Viilenevää.

Sää muuttui melkoisella vauhdilla.
Pohjoisesta puhaltaa, mittarissa tänään vain hiukan yli aste plussan puolella, mutta aurinko sentään pilkisteli tuosta sälekaihtimien raoista, vaikka veti sitten säteet piiloon ja taivas tummuu.

Istuin eilen junassa muutaman aseman välin.
Viereiset paikat enimmäkseen tyhjiä, mutta pieni poika oli mummonsa kanssa matkaamassa kotiin, käytyään Lapissa. Hänelle oli varattu viihdykkeeksi vain suupaloja. Mummo ojensi rusina- pähkinä sekoitus pussin, rusinat kelpasivat, mummi kaivoi suklaata, se kelpasi, mummi juoksi pitkin vaunua kun tuo ja tuo paikka oli tyhjä ja kiinnosti, tuossa olis hyvä istua.
Mietin miksi ei mummi ottanut pojalle kuvakirjaa, tai piirustusvälineitä. Jokaiselle istumapaikalle kun on pieni pöytätila jonka päällä olisi voinut vaikka pelata jotain pelejä vilkkaan pikkumiehen viihdykkeeksi. Nyt eräät vaunussa matkaavat loivat vihaisia katseita kun pieninkin rauha vaunusta oli pikkumiehen käsissä, eli paremminkin juoksevissa jaloissa. Mitäpä se minulle oikeastaan kuuluu, ihmettelen vaan mummin toimintaa ja asennetta lapsi kontara muut matkustajat.

Eteeni penkille istahti mies, joka puhui minulle siihen selkänsä taakse, kertoi lapsuudesta saakka elämäänsä Lapissa, turisteille rakennetusta perheensä lomakylästä, omista reissuistansa ja työstänsä, siitä, kuinka turistit nykyisin yöpyvät asunto autoissa, vaikka vain levähdyspaikalla ja rakennetut, tarjotut palvelut jäävät jopaLapissa käyttämättä. Lama vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin.

Taakseni istahti lääkärillä tutkittavana käynyt mies. Hän sanoi joutuvansa leikkaukseen polvensa vuoksi, kertoi kuvauksista ja tutkimuksista, mutta kehui nuoren lääkärin ammattitaitoista otetta vaivaansa.

Muutama penkkirivi eteenpäin istahti seuraavalta asemalta junaan noussut nainen. Hän olis halunnut sulkea silmänsä ja levätä matkan aikana, mutta pikkumies kyseli ja kyseli, mummikin yhtyi puhelemaan ja kysymään... Siinä se matka meni sujuvasti. Ei tarvinnut itse monta sanaa sanoa, eikä minulla nyt mitään kerrottavaa olisi ollutkaan. Kysyjälle vastasin, menen Savoon ja olin siellä pohjoisessa vierailulla tuttavieni luona.

Olihan siinä matkassa vielä autollakin matkattavaa. Mittariin kertyi kilometrejä toinen toisensa jälkeen ja piti poiketa pieni illallinenkin nauttimassa, koska  aamupalan söin  joskus seitsemän jälkeen aamulla. Kyllä sitä kellon ympäri selviää syömättä kun vähän on kulutustakin istuessa junassa ja ajaessa autolla.
Ajaessa ei saa olla väsynyt. Kaikkien aistien pitää toimia hämärässä ja pimeässä, keskittyminen ei saa herpaantua siitä mitä on tekemässä,

Olen aikeissa matkata enemmänkin junalla, se on paljon halvempaa kuin oman auton käyttö. Eihän kaikkiin paikkoihin pääse junalla, mutta kyllä meillä vielä on kattava rataverkosto käytössä ja sitä pitäisi enemmän ja useamman matkaajan käyttää.
 Pohjoisen junissa on tilaa. Lähde sinäkin raiteille! Siellä näkee, kuulee ja kokee.