Tuleehan niitä juhlia.

Otti ihan vietävästi päähän.
Päätä särki syömättömyys, vesi velloi vatsassa kaksi päivää ja tyhjennys juoksutti tuolin ja vessan väliä koko yön.
Aamulla päänsärky ja ohjeessa luki, "..ota aamulääkkeet vasta tutkimuksen jälkeen.." Tutkimusaika kello 13.00. kuinka hiivatissa minä pystyn ajamaan tuonne Keskussairaalaan kun oksettaa ja ... eikä päässä tunnu muuta kuin jyskytys.

Eikä se tutkimus ollut niitä elämäni helpoimpia.
Kamerahan ei suostunut etenemään suolistossa. Mutkia, mutkia, joiden kautta letkua saada ihan vatsalaukkuun asti. Kyllä teki kipäeää. Käännettiin selälleen ja kyljelleen, toiselle kyljelle ja selälleen, kaksi hoitajaa painoi vatsaa milloin oikealta, milloin vasemmalta, kai kipuakin hellittämään, mutta sattuihan se.
En ole kipuherkkä, mutta oli pakko sanoa välillä, että nyt sattuu enemmän kuin lääkäri määrää ja lääkärillä oli hauskaa...
Kyllä hoitajat, joita paikalla oli monta, sanoivatkin, että olihan vaikea tehdä tutkimus loppuun. Harvemmin on lääkärinkin mukaan niin "kiinnikeitä" kasvanut suolisto kuin minulla. Hän jutteli pitkään ennen ja jälkeen tutkimuksen, tumma, komea mies, suklaanruskeat silmät katsoivat minua suoraan silmiin. Hän kertoi hyvän uutisen, ei ole mitään kasvaimia, mutta vaivani syy ei selvinnyt, joten lisätutkimuksiin vain. Seuraava aika tulee postissa, sanoi hoitaja.

Tutkimuksen mahdollisesti aiheuttamien tulevien oireiden varalta minut määrättiin pysymään kotosalla ja tulemaan ensiapuun jos oireita ilmaantuu.
Niin jäi juhlat ja viikonloppu.
Olihan niitä oireita, päänsärky on nyt vasta helpottunut, vatsan pintaan ei saa koskettaa, niin on arka.
Ei auta aamulenkille kireitä farkkuja laittaa, ei, vaikka kuinka haluaisi pasteerata muka tyylikkäänä.
Lenkille kuuluu kyllä rento asu ja hyvät lenkkarit.

Tuo lääkärin silmiin katsominen sai minut muistamaan kuinka tässä yhdelle tuttavalle huomautin, ettei hän koskaan katso silmiin kun puhuu minulle.
Hän selitti, että on kielletty katsomasta.... en ymmärrä. On reilun ja rehellisen tuntua, kun katsoo silmiin puhuessaan. Ilmankos meillä ei mennytkään kaikki nappiin, eikä syy ole pohjalaisuuteni.
Lapseni lapsen lapsi sanoi pienenä kun  hänellä oli jotain asiaa ja minä, tai muut vastasimme jostain sivulta katsomatta häneen ; "Katsoisitko minua silmiin kun puhut minulle!"

Kaikkea sitä tuleekin mieleen.
Harmittaa kun en voinut lähteä ja onhan taas maanantaina aika varattuna tuolla terkkarissa. Olis ollut vain pikavisiitti. Tuleehan niitä päiviä ja viikonloppuja, juhliakin, mutta parasta tässäkin se, että tiedän olevani melkoisen terve, vaivastani huolimatta. Tai enemmän kuin melkoisen...