Kasvatuksen tulostako koko elämän aika.

Suhtaudutteko jo elämään kuin se olisi jo samantekevää.

Tähän ikäluokkaan kuuluvana, en usko olevani poikkeus, vaikka mietin ihmisen syvintä olemusta, kehitystä, meissä olevaa tietoa ja sen lähteitä. Saammeko viisautta syntyessämme, vai onko kaikki tietomme vain kasvatuksen ja opetuksen tulosta?

Joku tässä sanoi, että kasvatuksemme on ollut niin erilaista.   Kuinka se voi vaikuttaa kaikkeen siihenkin mitä ihminen tekee ikääntyneenä, eikö hän ole yhtään kasvanut ja oppinut elämänkokemuksista?

Kun minulla oli ankara kasvatus, sain pohjan siihen mitä olen nyt kokemuksien kautta oppia itseeni imenyt. Oppia rakastamaan ja näyttämään tunteensa, senhän oppii jo lapsena, äidin ja isän rakkaudesta, isovanhemmilta ja kaikkialta missä ihmiset kohtaavat toisiaan. Nuoren miehen ja naisen elämään kuuluu ihastumiset, rakastumiset, kihlaukset, häät, perhe-elämä ja kaikki se mikä ylläpitää elämän halua ja uusia haasteita tulevissa päivissä.

Kun kuulin tuon lauseen, erilainen kasvatus, aloin oikein miettimään kuinka ihminen voikin elää vuosikymmenet muuttumatta, aikuistumatta ajatustensa tasolla. Ei se kotikasvatus ole kaikki mitä ihminen oppii ja mistä oppii. On itsekästä syyttää lapsuutta kaikesta.

Minä tunsin ankaran kasvatukseni joskus ahdistavana, kuten varmasti kaikki lapset ja nuoret omana ikäkautenaan ajattelevat. Kun viisautta tuli lisää, huomasin, että kaikki se mitä koti tarjosi ja opetti, se ankaruus ja huolenpito oli tarkoitettu minun parhaakseni. Minun tulevaisuuttani ja elämääni he turvasivat. Kuri oli rakkautta.

Opin näyttämään tunteeni. Olinhan vielä oikeastaan ihan lapsi kun kohosin siivilleni ja lähdin avaraan maailmaan lapsuuskodistani. Usein tuli ikäväkin, usein matkustin vanhempien luo ja aina he ottivat rakkaudella vastaan ja kyynelin taas erosimme, ikävä oli molemmin puoleista.

Rakastuin kuten kaikki jossain elämänvaiheessa.  Uskalsin sanoa rakastavani ja sain vastarakkautta.

En tiedä millaista olisi rakastua nyt, kaiken kokeneena ja menettäneenä. Toisaalta kyllä varjelen itseäni siltä tunteelta, koska haluan että kohteella on samat tunteet ja avoimuus.

Tunsin eräänlaista kiinnostusta, tunteetkin jylläsivät muutamia vuosia sitten, vaikka olimme vain kirjeenvaihdossa. Emme tavanneet, mutta sielumme soittivat samaa säveltä, kunnes kohtalo puuttui peliin ja unelmat kuolivat.

Lieneekö tuollakin episodilla vaikutusta kun en ole tuntenut samoin tuntein mitään enkä ketään kohtaan. Taitavat olla tunteeni kuolleet, mutta haluan elää ja yhä olla avoin kaikille tunteille. Kiintymystä tunnen, kasvaako se koskaan suureksi, kaiken kaatavaksi tunnemyrskyksi, sitä ei kukaan tiedä.

Kuitenkaan, kasvatuksen tulos ei voi olla tunteettomuus. Syy on se, ettei hän ole kokenut sitä suurta tunnetta eikä siksi voi puhua tunteista. Jokaisen soisi  kokevan edes kerran elämässään sen järisyttävän, jalat alta vievän tunteen joka kaataa kaikki estot ja auttaa unohtamaan koetut epäonnistumiset.

Omassa mielessä kannettu katkeruus, pettymykset, erot, ja loukkaukset ovat useimmiten syynä siihen ettei uskalla paljastaa sisintään, eikä osaa puhua, ei tunnustaa edes vihaansa.

Onhan tulevissa päivissä aina uusi mahdollisuus. Ei sitä ikä vie, sen vie oma asenne ja unelmien katoaminen. Haaveilla on kevyet siivet, siksi niillä on helppoa ja kevyttä liidellä kaikkiin uusiin huomisiin, rakkauden haaveisiin ja loputtomiin unelmiin, tänäänkin.