Unten ihmeelliset tiet.

Kyllä se on vain raskasta tuo nukkuminenkin.
Joutuu tekemään monia valintoja ja lykkää päänsä moniin ongelmiin joita valveilla ollessaan ei missään nimessä toivoisi itsellensä tapahtuvan.
Niin tapahtumarikasta päivää, kuin viime yönä nukuttujen unien aika, ei ole elämään monta mahtunut. En lopultakaan pitkiä unijaksoja nukkunut, mutta jostain syystä aivot eivät nukkuneet oikeaa unta, vaan tekivät loputonta työtä sekoittaekseen ajatukseni heti herättyäni.

En ole Barcelonassa koskaan käynyt, mutta jos sinne menen, nyt tunne kaupunkia laajemminkin koska kuljin siellä jopa bussilla. Mistä kummasta uneen tulee kaupunginosien nimetkin? Mistä ne mieleeni tulivat kun en tunne koko kaupunkia?
Kuljin vanhassa kivirakennuksessa jossa oli ravintoloita ja kivirappuja joissa melkoisen korkea askelkorkeus. Alakerrassa, vielä alemmasta kerroksesta tuli siivoja nainen vetäen perässään pyykkipussia, arvelin, että jossain talon sisuksissa on ehkä hotelli tai muuta majoitusta. Niin, siellä alakerrassa, katutasosta alas, oli kuin kauppahalli, paljon tavaraa ja ihmisiä. Istahdin eräälle penkille naisen viereen, hänellä oli pieni poika sylissä ja huonolla englannillani me keskustelimme, hän kun kyseli mistä olen. Pojan nimi oli Reimond, vieressä oleva mies kertoi nimekseen Raimond. Oliko kyseessä ääntämisero vai muu ero, muttakyselin missä olen ja he kertoivat minun olevan Sant Beressä. Sen nimen molemmat lausivat samalla tavalla.
Siinä katutason aulassa kohtasin tuttuja suomalaisia naisia. Halasimme ja he katosivat ihmisvilinään.
Kyselin mistä pääsen majapaikkaani, nainen kertoi että Ramblasilta pääset bussiin. Olin melkoisen kaukana majapaikastani, eksyksissä, kuten sanotaan.

Siinä oli monia vaiheita, hiukan jo puiston puolellakin kävi kulkuni ja sellainen vaalea mies alkoi seuraamaan minua. Kun seisoin bussin takasillalla, (ihan erilainen bussi muuten, kuin ne, joita olen ajanut) näin miehen keskustelemassa kuljettajan kanssa.
Kuka oli mies, kuka ties, mutta kovin kiireisin askelin hän minua seurasi.

Kirjoitin lehtiöön heti herättyän monta nimeä joita siellä Barselonassa näin kylteissä tai katujen niminä. Yksi oli jokin Carrer, mielikuva että siellä näin isoja vanhoja rakennuksia, vastaisikohan uni todellisuutta, siitäpä aion ottaa selvää jos elonpäiviä riittää ja rahatilanne sen sallii.

En ole taikauskoinen, mutta on joskus matkustaessa tullut tunne, että tämän paikan olen jo nähnyt.
Useinkaan en ole paikalla koskaan aiemmin käynyt, en edes kuvina nähnyt, mutta silti näky on tuttu.
Se on sitä mielikuvamaailmaa jota sanotaan hulluudeksi. Vain hullu kuvittelee asioita.

Olkoon niin, tällaisena hulluna on ihan kiva elää.
Tiedä mihin uuteen kaupunkiin pääsen tutustumaan seuraavan yönä kun uni tulee.
Odotan innolla.