24.11.2005 11:22
Jos kohtaamisessa on vaikeuksia, oli sitä sellaisia
ongelmia nuorenakin.
Voi kuinka minäkin haaveilin sen oikean kohtaavani, näin unta ja kuvittelin....Vanhemmat varoittelivat "ettei syntiä saa tehdä", ja minä kun halusin vain rakastua!
Olihan niitä tarjokkaitakin, vaan kun ei kolahtanut! Kunnes se yksi katseiden kohtaaminen, lämmin käsi kädessä, ja tanssi kevyin askelin... se tanssi oli se piste, se poika oli se kohtalo, ja rakastuin... en tiedä oliko se syntiä kun taivuin käsivarsillensa ja...
Nyt kun se onni on eletty, synnissä tai synnittä, tuntuu kuin se ei olisi kuitenkaan ollut vielä koko elämä, minähän elän ja haaveilen siitä seuraavasta kaiken kaatavasta katseesta...
olen siis syntinen, mutta ihan kivaa tämä on.
Ainakin tiedän eläväni!
24.11.2005 11:22
Yllä oleva teksti taas vuosien takaa. Nyt kun olen koonnut kansiooni noita aiemmin ajateltuja ja julkaistuja kirjoituksia ei mikään kirjoittamani harmita.
Olen aivan samaa mieltä kuin tuolloin noin kahdeksan vuotta sitten.
Ainoa muutos, ikää on tullut lisää, en odota niitä kaatavia katseita, mutta eivät ne haaveet päiviäni täytä.'
Kun kontin suu on auki, ei tiedä mitä puusta konttiin putoaa.
Muistan ja muistelen. Kun silloin 1960 rakastuin, se oli jalat alta vievä kokemus, eikä sellaista voi toista tulla.
Kaverit ja toverit pysyvät, ystävätkin, mutta rakkaita ei niin vain olekaan tarjolla tässä iässä.
Mutta ellei ole haettavissakaan, eihän kukaan voi löytää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti