Päivällä kuuntelin radiota ja eräs laulu satutti ihan sielun pohjukoihin. En ollut kuullut laulua aiemmin tai sitten se vain ei ollut tehnyt kuuntelutilanteessa minuun vaikutusta kuten tänään.
Jotenkin näin... anna minun rakastaa hetki vielä, pieni hetki vain, älä koskaan lähde pois..
Jäin niin haltioituna kuuntelemaan että en muista kuka lauloi, minun tuli niin haikea olo. Olin kuin toisessa maailmassa, jokin kummallinen ikävä jäi mieleeni... en vain osaa selittää.
Parempi etten edes yritä sanoa mikä se tunne oli, ikävää, haikeutta, rakkauden nälkää... Halusin tarrata kiinni menneisyyteen, hetkeen jolloin ikävä oli vielä kaukana, hetkeen jossa oli huomisia ja rakkautta.
En voi palata eilisiin, mutta ikävää ei voi hallita, se tulee joskus voimakkaana tunteena, vaikkapa muistojen, tai kuten nyt, laulun satuttavien sanojen myötä. Ikävän tunne osoittaa etteivät tunteet ole kuolleet. Rakastan rakkautta ja kaipaan sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti