Laadukkaita helmiä.

Kas kummaa, eipä unta riitä aamuun asti.

Tässä on hyvä miettiä tätä otsikkoa ja elämää.

Kyllä me jo olemme tässä iässä ihan laadukkaita A - luokan helmiä.

Olemme kypsyneet kyvyiltämme ja avartaneet maailman kuvaamme. Olemme oppineet hyväksymään monia asioita mukisematta ja jankuttamatta, kuin purkanjauhaja purkkaansa, venyttäen ja paukuttaen.

On ihan turhaa jauhaa samaa asiaa. Kerran sanottu, ellei mene kuulijan kalloon, jääköön tietämättömäksi.

Olen ottanut asiakseni elää itselleni hyvää elämää. Mikä tuntuu hyvälle, sen teen, epämiellyttävistä vain ne pakolliset, joita niitäkin joskus joutuu selvittelemään, kuin pasmalangatonta vyyhtiä kerijän käsissä.

Ympäristö on sellainen joksi arkkitehti, tai luonto itse on sen suunnitellut. Itselleni avara maisema on aina ollut yksi viihtymisen ehto. Täällä se ei ihan täyty, pitää astella hetken aikaa päästäkseen toiseen elämäni eliksiiriin, joka on pihkan ja havun tuoksuinen aito metsä. Tässä olen omien unelmieni kanssa. Katselen ikkunasta syksyn ruskistamaa maisemaa jossa ei paljon eläimiä liiku. Tuntuu kuin kaikki linnutkin olisivat jättäneet maiseman.

Olin matkalla ja siellä aamukävelyllä västäräkki tepasteli pyrstö heiluen pitkin tietä ja varpuset sirkuttivat omaa laulansa pensaissa.

A- luokan helmiä, todellakin.

Kaikki pahuudet on koettu, turhiksi havaittu ja elämä on kuin puron juoksu. Vesikin kohtaa pohjakivet, sivelee rannan kallioita ja hioo pienet kivet helmen kaltaisiksi koruiksi rantahietikolle jonne se kuljettaa kaikki tapaamansa simpukankuoret joista elämä on kadonnut kasvun vuoksi, tai kuoleman, molemmat kun ovat elämän palasia.

Haluan olla yksi helmi jonkun elämän virrassa. Toivon, etten ole vain väritön kivi hiekalla, vaan, että minutkin nähdään hiotuin särmin, kauniiden värien loistaessa katsojan silmiin, että minä laulan kuin simpukan kuori hiljaa, pysähdyttävästi, kuulijani korviin oman elämäni laulua koskeni kuohuista.

Kaiken kattavaa unelmaa ja elämää ei ole olemassa, mutta uskallan toivoa, että joskus kohtaan ihmisen joka vastaa tunteisiini, lukee minua ja vastaa minulle, puhuu ja kuuntelee sisintäni.

Helmihän kuin timantti, sitä ei heitetä pois, se liitetään mukaan kalleimpaan ketjuun, muiden arvokkaiden esineiden ja asioiden joukkoon, talletetaan aarteena.

Helmikö, vai timantti?  Elämässä on molempia, joskin ne kovat, terävätkin kivet osuvat polulle. Ne pitää vain hyväksyä, tai potkaista pois hiertämästä kengässä ja satuttamasta kulkijan varpaita.