Kirjahyllyni on oikeastaan monien muistojen arkku.
Siellä on kirjoja, lahjoja, maljakoita ja laaja palkinto kokoelma oikeastaan kolmenkymmenen vuoden ajalta.
Kävimme miesvainajani kanssa ammattiliittojen, työnantajaliittojen, järjestöjen, urheiluseurojen, työpaikkojen yms. kilpailuissa ja suhteellisen hyvin minäkin siellä joukossa "sohelsin" ja omiakin palkintoja kotiin kannoin. Mieheni voitti useimmiten ikäluokkansa sarjat kuulantyönnössä, 100 metrillä, ja jopa pituudessakin, mutta useimmiten olikin kyse kolmiottelusta. Yleisurheilua, hiihtoa, maastojuoksua, tikanheittoa, lentopalloa, pilkki- ja onkikilpailut, ajotaitokilpailut (minä) ja mitä kaikkea sitä tulikaan yhdessä harrastettua.
Viiri pöydälläni lahja työpaikkani kalakerholta 70 vuotis päiväni johdosta.
Olin yllättynyt, mutta hoidinhan taloudenhoitajan pestiä, melkoisella menetyksellä, vuosikaudet.
Pilkkikilpailissa voitin jopa miehet.
Nyt kun ikää tulee lisää ja harrastuksetkin muuttuvat, olen huomannut kuinka pilkkiminen on jäänyt vähälle.
Talvella palelee jalat. Olihan minulla kunnon pilkkisaappaat, mutta taisivat osua jonkun nuoren vuokralaiseni muuttokuormaan. Kalastaminen kun on sittenkin niin kivaa, vaikka saalista ei tule joka järveltä. Ei auta millaiset moormuskat tai värikoukut on käytössä, mutta onko se saalis aina tärkein?
Kirjahyllyni päällä on pitkä rivi viirejä, lahjoja joita ystävät ja yhdistykset jakavat merkkipäivinä, tai tuovat kiitoksena toiminnasta.
On siellä niitä isoja kiertopalkintojakin jotka eivät kokonsa vuoksi mahdu lasi ovien taakse kaappiin.
Istuin aamulla katsellen hyllyä ja kaikkea sitä tavaraa jota ilman tulisin toimeen, mutta kun kaikella on oma arvonsa muistoesineenä, lahjana jota ei vain raaski heittää hyväntekeväisyyskirpparille.
Pölyt on pyyhittävä ja annettava kaiken olla, ainakin toistaiseksi.
Mitä mietin huomenna, mikä muisto tarttuu ensiksi silmään, tai mikä ajatus herättää sanaisen arkkuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti