunteet, ilo, suru, viha ja rakkaus, kukaan ei niistä koskaan voi liikaa kertoa, niiden pohjalla tai huipulla on käytävä itse tietääkseen millaista on tuntea koko keholla, koko sielu mukana.
Suurin tunne kytkeytyy rakkauteen. Äidinrakkaudesta ei tarvitse edes puhua, se on jokaisen äidin rinnassa.
Parisuhteen rakkaus, suuri tunne josta pitäisi puhua keskenään, muillehan se näkyy, jos sitä on.
 Nuori ihminen rakastuu ja ihastuu tulisesti, kuin mikään muu ei mitään merkitsisi. Muistan rakastumiseni, niin suuria tunteita ei voi kuvailla, mutta vieläkin sattuu kun rakkain on poissa. Surun tunne ei ole kadottanut muistoista rakkautta, se elää yhä minussa.

En etsi elämäni järisyttävää rakkautta, etsin olotilaa jossa tunnen olevani tukevalla alustalla, haaveissa huomiset, muistoissa eiliset. Ellei ihmisellä ole unelmia hän ei elä tulevaisuuden uskossa. Eihän huomiselta toivo eilisen epäonnea, jos sellaista on kokenut.
En kadu elettyä elämääni, vaikka monta asiaa olisin voihut toisin valita. Olen oppinut kaikista ylämäen kipuamisesta, oppinut niistä alamäistä joissa ei tahtonut rattailla pysyä ja olen oppinut tekemään päätökset omien tunteideni mukaan. Mistä en tykkää, sen sanon. Eräs tuttavani sanoi olevansa kynnysmatto johon kaikki kantavat omat surunsa, mutta eivät kuuntele mitä hänellä olisi sanottavaa. Hän on hiljaa, ei sano, ei puhu ja se on mielestäni väärin. Pitää uskaltaa sanoa mikä tuntuu pahalta, missä on raja hänen mielestänsä.
Ota härkää sarvista ennenkuin härkä vie sinua!
Olenko itse ollut liian suorasanainen, sitä en usko.
Jos vuosia nieleksii sellaista minkä haluaisi sanoa, mutta ei vain tule sanoneeksi, alkaa olla niin täysi niitä puhumattomia asioita ja sanomattomia sanoja, että alkaa purkin kansi pullistella liiasta kaasusta. On pakko puhua. Tai, on pakko olla puhumatta jos haluaa välttää loukkaamasta tai loukkaantumasta. Kun pakahduttaa tunteensa, tai pitää sisällänsä kaiken mistä pitäisi puhua, ne vaikuttavat jopa terveyteen. Tulee haluttomaksi, innostus kaikesta lopahtaa ja jää sinne sivuraiteelle jossa turhaan odottaa uutta junaa pysähtyväksi. Minulle kyllä jo kävi niin, istuin kuin suolla, jalkojen alla pelkkää tyhjää. Tarvittiin vain pieni vihje ja paineen purku. Jopa tuntuu kevyelle, mielessä ei ole puhumattomia asioita, eikä sanomattomia sanoja ja jos onkin, en tunne mitään tarvetta palata niihin paineisiin.

 Nyt on monta päivää puhelimeeni soitellut henkilö jonka kanssa en halua keskustella.
Ei auta puhe, ei uhkailut, joten pitänee ilmoittaa viranomaisille häirinnästä jota hän aiheuttaa. Ei voi pitää puhelinta auki yöllä, tekee mieli laittaa päivälläkin koko aparaatti kiinni kun soi ja soi...
Miksi hän soittelee, haluaa tavata, vaikka en missään tapauksessa sitä halua, en edes vastaan kävellä, tuollaista häirikköä. Toivottavsti hän itsekin tajuaa ettei meillä ole mitään yhteistä. Lieneenkö hänellä mitään tunteita, ei ainakaan ota niitä huomioon!

Harrastukset vievät toiselle paikkakunnalle, mutta mitäpä ei uhraisi hyvään harrastukseen. Tulevaisuudesta kun ei voi mitään ennustaa ja moni asia on "valmistumista vaille", kuten kurssilla työryhmämme Savottarien eräässä ryhmätyössä sanoimme. Elämässä tahtoo olle usein se arvaamattomuuden laki, itse ei voi kaikkea määrätä eikä omien valintojen oikea suuntakaan aina ole varmaa, siksi pitää olla valmis muutoksiin.
Kaikkeen valmiina, odottamatta kuuta taivaalta tai rakkaustunnustuksia, jokainen aamu on tyhjä sivu jonka käsikirjoitukseen haluan itsekin vaikuttaa.
Olkoon tunteet millaiset tahansa, kunhan puhutaan niistä.