Valot ja varjot.

Pimeänä aikana haluaa laittaa paljon valoja, sytyttää lamput palamaan,
Ulkona sataa vettä, mutta katsoessani ikkunasta ulos pimeään yöhön, näin valon leikkivän maahan putoavissa sadepisaroissa. Verhon välistä karkasi valojuova tummaan maahan ja sadepisaroiden tanssi oli kaunista katseltavaa.

Asuin aiemmin kilometrien päässä keskustaajamasta. Siellä ei ollut katuvaloja, eivätkä naapureiden valot valaisseet tienoita. Harvoin laitoin pihavalot palamaan. Vain ikkunoista ulos näkyvä valo lankesi pihatielle. Kissani ja koirani viihtyivät ulkona. Koira makoili hiekkakasan päällä ja kissa istui häntä jalkoihin kiertyneenä pihakiveyksellä. Katselin usein ikkunasta pimeää maisemaa, seurasin, kuinka koiran pää välillä kääntyi katsomaan kissaa jonka korvien liikkeistä näin sen kuuntelevan ympäristön pienimpiäkin ääniä. Ne olivat eläinystävät minulle ja toisillensa.
Pimeinä iltoina pienet siivekkäät lensivät ikkunalasiin ja niiden runsautta usein ihmettelin. Ei niitä, läpinäkymättömien siipien omistajia muutoin nähnyt, eivät ne valoisaan aikaan huomiotani kiinnittäneet. Niiden tanssi ikkunassa alkoi vain pimeässä.

Lapsena teimme käsinenmme varjoja seiniin. Öljylamppu roikkui katossa ja sen mitätönkin valokiila riitti aikaansaamaan kuvia joita ei päivällä tullut mieleenkään käsien avulla aikaansaada.
Illalla lapsetkin innostuvat leikkimään. Valon ja varjon leikit olivat joskus pelottavia.
Kuljin metsäpolkua kuutamoyönä ja pelkäsin varjoja joita puut loivat polun poikki.
Metsä ei tuulettomanakaan pakkasyönä ole täysin hiljainen. Kun varjoihin lisättiin metsän omat äänet, narahdukset, rapsahdukset ja joskus jopa jonkin eläimen askeleet, oli kauhutarina valmis. Oli pakko kulkea eteen päin, mutta juosta ei voinut, polku oli kivikkoinen ja jotenkin sejuokseminen ei pelkotilassa tuntunut hyvälle. Polun näki enimmäkseen vain taivasta vasten avautuvana aukkona jossa ei ollut puiden latvoja. Ne pelot kasvattivat pelottomuutta pimeän suhteen. Aikuisena olen huomannut löytäväni juuri pimeässä ne pienet valojen ja varjojen olemattomatkin kauniit asiat joita silloin lapsena kammoksuin.

Sytytin illalla kynttilän tuonne koukusta riippuvaan kukkamaljakkooni johon istutin pari kanervaa. Jos täällä valojen keskellä sen edes huomaa, kun joka ikkunassa on valot, piha ja tiet valaistu viimeisen päälle.
 Tuhlausta sanon minä ja sammutin sisältäkin turhat valot. Rakastan hämäryyttä jossa esineiden tarkka raja sekoittuu aavemaisena kuviona taustaan ja muihin esineisiin. Vain tarpeellinen valo ja varjojen leikki voi alkaa.