Uutisvirta on katkeamaton. Perhonen sai urheilijan nimen, kuolleen nimellä saadaan lääkemääräys, kahvi onkin niin terveellistä, saunomalla välttyy sydänkuolemalta, valtion säästöt, sote-esitys, syntyneet maanvajoamat (kraaterit), katu sortuu, Siperiasta Ukrainaan sotimaan, Putin sitä, Putin tätä, punaisella matolla nähtiin paljasta pintaa, eli kyllä maailmassa tapahtuu ja uutiskanavat toimivat.
Milloin meillä on aikaa puhua suurin otsikoin pienen ihmisen hädästä.
Se on huoli toimeentulosta, terveydestä, vanhuudesta, se on huoli laitoksissa olevien ihmisten arvostuksesta. Riittääkö henkilökunnan toiminnassa se mistä vanhus, tai sairas maksaa, vai voisiko se olla ihmisen konaisvaltaista huomiomista. Pään silittämisestä ja pienestä keskustelusta ei ole hinnastossa mainintaa, mutta eikö se kuuluisi ihan luonnollisena asiana jokaiseen kohtaamiseen.
Milloin meillä on aikaa puhua suurin otsikoin pienen ihmisen hädästä.
Se on huoli toimeentulosta, terveydestä, vanhuudesta, se on huoli laitoksissa olevien ihmisten arvostuksesta. Riittääkö henkilökunnan toiminnassa se mistä vanhus, tai sairas maksaa, vai voisiko se olla ihmisen konaisvaltaista huomiomista. Pään silittämisestä ja pienestä keskustelusta ei ole hinnastossa mainintaa, mutta eikö se kuuluisi ihan luonnollisena asiana jokaiseen kohtaamiseen.
En halua olla vain nimi tai jonotusnumero, haluan olla ihminen joka huomioidaan ihmisenä, ei vain maksullisten palveluiden maksajana. Huonojakin kokemuksia on, mutta onneksi inhimillisyyttäkin saa kokea. Jos valitat kolotuksia ja huimauksia, ei riitä, että sanotaan sen kuuluvan ikään.
Jos olet jo siellä ihmiselämän viimeisellä kymmenellä, en hyväksy sanottavan, että olet liian vanha hoidettavaksi, Niin tässä eräälle henkilölle sanottiin julkisessa sairaanhoidossa, yksityinen taho hoiti, mutta kaikilla ei riitä rahat.
Jos olet jo siellä ihmiselämän viimeisellä kymmenellä, en hyväksy sanottavan, että olet liian vanha hoidettavaksi, Niin tässä eräälle henkilölle sanottiin julkisessa sairaanhoidossa, yksityinen taho hoiti, mutta kaikilla ei riitä rahat.
Kohtasitko sinä eilen sairaan tai vanhan jolle olisit voinut olla ystävällisempi, otitko sitä tuttua ihmistä kädestä ja annoit hänen tuntea sen lämmön jota meidän olisi jokaiseen kohtaamisen osattava jakaa. Maanantain kohtaaminen odotushuoneessa jäi niin painamaan mieleeni, etten voi olla kommentoimatta näin yleisellä tasolla palveluhenkilöstön asennetta asiakkaisiinsa.
Pelkkä puhe ei ketään auta, mutta puutteista puhuminen ehkä korjaa asennettamme ja suhtautumistamme heihin joita on autettava. Usein he ovat hiljaa, vaatimatta mitään! Siksi muiden on puhuttava, uutisoitavakin asioista joita pidetään piilossa, ne kun ovat vain sisäisiä asioita, tai salattavia, mikä tekosyy milloinkin estää puutteita paljastamasta.
Kaikkien meidän olis syytä katsoa peiliin ja miettiä millä tavalla me suhtaudumme avun pyytäjään, tai tarvitsijaan.
Kauppakeskuksen käytävällä istuu mies pidellen rintaansa, mutta ohikulkijoista kukaan ei pysähtynyt kysymään miksi hän siinä istuu.
Kauppakeskuksen käytävällä olevan pikaruokalan pöydässä istui halpaan takkiin pukeutunut vanha mies ja myyntihenkilöstöön kuuluva nainen tuli ja pyysi miestä poistumaan välittömästi maksavien asiakkaiden tieltä. Mies nousi, keräsi muovikassit käsiinsä ja lysähti pöydän päälle. Hikikarpalot nousivat otsalle, kasvot valahtivat kalman kalpeiksi ja keho vavahti vain kerran. Olisiko joku voinut kysyä mieheltä jo aiemmin kuinka hän voi? Olisiko tuo myyjä voinut kysyä sitä, eikä huutaa ja katsoa inhovalla katseella?
Kuinka me suhtautumme palvelevana henkilönä asiakkaisiimme. Annammeko kahvilassa vain sen mistä maksetaan, vai voisimmeko me kantaa sen vapisevin käsin kukkarostaan lantteja kaivaneen asiakkaan kahvikupin pöytään ja kysyä tarvitseeko hän ehkä jotain, vaikka lasillisen vettä?
Sairaaloissa ja vanhainkodeissa joissa olen vieraillut, tai ollut potilaana, istuu ihmisiä jotka odottavat jotain, mutta eivät aina tiedä mitä odottavat. Niissä tilanteissa olen ajatellut kauhulla aikaa jolloin itse olen samassa tilassa, en muista mitä ja miksi, en tiedä missä ja milloin!
Jos minulle heitetään jonkin palvelun kautta ruoka-annos pöydälle ja sen avaamiseen en kankein sormin millään kykene, toivoisin, että se annoksen tuoja avaisi sen valmiiksi, mutta kun en maksa siitä, ei se kuulu tuojan tehtäviin!
Vanhus istuu penkillä, hampain hän on yrittänyt repiä kuumasaumattua kalvoa annoksen yltä, onnistumatta tekohampaillaan. Saksien käyttöön eivät reumaiset sormet löydä voimaa, peukalo ei vain taivu saksien käytössä, ei siinä hän miettii keinoa saada se ruoka suuhunsa!
Joku toi maitopurkin, sekin on jo viikkoja ollut avaamatta jääkaapissa, ei aukea ei, ei korkit eikä kurtut!
Voi meitä ihmisiä.
Milloin avautuvat silmämme huomaamaan ettei vanhusten hoidoksi riitä se lääkedosetin täyttö kerran viikossa, ei lämmin ateria joka arkipäivä, eikä lattian lakaisu vain silloin kun hernekeitto on jo kuivunut lattiaan ja sen yli on vaikea kävellä.
Milloin siliti vanhuksen päätä, milloin kysysit onko hän yksinäinen, milloin kysyit voisitko kammata hänen hiuksensa, ajaa partansa, keittää vaikka yhteiset kahvit, kun nyt olet täällä ja on kiva jutella kanssasi, hakea kaapista villasukat vanhuksen paljaisiin jalkoihin, hän ken ei taivu niitä jalkaansa vetämään ja on jo viikon kulkenut noilla Reinoilla. Niin milloin?
Toivoisi ettei kaikessa ajateltaisi sitä mitä se maksaa, vaan sitä mille se tuntuu siitä avun saajasta!
Aikaa se tuskin aina vie yhtään enempää kuin maksu kattaa, mutta asenteen muuttamista ja annettujen aikarajojen murtamista palvelun tarjoajalta ja kaikissa laitoksissa henkilökunnalta alimmalta portaalta johtoon saakka.
Mikä on tilanne kun itse apua tarvitsen? Toivottavsti en vielä pelkää, vaan luotan inhimillisyyden lisääntyvän tiedon kautta.
Onko jokaisen ajateltava; Jos minä itse olisin tuossa autettavana, mitä toivoisin?
