Kun uni antaa aikaa.

Iltaisin ei aina tule uni odottaenkaan.
Turhaan sitä pyörii sängyssä ja miettii miksi ei nukuta, kun voi nousta ja tehdä mitä tahansa hiljaisessa kodissa kunnes uni antaa merkkejä tulostaan.
On pimeää ja hiljaista. Vain kellon tikitys ja jääkaapin hurina seurana, kunnes laitoin musiikkia soimaan.
Laulun sanat nostivat esiin muistoja, mutta samalla ne antoivat sanomattoman hyvän tunteen. Olen pitkän aikaa elänyt jotain sivuroolia omassa elämässäni ja tunnen nyt saavuttaneeni sen mitä kaipasin. Ei ole kiire mihinkään. Illat ovatkin parasta aikaa, kun ulkona sää viilenee ja pimeys laskeutuu kaiken ylle. Rakastan näitä syys päiviä, vaikka värit katoavat luonnosta ja puut itkevät lehdettömin oksin sadepisaroita.

Kaiken pitää aina mennä kuin on määrätty. Asiat vain tapahtuvat omalla ajallaan, vaikka kuinka laatisi aikatauluja ja sovittelisi päiväkirjaansa aina ei mene oman tahdon mukaan. Hyvähän se onkin, kohtalolla on päivissä sormensa pelissä, onnettarella omat lahjansa. Kohtalo on usein julma, me emme hyväksy tapahtumia, vaan haluaisimme kaiken pysyvän oman tahtomme mukaisina, eikä se niin mene, kaikella on aikansa.

Luonto muuttuu ja niin me ihmisetkin, kun ikää karttuu ja kokemukset opettavat katsomaan asioita laajemmin. On muutakin, kuin näkymä omasta ikkunasta. Kävin taidenäyttelyssä, gallerian omaa taidetta, kotimaisia tunnettuja taiteilijoita, monia vanhoja maalauksia joiden tyyli puhuttelee minua enemmän kuin nykytaiteilijoiden suorat linjat. Onhan nuorissakin todella puhuttelevien teosten tekijöitä, piirtäjiä ja maalareita.
Joitain töitä siellä gallerian seinällä ihailin mennen tullen, ne kertoivat aikansa tyylistä ja monet maisemista joita ei enää ole. Merellisyys ei minulle ole mitenkään kiehtova aihe, mutta sellaistenkin näkeminen antaa ajateltavaa. Kuinka joillakin on niin herkkä käsi ja näkevät silmät. Valon ja varjon leikki maalauksissa on kuin arki ja pyhä, täydentävät toisiaan.

Taidekaupassa on laajat valikoimat uutta ja vanhaa, kallista ja halpaa, mutta enimmäkseen kovinkin kallista nimekkäiltä taiteen tekijöiltä. Hieno mies tuo kauppias ja hän tiesi mistä puhuu, haki taiteilijaluettelot esiin ja näytti millaisesta miehestä/naisesta on kyse. Jäi kaivelemaan kun en voinut ostaa, halusin ja haluan joitain töitä, mutta jätin miettimiseen. Kunhan seuraavan kerran, enhän edelliselläkään käyntikerralla mitään ostanut, mutta jos seuraavalla jotain himoitsemaani.
Oma taiteellisuus on vakan alla, eipä ole taidoissa kehumista, mutta harjoitellen oppii, siitä on monta todistetta. Nyt keskityn olevaan ja tulevaan, nautin tästä ajasta ja tiedän ettei elämän ole pakkopysähtyä tähän olotilaan, vaan uusia hetkiä ja tapahtumia on tarjolla, kun oma innostus riittää. Ihmeesti se uusi puhti löytyi, vaikka kaikki tuntui olevan liikaa voimia vaativaa ja jollain tavalla vastahankaista menoa.
Auttoiko se helteiden loppuminen, ehkä niinkin. Tunnen vain nuortuneeni ja menossahan pitää olla mukana, vaikka pääosaa ei missään näytöksessä tarjottaisikaan.