Herkät hetket ja ajan tappaminen.

Heikkoja hetkiä ja hapettomuutta, sanoi mieheni joskus tultuaan pitkältä hiihtolenkiltä.
Vuosaaressa hän usein kiersi samaa lenkkiä kunnes 50 km oli täynnä. Minä luovutin lyhyempään matkamäärään, en olisi pysynyt hänen mukanansa.

Siellä oli niihin aikoihin hyvä purulenkki ja ladut talvella. Hiekkamontun vieressä oli kuulantyöntörinki, Matti valoi sinne betonista oikean alustan, Simolan Seppo kävi työntelemässä kuulaa ja Matilla kun oli pannuhuoneessa punttipenkki, siellä neljä miestä (Veikko Mellunmäestä yksi heistä) hihkui toisilleen, kun kannustivat yhä suurempien painojen nostoon, joko penkistä tai maasta. Kyllä, kyllä, siellä minäkin mukana kuulaa työnsin, mutta pyörähtämistyyliä en oppinut!
Ei ole enää jäljellä työntäsjiä, eikä kai paikkojakaan. Tuossa kuulin ettei Pienen-Villasaarentietä ole kartallakaan. Talot varmasti, ihan tekee mieli ajella katsomaan.
Tuntuu ikävälle kun ajattelee tuotakin miesryhmää. Olivat kuin paita ja peppu monia vuosia, kavereita kaverille, kannustivat toinen toisiaan, niin punttisalilla, kuulatyönnössä kuin hiilimurskaradalla juostessa, tai muissa urheilusuoritteissa. Monipuolisia miehiä kesällä ja talvella kilpailemassa... muutama kaveri tässä mainitsematta niiltä ajoilta jolloin oikeataan liikunta täytti vapaa-ajat, nyt tärkein ajan kulutus tapa on ajantappamista, silloin ei meinannut aika riittää!

Vuosaaren satama tuli silloin tutuksi, ajelin Kasarmintorilta satamaan aamuisin työntekijöitä satamaan ja iltapäivisin pois, vaikka ei se reitti minulla mikään vakireitti ollut, tutuksi tuli. Nyt on satama kokonaan uusittu, sinne ajetaan Kehätietä, pääseeeköhän enää lainkaan samaa tietä kuin aikoinaan.

Niin, heikot hetket ja hapettomuus, ne tulevat jos ovat tullakseen. Hapettomuutta tunnen lenkille lähtiessä ellen muista rauhoittaa vauhtia ja rasitusta heti alussa. Kun ottaa alun rauhallisesti keuhkot osaavat sopeutua hapensaannin tarpeeseen ja pulssikin tasaantuu. Sopivalla vauhdilla välttää hapettomuuden, totesin eilenkin.
Liikkkuminen on ihmiselle luontaisin tapa säilyttää toimintakyky lihaksissa ja nivelissä.
Illalla telkkarissa huomasin keskusteltavan siitä mikä on urheilua, liikkumisesta siinäkin puhe.
Ihmettelin vain kuinka pyykin ripustaminen oli "ehkä" kasaan sopivaa liikuntaa. Onhan se nykyisin kuivuriin laittamista monellakin, mutta on se narulle ripustamistakin ja liikuntaa siinä kuin shakkikin, vaikka ei ole hyväksytty urheiluksi!

Onkohan se nykyisin jo pyydettävä lupa joltain komitealta, jos puhuu urheilu nimikkeellä jostain jota ei ole urheiluksi nimetty?
Leipominenkin on täyttä työtä, liikuntaa parhaimmillaan. Kyllä se ihan urheilusta käy kahdeksan tuntia ylöslyöntiä leipomossa. Sekin työ tuli nuorena opeteltua, leipomo oli kiva työpaikka, sai joka päivä tuoretta leipää, suoraan uunista!

Tänään ei hapettomuutta, eikä heikkoja hetkiä.
Huomasin eräänä päivänä alehyllyn vieressä tuolla kauppakeskuksessa monella olevan heikko hetkensä.  Moni käsi siirsi aletuotteen ostokoriinsa.
Olihan minullakin eilen heikko hetki. Lenkin päätteeksi kävin kaupassa. Puolen kilon voipaketti maksoi  0,99 euroa. Sattuipas, voi oli juuri loppunut jääkaapistani. Sorruin ostamaan yhden paketin!
Heikko hetkeni salli sinihomejuuston ostamisen, herkuttelemista ei itseltänsä voi kieltää.